linnasaari osa aika mones

Yhtenä perjantaina väsyin elämään ja kamalasti ajattelematta kävelin lauttaan ja kiipesin kannelle turistien viereen. Tämä kaupunki ja elämä ärsytti ihan hirveästi ja katsoin merelle ja se sanoi, ettei siellä. Ja kohta mä olin auringon lapsi. Ihan hetken maailma oli niin auki ja kun se kaikki oli niin turhaa ja samalla niin ihanaa.

Kävellä valleilla ja tuijottaa aaltoja, olla näkemättä rantaa, olla harmaa ja valoisa samaan aikaan, hymyillä yksin ja nauraa lokkien kanssa. Sieltä näkee kaupungin niin turvallisen kaukaa, että se on kaunis.

Ei ollut ollenkaan tarpeen käydä taas linnasaaressa. Ja samalla mikään muu ei ollut niin hyvä. Tää on melkein uusi Naantali, vaikka puutalokaupunkia ei korvaa ihan mikä tahansa. Ja vain viisitoista minuuttia merta mun ja auringon välissä. 

puutalorakkaus ja lumiset kivet

oi.

Auto söi valtavasti mustaa alleen ja tien vieressä luikerteli paimionjoki. Luin siitä joskus lapsena kirjan, enkä voi ajaa rannikolle muistamatta. Vihdoin oli tuttu rakas ja toivoa täyttävä aurinkokaupunki Naantali.

oi.

Naantalissa vastaan tulee ihmisiä, jotka puhuvat oikeasti ruotsia ja ääntävät suomen hassusti. Tulee vastaan ihmisiä, joille uskaltaa hymyillä, koska ei tule enää koskaan näkemään niitä. Ja merenrantakaupungissa on sillä tavalla hassua, että siellä ei koskaan sada vettä. Ja että hymyilyttää.

Meri oli puolittain jäässä ja jää lauloi ja poksui hassusti. Koirani huiskutti häntää ja vietimme pitkiä tunteja kävellen puutalokujia ja teitä jään reunalla. Kuljetin sen paikkoihin, joissa oli kyltissä valkoisen terrierin päällä punainen kielto, koska eihän niitä talvisin kukaan vahdi.

Ihmettelen maailmaa. Pihlajanmarjat muistuttavat pelottavalla tavalla lumeen vaipuneita veripisaroita tähän aikaan vuotta. (katsokaa vaikka) Ja minulla oli aikaa katsella, kuinka määrätön joukko lintuja lentää milloin vain lähimmästä puusta. Katsokaa, kuinka kirkko heijastuu maailman pinnasta.

Muumisaaren rantakalliolla maailma oli ihan hiljaa. Saattoi luulla olevansa koko paikassa ihan ihan yksin. Eikä haitannut, että huopatossuihin meni lunta tai että jää ei olisi kantanut kävellä. Siitä kaupungista on kerrotavaksi vain kliseisiä onnisanoja, eikä sekään varmasti haittaa ollenkaan.