keskiviikko 24. lokakuuta 2018

onnellisin lokakuu

Lempparilähijunan päässä on hyvä arki, aurinkoiset lokakuun päivät, parhaat nuoret ja hyvät hommat. On muutama lokaleiripäivä saaressa, vesi-ilmapalloja, valotikkuja, maailman kaunein kappeli, pimeä järvi ja valopilkut vastarannan satamassa, veisuja ja viiskielisen biisejä, naurua, laulua ja hauskoja juttuja.




On kivoja keskiviikkoja, olkkariperjantaita, sinapinsiemeniä ja neljä pellillistä mokkapaloja. Maailman kivoin kirkkosali, aamunavausjuttuja, hyviä tuttuja ja hybridihetkiä, kun mun kaks maailmaa yhdistyy ja en voi käsittää tätä kiitollisuutta. On kipinöivää onnea.

En keksi parempaa arkea.



Yhtenä keskiviikkona postiluukusta kolahtaa paksu kirjekuori, kolme nuolta ja soveltuvuusraportti. Se pyörii mielen nurkissa joka päivä ja hetki, mutta hiippakuntatyypit on tiistaina kuitenki maailman kivoimpia.

Vapaapäivinä on gradun pelkoa, arkisia olkkarihetkiä, violetteja sohvia ja kahvia. Ensi kesään liittyviä varovaisia pohdintoja, haparoivia ajatuksia ja hentoja haaveita. Koko ajan vahvemmin musta tuntuu, että tää on se mitä haluun. Vaikka välillä pelottaa tarttua unelmiin, pelottaa astua eteenpäin ja vetten päälle, vaikka välillä tuntuu, ettei tosiaan, niin useiten tuntuu, että just tässä näin.

perjantai 5. lokakuuta 2018

syysloka

Vanhemmat kysyy, että valmistunko kevääksi. Mä nauran iloisesti ja pyöritän päätä kiireesti. Gradukysymyksiin kohauttelen olkia ja kun ohjaaja kysy, haluunko siirtää tutkimussuunnitelmani läpikäyntiä myöhemmäksi, sanoin ripeesti joo, vaikkei varmaan kannattaiskaan.

Jos risteilen halki suomenlahden kahdesti viikossa, ei varmaan oo jännä, ettei opinnot etene enää niin lujalla tahdilla. On juotu skumppaa pienessä hytissä, puhuttu ruotsia koko yö ja naurettu kymppikannella sateen tihkuessa ympärillä pimeessä syysyössä, sitsattu ja laulettu meidän hymniä. Oli ihan jees, kannatti kai joka tapauksessa.

On pidetty fukseille rastia, katsottu kymmeniä versioita riparisimulaattorista ja jaettu leirijuttuja vielä kaks kuukautta kesän jälkeen. Syöty yhessä aamupalaa (niitä asioita joita kaipaan elämääni), juhlittu synttäreitä ja muita.

Tässä kaiken seassa oon miettinyt, että pitäiskö rakentaa joku plan b, jos tää ykkösunelma ei onnistukaan. En tiedä, toisaalta oon niin kutsumuskeskeinen ja orientoitunut siihen, että yksi suunta kerrallaan. Ja toisaalta taas tässä todellisuudessa varapläänit ei varmasti oo haitaksi koskaan. 

Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi, ulkona paistaa, mut mä istun sisällä ja pesen pyykkiä. Keskiviikkona lempparilähijuna ja kiva päivä. Elämä on ihan jees, edelleen. 

tiistai 2. lokakuuta 2018

elämä on aamuvuoro

Nopee syyskuu. Oli kahvia hiippakunnan papistolle, tusina tiskattua termoskannua ja kymmenen korillista pullaa. Syyskuussa iltakävelyt oli hyviä, aamupalat oli hyviä. Oli syysleiri, parhaita tyyppejä ja hyvii hetkii. Sellasia päiviä, kun mietin vaan, että tätä mä haluun tehdä elämässä, tän takia oon täällä.

Vielä kerran leireiltiin myös keskenämme tutuissa metsissä, rakkaiden tyyppien kanssa. Hypittiin järvessä ja kaislikossa karkuun toisiamme, juostiin hämärässä metsässä ja laulettiin, naurettiin, hytistiin yöllä laiturilla, unelmoitiin päivisin. Oli hyvä olla vaan.


Lukuvuoden kolmen ekan päivän aikana olin skipannut kaksi kurssia (unohdin mennä luennolle hups) ja istunut määrättömiä tunteja tuijottaen sähköpostia vastaamatta yhteenkään. Mutta yhtenä torstaina istuin luentosalin kolmanteen riviin ja menin melomaan. Ja se oli parasta ikinä. Tarviin lisää meriasioita mun elämääni.

Urbaani iltanuotio heijasti punasen sävyjä männyn runkoihin, haaveilen sienimetsästä ja mustikkapiirakasta. (Käyn sienimetsässä ja leivon kavereille mustikkapiirakkaa, mustikat poimin ihan itse kaupan pakastealtaasta.) Sanon että tykkään metsistä, mutta niitten osuus mun arjessa on tässä kaupungissa melko pieni. Mun keskittymiskyky riittää tänä syksynä työskentelemään kolmentoista minuutin ajan, mutta siinäkin ajassa saa jo aika paljon kirjoitettua. Ehkä tarpeeksi.



Kun en saa unta, toivon, että oppispa rakentamaan relevanttia elämää, olemaan näkemättä vain toisten huippuja ja keskittymättä siihen, mikä näkyy. Elämä on aamuvuoro, mutta onneksi pohjimmiltani oon täysin aamuihminen.

Tää on hyvä syksy tää. Ja hullun nopee kaikesta kiireettömyydestä, tekemättömyydestä ja tyhjyydestä huolimatta. Jouluun on enää reippaasti alle sata aamua.