tiistai 17. tammikuuta 2017

onnijuttuja

- raitapaidat
- random saksan kurssi
- yksi nauruisa moi pimeänä iltana
- lukioajan solun uudelleen oleminen
- hillsong på svenska (tää on mun panostustaso tällä hetkellä)

nää tekee mut onnelliseksi just tässä

sumunen snäppistory puhuu mun arjesta, jossa en nuku tarpeeksi, hengaan suhella paljon ja luen tenttiin tosi nopeesti, jos ehdin

vaikka myöhästyin teatterista, jonka takia juoksin kolmeen bussiin hullun lujaa ja yskin yksin hakanimessä. vaikka väsyttää, enkä jaksa iltaisin ihmismassoja. mä päätin, että se on ok.

ruotsiplääni b toimi ja ruotsi on ihana kieli.
mä nauran
ja mä tiedän, oon turvassa

lauantai 14. tammikuuta 2017

can't wait

Oon miettinyt, että suurin osa mun arjen ongelmista liittyy siihen, että oon tosi kärsimätön.

Koko mun sumuisen tulevaisuuden aiheuttama paniikki pohjautuu siihen, etten jaksa odottaa ja että haluaisin jo tietää. Haluaisin elää tosi vahvasti tulevaisuutta varten ja olla valmis, mennä mahdollisimman nopeasti ja lujaa, mahdollisimman korkealle. Ja vaikka oon oppinut, ettei mun cv oo mun elämän ykköstarkoitus, mä haluaisin, että se olis täydellinen ja että mun tulevaisuus rakentuisi loogisemmin kuin mikään palapeli.

Oon miettinyt myös, että haluisin tulla paremmaksi kuuntelijaksi, oppia luontevammin kantamaan toistenkin taakkoja. Ja nyt oon tullut siihen, että tääkin juttu ehkä osittain liittyy siihen, ettei mulla ole kärsivällisyyttä olla hiljaa, en jaksa odottaa.


Maanantaina mun maailmassa jyrisi, kun en (vieläkään) voittanut ruotsiarvontaa, enkä tiedä, miten saan ne neljä noppaa toista kotimaista tähän kandijuttuun. Mutta sitten ajattelin, että hei, mun maailma ei todellakaan voi olla kiinni tästä, mikään ei riipu siitä, millä päivämäärällä oon teol.kand. paperilla.

Ja toisaalta mulla on ihmeellinen rauha, jollaista en aiemmin oo huomannut. Sellainen tunne, ettei tää kaikki ehkä ookaan kiinni mistään tietystä.

ettei mikään oikeestaan oo niin painavaa
että kannattaisi jäädä tai ottaa mukaan


Mulla on vielä ruotsipläänit b, c ja d, ja vasta jos nekään ei onnistu, mun pitää laksea ensi syksyn koordinaatit uudelleen. Tai siis, ei mulla mitään koordinaatteja ole, vaan avoimia haaveita ja langanpätkiä sydämen sykkyrällä. Ehkä jostain niistä tulee jotain kaunista.

torstai 5. tammikuuta 2017

operaatio 2017

kasvaa suhteessa rakastavaan ja yliluonnolliseen Jumalaan

kasvaa suhteessa muihin ihmisiin, tulla paremmaksi kuuntelijaksi

elää rakastaen itseä (syödä, nukkua, liikkua, levätä)

sanoa useammin kyllä hassuihin ideoihin

Näin visioin neljältä aamuyöstä 1. tammikuuta 2017. Olin tanssinut suomen leudossa talvessa, torilla tuhansien keskellä. Katsonut taivaalle ammuttua palavaa massaa ja nauranut. Laulanut paljon onnea parille rakkaalle whatsappin välityksellä keskellä yötä.


Vuoden viimeiset illat vietin hillsongin tahtiin (ja vikan yön siellä torilla). Hillsong-hetkinä tunsin valtavaa iloa siitä, että saan olla just tässä. Sinistä valoa, teräviä äänia, suoria sanoja ja hyviä puhujia. Jumala tekee mun sielussa asioita joka päivä, mutta ne jutut mitä koin mun sydämeen asetettavan vuoden tokavikana iltana tuntui olevan jotain tavallista isompaa.

Uskon, että tää tuleva vuosi on hyvä. Viime vuosi oli myös ihan kiva, mutta luulen, että jotain mussa on muuttunut niin, että tää alkaa jo ihan eri sävyillä kuin edellinen. Ja ihan varmasti tulee myös harmaita massoja, aaltoja jotka uhkaa heittää lattiaan ja sen läpi, mutta mun lattia on vahva kallio, joka kestää. Ja varmasti en tiedä mitään ja pelko ja epäluottamus hiipii nurkissa joka maanantai, mutta samalla ilo kiertyy serpentiininä yhtä tiukkaan mun elämään.