kaikki maailman valot pääl

Oli leiri, tutussa paikassa uudessa kontekstissa. Jännitti, mutta kun katson nyt, se oli niin erittäin hyvä. En vois olla kiitollisempi jokaisesta ihmeellisestä tyypistä, kollegasta ja muusta.

Oli mitä onnistuneimmat työskentelyt, oivaltavat kysymykset, ne hetket joina tein työtä jolla todellakin oli tarkoitus, merkitys ja päämäärä, jonka vuoksi olen täällä. Pulkkamäet, jokailtaiset toimistokeskustelut, posselapun hyvät sanat. Kirkonrotat, piilosleikit, pingikset ja ulkoläksyt. Kaikki se hyvä, kerääntyneenä mun ulottuville.

Leirin jälkeen jatkuu graduarki ja joka päivä pari sataa sanaa nuorten sitoutumisesta. Teen ekat haastattelut ja nyt se on konkreettista, että ehkä joskus valmistun. Edelleen varastan päiviä violeteilla sohvilla, haluisin linnoittautua niihin paninikaverihetkiin, joissa on vaan järjestöjuttuja ja hyviä hommia. Vaikkei se järjestö enää oo ees mun, vaan välillä on ikävä. Käyn kävelyllä kesken esseiden ja koitan pysyy hereillä.

Kaikesta huolimatta mun ajatukset on edelleen sadan kilometrin päässä, siellä missä mastot loistaa iltaisin. Siellä missä hyvyys ulottuu mun luo.

marrasjoulu

Adventtikynttilöitä, rauhaa, iloa, toivoa ja rakkautta. Joulukalenteripuhetta ja maailman suloisimpia nelosia. Joulukortteja, käpyenkeleitä ja kuumaliimaa. Sairaan kivaa työtä, edelleen. Edelleenkään en tiedä, miten siirtymä yliopistoarkeen toimii näin kivan syksyn jälkeen, mutta ehkä se. Ehkäpä tää hyvä syyselämä motivoi kirjoittamaan gradun ja valmistumaan, jotta pääsisi oikeesti osaksi oikeeta aikuisarkea.

Jossain välissä äiti on täyttänyt 50, oon käynyt pari kertaa gradusemmassa ja metodipiirissä. Suomi täytti 101, kaupunkiin satoi yhtenä yönä lunta. Kiipesin seinien huipuille ja toivoin, että voisin enemmän vielä kiivetä.

Rakastan harmaansakeaa marras-joulukuuta, kalpeaa talvivaloa, villavaatteita ja kuuralunta mastojen eessä. Vikalla viikolla rakennettiin betlehem, vaellettiin jouluun ja laulettiin paljon. Olen kuljeskellut kirkon pihalla oppaana, paimenena ja mariana. Oppinut vihdoin itse sytyttämään nuotion, vaikka siihen kului tunti, kulkenut nasaretin ja betlehemin väliä ja ihmetellyt joulun lasta.

Naurettiin minikiertoajelulla ja vietettiin joulujuhlaa. Lähtöperinteiden luomiseksi vahingossa hajotin yhden teekupin, mutta tiskasin ehjinä sentään loput kymmenet. Oon rakastanut tätä arkea. Haikeeta lähteä, mutta olo on kiitollinen.

onnellisin lokakuu

Lempparilähijunan päässä on hyvä arki, aurinkoiset lokakuun päivät, parhaat nuoret ja hyvät hommat. On muutama lokaleiripäivä saaressa, vesi-ilmapalloja, valotikkuja, maailman kaunein kappeli, pimeä järvi ja valopilkut vastarannan satamassa, veisuja ja viiskielisen biisejä, naurua, laulua ja hauskoja juttuja.

On kivoja keskiviikkoja, olkkariperjantaita, sinapinsiemeniä ja neljä pellillistä mokkapaloja. Maailman kivoin kirkkosali, aamunavausjuttuja, hyviä tuttuja ja hybridihetkiä, kun mun kaks maailmaa yhdistyy ja en voi käsittää tätä kiitollisuutta. On kipinöivää onnea.

En keksi parempaa arkea.



Yhtenä keskiviikkona postiluukusta kolahtaa paksu kirjekuori, kolme nuolta ja soveltuvuusraportti. Se pyörii mielen nurkissa joka päivä ja hetki, mutta hiippakuntatyypit on tiistaina kuitenki maailman kivoimpia.

Vapaapäivinä on gradun pelkoa, arkisia olkkarihetkiä, violetteja sohvia ja kahvia. Ensi kesään liittyviä varovaisia pohdintoja, haparoivia ajatuksia ja hentoja haaveita. Koko ajan vahvemmin musta tuntuu, että tää on se mitä haluun. Vaikka välillä pelottaa tarttua unelmiin, pelottaa astua eteenpäin ja vetten päälle, vaikka välillä tuntuu, ettei tosiaan, niin useiten tuntuu, että just tässä näin.

vetten päällä käydä anna

Oli leirin jälkeinen lomaviikko, pari piknikkiä linnasaaressa, porvoo, nepskuu, post-juhannussynttärit, porkkanakakkua ja kaikkia kivoja. Ja paljon aurinkoa, sanoja, paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Hyviä asioita.

Oli yks vika torstai-ilta ja hirveen haikeet fiilikset, vaikka viikkoja oli vielä neljä. Iloa, rauhaa ja rakkautta, sanoin ja puhuin Jumalan grillihiilistä. Tää on ollut hullun nopee ja hyvä kesä, en haluaisi syksyä.

Sitten taas leiri, kesän toka. Kivoja tyyppejä, vauhtia ja paljonpaljon kahvia. Vikan illan tuohusseuroissa sai taas vakavissaan sanoa, että tosissaan te ootte ihmeitä ja suuria sittenkin. Leirin jälkeinen epätodellisuus on muuttumaton, leiriväsymys on vakio. Juon yksin raparperimehua ja vaellan tän kaupungin rannoilla, koitan löytää uskoa leirinjälkeiseen elämään.


Salaa odotan jotain uutta ja jännää, mutten osaa etsiä mitään konkreettista. Kun en vielä viidennenkään jälkeen haluis olla järkevä vaan välttelen aikuisuutta ja auton hankintaa. Mutta tässäkään ei muka ole hyvä. Vaikka juuri tässä kesässä, niin paljon on.

Ja sitten kuitenkin, aika on kulunut hurjaa vauhtia, tapahtuu kaikenlaista ja sujuvat suunnitelmat rikkoontuu. Elämä on ihan jees.

kesäasioita

Orientoituminen kesään alkoi jo oikeesti toukokuussa, kun oli eka pikkuleiri ja jokapäiväinen jätski. Sen jälkeen on ollut vaan kesäasioita, kuten kultaista kynsilakkaa, sandaaleja ja auringonlaskuisia iltoja. Jossain välissä palautin vihdoin harkkaraportin ja kevään vikat opintopisteet ilmestyi oodiin. Hassua, että enää yksi vuosi ja sitten vois olla aikuinen. Hullun hurjaa.

On ollut hassua aikaa, kun en oo tehnyt oikein mitään sellaista, mitä normaalissa arjessa. En oo ollut tehokas, en oo saanut aikaan. En oo kirjoittanut enkä vastannut kellekään. Niiden sijaan oon istunut junassa ja tanssinut yksin smurffi-biisien tahtiin, tehnyt työt, käynyt kahvilla ja lukenut kivoja kirjoja. Ja muistanut, miten kotona ollaan. Miten voi olla niin?

Oli ripari ja yheksän päivää kahdenkymmenen kahden luojan lapsen, taivaan kauneimman ajatuksen kanssa. Mun elämän varmaan parhaimmat ohjaajakollegat, niin monta naurua päivällispöydässä ja saunassa. Leirijumiksissa sinnepäin lauletut liturgiat, nopeiten valmistellut hartaudet ja niin rento olo. Hullun vaikee escape -peli, ihanat isoset, eksynyt lepakko, keijo ja pentti, leirijuhannus ja viiskymmentä lettua ja haitarivieraita jatkuvasti. Oli kivaa, tykkään mun töistä.

huhtitouko

Harkka loppui muutama viikko sitten ja kesä alkoi aivan saman tien. Iloa, kun sai suoraan juosta harkan loppukeskustelusta bussiin ja riparin vanhempainiltaan. Yhä olo on samaan aikaan hurjan haikee, välillä ikävä linnakaupunkiin ja samalla kesä ihastuttaa ja innostaa. Voispa saada kaiken, kaikki ja joka hetken itselleen.

----

Katkelma vielä viime kuusta:

Huhti-toukokuu oli kokonaisuudessaan hyvä. Vikoilla viikoilla oli kolmevuotiaita, jeesus myrskyssä, vauvakerho ja diakoniaretkijuttuja, lettuja ja nuotiolauluja. Messussa vähän väärin lauletut liturgiat (mutta pelkkä positiivinen ja rohkaiseva palaute) ja puhetta kasteen kantavuudesta. Kaikenlaisia hyviä asioita.

En olis halunnut vielä luopua kirkkoarjesta (eikä onneksi vielä täysin ole tarvinnutkaan, kun kesä on täyttä riparia ja nuorteniltaa ja aivan parhaita tyyppejä). Enkä siitä harjoittelijan rohkeudesta koittaa ja katsoa, kantaako omat taidot vai ei. Enkä ympärillä kulkevista kivoista papeista ja ihmisistä, jotka sanottaa hyviä juttuja mun päähäni. Enkä niistä, jotka vastaa kaikkiin kysymyksiin ja kärsivällisesti keskittyy pohtimaan sitä, millasissa vaatteissa tyyppi on papiksi tunnistettava ja asiallinen. (Ja että onko ehtoollisen asettaminen ruuanlaittoa.)

Rohkeuden kysyä ja kokeilla ajattelin kyllä napata mukaan niistä hyvistä hetkistä.

Lopuksi sanottiin: "toivon, että susta tulee pappi" ja paljon paljon ihania sanoja visioista ja empatiasta ja vaikka mistä. Halattiin ja tuntu tosi epätodelliselta lähteä.

hyvää vaan

Käytiin vuosien takaisilla adventtimyyjäisrahoilla tallinnassa. Oli eniten lomaa pitkään aikaan, hyviä hetkiä ja rauhallista aikaa. Inkerinsuomalaismummoja, tarinoita viime vuosisadalta, palmunoksia, viiniä ja naurua. (#tuollaseuskontomenee ja #jumalamielessäjajalassa)

Onnellisia kesäasioita keskiviikkona. Kuninkaallisia juttuja, parhaita tuttuja ja kaikkea kivaa.

Ja yhtenä yönä Kristus nousi kuolleista. Juhlittiin niin kun jo monena vuonna rakkaimmassa punatiilikirkossa. Siellä parasta on tuttuus, parhaat tyypit ja rakkaat kaikki. Oli tuikkuja jälkiruokamaljoissa, jouluvaloja ja suklaamunia. Leivottiin ehtoollisleipää randomreseptillä (vaihtoehtoina chili-curry ja kurkuma-juustokumina, maustamatonta leipää pyydettäessä). Kiitän luojaani siitä paikasta ja heistä kaikista.

Oon kiitollinen pääsiäisestä myös vain, koska loma ja unitunteja enemmän kuin koko keväänä. Oli kurkumalattea kahvilassa, luettuja fiktiosivuja, omia hetkiä ja salaisia sanoja. Pitkästäpitkästä aikaa sitä kaikkea, mitä rakastin.

Loman jälkeen arki on intensiivistä latinaa, öisten tenttikahvibrownieiden leipomista ja harkkajännitystä. Kyl tää varmaan täst.

kaltaises sydämen

On ollut
- latinan läksyt ekan kerran keväässä
- kahvia ja smoothieita
- solujuttuja, yllätystuttuja
- solsidan, ihana
- syke
- kiire bussiin ja paikkoihin
- pannukakkutarjoilua ja kaikkee hyvää
- tyyppejä teellä
- svenska klubben ja tove jansson

Oon miettinyt, että
- millainen pappi musta tulee
- ja tunteeko kukaan mua oikeesti
- oonko koskaan kellekään ihan rehellinen ja aito
- ja miksen ois

Maaliskuun leirillä sata sanaa kutsusta, kutsuttuna elämisestä ja siihen vastaamisesta. Avoimia ajatuksia kuplien välissä asumisesta ja identiteeteistä. Kaks minuuttia pantapaidassa oli hauska ja läppä, mutta tosissaan, se mahtuis päälle varmaan oikeestikin.

Mutta 4.3. oli kaunis sunnuntai ja tajusin, että mun kellariseurakunnassa on paljon niin tuttua ja rakasta, että se on mun ainoo varma kiintopiste tässä kaupungissa ja etten mä voi sieltä lähteä ellen muuta pois. Ja että vaikka mun suurin unelma estyis sen vuoks, niin sitten se ei varmaan olekaan mun unelma.

Perustettiin taas kymmenen mielikuvitustiimiä ja naurettiin ovella, vaikkei mun edes pitänyt jäädä pitkäksi. Oli hyvä päivä. Ja pitkästä aikaa niin superhelppo olo ja onni.

katsokaa siskot katsokaa veljet

Viime viikon helmihetki oli ehdottomasti tiistai ja #tytclxv, kun vanhin ja kaunein täytti 165 ja juhlittiin vuorokauden ympäri rakkainta violettia. Ilta oli kaunis ja ihana. Sali täynnä loistavia kasvoja, upeita ystäviä, söpöjä tyyppejä, hyviä juttuja, oivaltavia puheita, rakkautta ja parhautta.

Tuntu vanhalta, kun tyypit, joiden kanssa oli helppoa jutella ja kävellä jatkoille oli just saaneet töitä tai ainakin on kohta valmistumassa. Milloin musta tuli vanha ja mun tutuista oikeita aikuisia? Päähän hiipii haikee kaipuu, että oispa fuksi ja oispa kaikki nää vuodet vielä edessä, vaikka samalla tiiän, että tässä on paras.

Myös mä selvisin puheesta, vaikka se olikin huonosti maanantaina valmisteltu ja vasta jälkkärillä ja jännitti niin paljon, että suklaa fondantin syöminen oli vähän vaikeeta. Jotain kiehtovaa hyvää siinä siltikin on, kun mikki on viimein kädessä ja katseet kohdistuu muhun, mun jutuille nauretaan ja hymyillään. Jotain oudon siistiä.

Tanssittiin nestori miikkulaista, vaikka sanottiin, ettei liian pitkässä mekossa vois. Naurettiin ja puhuttiin kesästä ja elämästä. Sitten tanssittiin valssia neljältä yöllä klusterilla. Kotimatka oli pitkä ja kylmä ja lumisateinen, mutta muuten ilta oli aika todella ja kaikin tavoin kokonaisvaltaisen onnellinen. Katsokaa siskot katsokaa veljet huomisen valoa päin, maailmaan käymme yhdessä rohkeina näin.

olen eksynyt latviassa

Loma on hyvä. Oltiin neljä ekaa lomapäivää riikassa kauniiden kujien, kissojen, katumuusikoiden ja kahvin luona paossa suomen sakeaa arki-ikävää. Se oli kaupunki kauniista rakennuksista, kivijalkakahviloista, elämän parhaista pitsoista ja keskiaikaisista kirkoista.

Eksyttiin latvian yliopistolle, hukuttiin hetkeksi mukulakivikaupunginosaan ja sunnuntaiaamuna latviankieliseen jumalanpalvelukseen (, jossa ymmärsin sanat Jeesus, aamen ja ylistää). Mun omana matkaseurana oli Riikka Pulkkinen, parasta hetkeen. Vapaita ajatuksia.




Mun sydämeni uusi osoite on joulutorit, joissa kuuma viini, tuikkivat valot ja joka puolella karkeloiva kansa ja korviin rynnivä tonttumusiikki peittää kaiken muun. 

Joulun lisäks käytiin kolmessa museossa, muisteltiin lukiohissaa ja sotahistoriaa, kgb-asioita ja juutalaisuutta. En osannut enää kovin monta heprean aakkosta, mutta sain leikkiä hanukka-hyrrällä ja oppia vanhoja juttuja uudestaan.



Väleissä tehtiin kurssisuunnitelmia servetille ja kärsittiin pienet weboodipaniikit ilmaisen wifin äärellä. Mutta muuten oli oikeesti loma, ei koulua, ei sähköpostia, ei esseen esseetä koko aikana. Tapahtui yksi särkynyt lasi, yksi kadonnut lompakko ja yksi (ehkä) murtunut kylkiluu, muuten varsin eheää. Paluulentokoneessa otin onnellisia selfieitä paavipostikortin kanssa. Oli hyvä, mutta on täälläkin onnellista.

joulukuun haikeus

Elämässä yleisesti vallitsee hullu kiire. Olen unohtanut miettiä, että on paasto. Ja hyvä niin, sillä tässä joulukuussa olisi sääli jättää mitään väliin. Mutta päähän olisi kyllä hyvä tehdä tilaa jollekin suuremmalle (esim jeesukselle) tai muulle, raivata aikaa unelle, haalia kasaan joku levon mentävä aukko arkeen. Vaikka kohta tää loppuu, tää syksy, ja kamalan haikeaakin on.



Torstaina puurojuhlittiin ja tuntui taas vanhalta. Oli hartaus, mun vika. Viimeisyys harmittaa, aina. Mutta oon koittanu ajatella, että juuri silloin, kun asiat sujuu jo hyvin ja rutiinilla, kun to do -listan pienimmätkin kohdat tulee luonnostaan, on aika mennä eteenpäin. Vaikka sotkisi viimeisenkin kerran niinku aina. Parhaat hetket on usein niitä, kun asiat saa vaan tapahtua. Moka on yleensä vaan hauska.

Oispa taas fuksi ja oispa jo oikeesti aikuinen, en osaa valita. Toisaalta just tässä on hyvä, tämän syksyn lopussa ja tulevan vuoden alussa, näissä hetkissä mun on hyvä olla juuri nyt.

nää illat ei tarvii filtterii

Syysiikonlopun mittainen paluu kuningaskuntaan ja kesän luo oli parasta. Hassuja leikkejä, wikipediaperusteisia viinipuupohdintoja, läppää ja naurua, syviä juttuja ja viisaita tyyppejä, kaikkea sitä parasta taas. Rakastan. 

20.21

20.33

Oli kaikenlaista naurua. Oon niin kiitollinen yhä kaikesta, koko kesästä, jonka sain nauraa, laulaa, opettaa ja oppia. Ja siitä, ettei se mun elämän paras kesä loppuessaan ainakaan ihan vielä jättänyt täysin hyvästejä. Ettei vieläkään tarvinnut vilkuttaa viimeistä viimeistä kertaa. 

20.36

20.45

(Kaupungissa on tapahtunut fuksien saapuminen ja niiden riemullien vastaanotto tiedekuntaan. Tervetuloa kaikki. Oli kivaa pitää rastia ja orientoitua itsekin ees vähän kaiken kesäikävän keskellä yliopistoon. Vaikka karkasinkin viikonlopuksi takaisin kesään ja kaikki kouluasia alkoi taas tuntua tylsältä. Ehkä tää syksy vielä kasvattaa siivet.)

kuninkaallinen kesä

julkaisematon katkelma kesäkuulta, kertoo kuluneesta kesästä:

Unirytmi on kääntynyt järjenvastaiseksi, vaikka oon aina ennen ollut maanantaiaamuihminen, se joka hymyilee aamun ekalla oppitunnilla. Tänä kesänä mä valvon myöhään, nuokun junan tykytyksessä ja kirjoitan saarnoja keskiöisin. Maailma on öisin niin kaunis, että oon tyytyväinen mun reippaasti yön puolelle painottuviin vr-hetkiin.

Työkseni kiipeilen sytytysnesteen perässä täydessä häkkivarastossa, puhallan grillihiiliin, jotta ne syttyis, etsin geokätköjä, paistan lettuja ja pelaan aliasta ja mölkkyä nauravien nuorten kanssa. Ne kävelee mun kanssa asemalle ja vilkuttaa.

Pitäisi analysoida kateuden olemusta, anteeksiantamusta (/-antamista), laupeutta ja sitä, kuka lopulta oli maassa makaavan itä-helsinkiläisen lähimmäinen. Pohtia hengellisen työn kulkua ja kysyä paljon kysymyksiä. Tällä viikolla pohdin kuitenkin sitä, miksi en kirjoittanut jokaista esseetä lukuvuoden aikana, miksi vihaan hallitsemattomuutta ja missä iässä on ok hankkia ensimmäinen siihen liittyvä kriisi. (Koska kursseja oli liikaa ja väsytti, koska hallitut tunteet tottelee mun suunnitelmia, ehkä tässä iässä.)

Tää kesä on ollut puhdasta parhautta.

Parissa kuukaudessa opin kulkemaan kirkon salakäytävissä, avaamaan ovet ja sulkemaan ikkunat, puhumaan ilman yhtään paperia ja laulamaan iltalaulun aina ennen herran siunausta. Niin monta ihmeellistä luojan lasta, uskomattoman hienoja tyyppejä kaikki. Mun sanat ei riitä lähdön hetkellä.

Kuninkaallisen kesän päätteeksi tapahtui aivan huippu jatkisviikonloppu. Oli tankofutisotteluita, sumopainiviestiä, escape roomia saunan pukkarissa ja suppilautoja just ennen ukkosta. Yhdeksänkymmentä upeaa nuorta, parhaat kollegat ja huikeet jutut. Rakastan tätä, enkä halua mitään muuta niin paljon kuin tehdä tätä tulevaisuudessakin.

(Valkoista savua, meillä on piispa. Hän on kokenut ja lahjakas ja uskon, että hyvä.)

ja meidät suuret pienet

Vihreitä kangaspenkkejä, kilometrejä lähijunassa. Maailman parasta työtä, elämäni unelmahetkiä, parempia juttuja, mitä oon voinut kuvitella. Rakastan tätä kesää jo nyt, vaikka työpäiviä on takana alle kymmenen. Hätistelen aivoissa hiipivää pelkoa, ajatusta siitä, etten riitä, etten ois paikallani. Mut on joka tapauksessa valittu ja haluun antaa kaikkeni.

Oli pikkuveljen lakkijuhlat, suklaakakkua, sukulaissetiä ja hämmentäviä hetkiä. Ärsyttää, jos mun unelmiin suhtaudutaan tylsästi tai nauraen, vaikka siihen pitäis varmaan tottua. Oli hassua käydä lukiolla, hymyillä parrakkaalle uskonnonopettajalle ja kertoa kuulumisia toiselle. Harmitti, etten ehtinyt jutella, mutta silti tuli ikävä. Ja ei enää ikinä päädy siihen tiilitaloon uudelleen.

Oon päättänyt, että saan alkaa taas puhua valkoisesta kauluksesta suunnitelmana, jos kuitenkin lisään väliin vielä hennon ehkän. Ja oon todennut, että tää koko kriisi ehkä olikin, ainakin osittain, vaan osa jotain aivojen suojamekanismia. Oli helpompaa olla epävarma kaikesta, pää kysymyksiä täynnä, kuin elää sen tiedon kanssa, etten välttämättä saakaan sitä, mitä haluan. Mutristan huulia, taas, aina.

villasukkapäiviä

Vapaaviikot on hukkuneet kaikkien tärkeiden, mutta pienten arkijuttujen alle. On toukokuu, ja kuljen villasukissa ja juon teetä. Villasukkapäiviä, teehetkiä, rakastan. Kirjoitan raamismateriaaleja ja hartauksia. Mä rakastan sitä, kuinka vasta kun ajatukset suodattuu sormien ja näppiksen kautta ruudulle, ne muuttuu selkeiksi ja loogisiksi kokonaisuuksiksi ja kauniiksi lauseiksi.



Viikonloppuna oli kesän eka leiri, kolme päivää maailman söpöimmässä leirisaaressa. Lauantain aamuaivoissa asui tahmeus ja se harmitti, mutta en voi lakata yllättymästä, kuinka siunattu oikein olen, kun saan tehdä tällaista työtä. Niin kivoja tyyppejä, niin kivoja ensi kesän isosia, niin kivoja asioita. En tiedä, kuinka voisin kiittää tarpeeksi.

Kirkkokupla tuntuu jälleen turvalliselta ja kiehtoo samalla. On pappisvihkimystä ja messua. Epäilyttää, että tällä tavalla tulen takaisin ja koen kaiken tutun, muuttumattoman niin rakkaana. On reformaatio ja piispanvaali, tää on ilmeisen hyvä paluuvuosi. (enkä tiedä, onko puhe paluusta relevanttia, kun mihinkään en varsinaisesti koskaan mennyt, enkä mun seikkailuseurakuntaa, kotia, oo jättämässä nyt myöskään) Haaveissa siis vahvana valkoinen kaulus, ainakin nyt just. Katsellaan uudelleen viikon kuluttua.

aallot saa taas rauhaa keinuttaa

Joka toinen yö valvon kahteen klusterilla. Maaliskuun illat täyttää tiedekuntayhdistys. Lauletaan virsiä, juodaan viiniä ja syödään pitsaa sohvilla. Järjestän vierailijoita ja varailen kirkkoja. On kiire ja puuskun raivoa, seuraavalla sekunnilla iloitsen eniten. Tätä vuoristorataa on elämä.

Silti kysyn, miksi väsyttää.



Välilehdellä on maailmojen paras oppimispäiväkirja. Se, jossa en kauheasti valehtele, vaan aidosti oivallan ja jään pohtimaan. Sellaista sattuu näköjään, tää tiede voi sittenkin ilahduttaa. Keskiviikkoaamuna kello kymmenen on helppo, helppo herätä ja jaksaa. Society and community cohesion on kalenterin kiinnostavimmat sanat, salaa kaavailen tulevaisuutta niidenkin parissa.

Öisin nään unia kadonneista ystävistä. Sovitaan tapaamisia ja unohdetaan niitä sitten. Arki on sekavaa. Mä olen usein hankala, usein tahallani. Kuitenkin mulle luvataan, että tie on valmis ja selvä, vaikken näkisi.

Ja mä katson lasin läpi, kun sä kävelet mua päin. Kun sä tuut sittenkin ja katsotaan silmiin ja mietin, oisko mahdollista, vaikka pimeässä illassa et enää sanokaan hei. Ja mun ajatukset sekoaa tähän kaikkeen. Inhoan sekvauutta ja hallitsematta jääneitä tunteita.

irtotunteita

mun viikolla on:

- syvää vuodatusta
- käyttiksen speksi
- sitä, kun katsellaan tulppaaneja ja hymyillään
- huulipunaa
- kevätsää, valoa valoa valoa
- kandin kypsäri, tenttikuoret ja kuulakynät
- kirjeet suomen laidoille
- harmaita villapaitoja
- irtonaisia hetkiä kukkalakanoissa
- unicafe-juttuja
- suolavettä ja naurua

Näin kirjoitin kolme ja puoli vuotta sitten:

Meillä oli tänään ensimmäinen tunti uskonnon kertaavaa, ja oi kuinka mukavaa se olikaan. Olin jo unohtanut, kuinka kivoja opettajamme ovat, ja kuinka kivoja tunnitkin voivat olla. Teemme kurssilla ekskursion (!) teologiseen ja uskontotieteelliseen (!!) ja mahdollisesti johonkin uskonnolliseen yhdyskuntaan (!!!). 

Ja tällä viikolla olen tuntenut sitä samaa intoa, jolla joskus hain tänne ja kahlasin läpi räisästä, sitä intoa ja iloa, jolla kävelin abina Fabianinkatua ja odotin, että täällä mä joskus kirjoitan kandin ja myöhemmin gradun. Niin tein ja teen, jotkut ilot pysyy ja toistuu näköjään sittenkin.

Ja mä nykyään ihan mun tavallisessa arjessa järjestän noita ekskursioita (!) uskonnollisiin yhdyskuntiin, enkä enää ikinä muista kirjoittaa kalenteriin innostunutta huutomerkkiä.

Joka aamu uudelleen pitää valita luottaa, valita tää.

When you don't move the mountains I'm needing you to move
When you don't part the waters I wish I could walk through
When you don't give the answers as I cry out to you
I will trust, I will trust, I will trust in you

(Trust in You - Lauren Daigle)

onnijuttuja

- raitapaidat
- random saksan kurssi
- yksi nauruisa moi pimeänä iltana
- lukioajan solun uudelleen oleminen
- hillsong på svenska (tää on mun panostustaso tällä hetkellä)

nää tekee mut onnelliseksi just tässä

sumunen snäppistory puhuu mun arjesta, jossa en nuku tarpeeksi, hengaan suhella paljon ja luen tenttiin tosi nopeesti, jos ehdin

vaikka myöhästyin teatterista, jonka takia juoksin kolmeen bussiin hullun lujaa ja yskin yksin hakanimessä. vaikka väsyttää, enkä jaksa iltaisin ihmismassoja. mä päätin, että se on ok.

ruotsiplääni b toimi ja ruotsi on ihana kieli.
mä nauran
ja mä tiedän, oon turvassa

operaatio 2017

kasvaa suhteessa rakastavaan ja yliluonnolliseen Jumalaan

kasvaa suhteessa muihin ihmisiin, tulla paremmaksi kuuntelijaksi

elää rakastaen itseä (syödä, nukkua, liikkua, levätä)

sanoa useammin kyllä hassuihin ideoihin

Näin visioin neljältä aamuyöstä 1. tammikuuta 2017. Olin tanssinut suomen leudossa talvessa, torilla tuhansien keskellä. Katsonut taivaalle ammuttua palavaa massaa ja nauranut. Laulanut paljon onnea parille rakkaalle whatsappin välityksellä keskellä yötä.

Vuoden viimeiset illat vietin hillsongin tahtiin (ja vikan yön siellä torilla). Hillsong-hetkinä tunsin valtavaa iloa siitä, että saan olla just tässä. Sinistä valoa, teräviä äänia, suoria sanoja ja hyviä puhujia. Jumala tekee mun sielussa asioita joka päivä, mutta ne jutut mitä koin mun sydämeen asetettavan vuoden tokavikana iltana tuntui olevan jotain tavallista isompaa.

Uskon, että tää tuleva vuosi on hyvä. Viime vuosi oli myös ihan kiva, mutta luulen, että jotain mussa on muuttunut niin, että tää alkaa jo ihan eri sävyillä kuin edellinen. Ja ihan varmasti tulee myös harmaita massoja, aaltoja jotka uhkaa heittää lattiaan ja sen läpi, mutta mun lattia on vahva kallio, joka kestää. Ja varmasti en tiedä mitään ja pelko ja epäluottamus hiipii nurkissa joka maanantai, mutta samalla ilo kiertyy serpentiininä yhtä tiukkaan mun elämään.

joulujuttuja

Koko kuukauden oon leikkinyt joulua, kun oon saanut hiippailla rapussa punaisissa saappaissa, yllättää yläkerran ystävää kalenterin luukuilla ja lähettää kuusikortteja Suomen toiselle laidalle. Tonttufiilis on hyvä ja lämmin,

Mun elämän ensimmäinen (ja melkein vegaani) piparkakkutaikina on vihreässä kulhossa jääkaapissa. Se odottaa, että mun vanhempien muuttoa ja kandin ajattelemista seurannut väsymys luovuttaa alueita järkevälle toiminnalle. Ennakkoluuloista huolimatta sula sokeri ja siirappi oli hauskaa eikä niin kamalan vaikeaa. (edit: noh, oikeasti siitä taikinasta tuli järkyttävän tahmeaa, eikä se paistunutkaan oikein kunnolla.)

Joululahjat oli vielä aatonaattona kaupan hyllyillä, koska en vaan osaa valita, en osaa päättää enkä keksi. Onneksi mulla on viisas veli, jonka kanssa paketit sai kauniit ja viisaat sisällöt.

Attoaamuna väsyttää, koska viime yö kului nauraen yläkerran kissanaapurin kanssa. Onneksi on kiva naapuri, joka tulee keskellä yötä katsomaan, kun mä en osaa leipoa pipareita. Onneksi on.