2 0 1 6

Kevät oli väsynyttä, mutta kivaa. Rakastuin Helsinkiin. Yliopistolla opettelin olemaan vastuullinen tyyppi, allekirjoittamaan sähköposteihin yhdistyksen nimen ja kuulostamaan fiksulta. Kysyin niin paljon kuin ehdin, kaikki oli uutta.

Vuoden ekana sunnuntaina liityin tiimiin ja opin puhumaan tuntemattomille. Toukokuussa tuli toinen tiimi, niin äkkiä ja ihmeellisesti, etten osannut hengittää. Nautin kaikesta tästä ajasta, jonka saan antaa, niin paljon yhä! Harvoin enää on sunnuntaita ilman rakasta valkoista taloa, keltaisia sanoja sen lattiassa: tervetuloa kotiin!

Me jätettiin Ruusun kanssa yhteinen koti kahdenkymmenen kilometrin päähän ja muutettiin omiimme. Kahviloista tuli mun toinen olemus ja lempparipaikkojen lista puhelimen muistioissa on pitkä. Puhuin pitkästä aikaa lauseet loppuun ja kerroin, mitä kuuluu.

linnasaari maaliskuu

Kesä oli kamala. Itkin vihreinä viikkoina hautausmaalla enemmän kuin pitkään aikaan, kaikki tuntui niin kipeältä ja hahmottomalta. Puhuin keltaisille daalioille määrittelemättömästä tulevaisuudesta, minusta ja mun cv:stä. Kuulokkeissa oli kymmenien saarnojen ja ylistyksen lisäksi Anna Puu, Younghearted ja Tilhet.

Heinäkuinen viikonloppu uuden viinin väen keskellä, tuttuja moikkaillen, märässä teltassa jeesusta ylistäen oli paras, mutta pieni onni kaiken kesäkriisin keskellä. Lopulta elokuu loppui ja lupasin itselleni huikeaa syksyä.

linnasaari kesäkuu

Syksystä tuli pitkä. Lokakuussa yks tyyppi lähti pois meidän luota, pois tästä todellisuudesta. Uskon, että se oli helpottavaa lopulta, vaikka ne viimeiset sanat (nähdään taas!) ei olleetkaan totta, ainakaan tässä.

Lopulta mulla oli ihan kivaa. Nää kuukaudet on ollut vähän harhailua, paljon opintopisteitä puolivahingossa. Mun elämän prioriteettijärjestys (suhe, tiedekuntayhdistys ja kolmantena ehkä omat opinnot) on ollut hyvä, juuri sopiva. Joulukuussa tuntuu haikealta lopettaa hallitusvuosi, luopua mun sihteereistä ja mun jaostosta, vaikka saankin jatkaa samojen juttujen suunnittelua ensi vuonna eri tyyppien kanssa.

linnasaari syyskuu

Oon kiitollinen, mutta en kaipaa. Oon käynyt Suomenlinnassa vähintään kerran kuussa, saanut uusia ystäviä, joilla on iso sydän, ostanut liput balettiin, tarjonnut ruokaa, nauranut paljon ja halannut usein. Koko vuosi on ollut yhtä katkeamatonta pappikriisiä, niin kuin mun elämä aina. En osaa päättää, en pysty valitsemaan näistä, voinko saada aivan kaiken? Jumala on ollut hyvä ja ihmeellinen. Oon kasvanut paljon, muuttunut ja pysynyt samalla.

Oon kiitollinen, mutta en jää kaipaamaan, sillä tiedän, että mun elämän prioriteetit tulee mukana ensi vuoteenkin. Vaikka oon ihan sekaisin tulevaisuudesta ja vastaan kaikkiin kysymyksiin etten tiedä, uskon, että jotain hyvää tapahtuu aina.

lempipaikka 2

Vuoden kuunnelluimmat sanat ja sävelet oli spotifyn mukaan rodrigon ja saaran viisaat:

joulujuttuja

Koko kuukauden oon leikkinyt joulua, kun oon saanut hiippailla rapussa punaisissa saappaissa, yllättää yläkerran ystävää kalenterin luukuilla ja lähettää kuusikortteja Suomen toiselle laidalle. Tonttufiilis on hyvä ja lämmin,

Mun elämän ensimmäinen (ja melkein vegaani) piparkakkutaikina on vihreässä kulhossa jääkaapissa. Se odottaa, että mun vanhempien muuttoa ja kandin ajattelemista seurannut väsymys luovuttaa alueita järkevälle toiminnalle. Ennakkoluuloista huolimatta sula sokeri ja siirappi oli hauskaa eikä niin kamalan vaikeaa. (edit: noh, oikeasti siitä taikinasta tuli järkyttävän tahmeaa, eikä se paistunutkaan oikein kunnolla.)

Joululahjat oli vielä aatonaattona kaupan hyllyillä, koska en vaan osaa valita, en osaa päättää enkä keksi. Onneksi mulla on viisas veli, jonka kanssa paketit sai kauniit ja viisaat sisällöt.

Attoaamuna väsyttää, koska viime yö kului nauraen yläkerran kissanaapurin kanssa. Onneksi on kiva naapuri, joka tulee keskellä yötä katsomaan, kun mä en osaa leipoa pipareita. Onneksi on.

älä lakkaa etsimästä

Oon laittanut ylös vain  pätkiä: älä lakkaa etsimästä, be love, let God be God.

Joulukuussa pukeudun pitsimekkoihin, on lakkijuhlia, pikkujoulua, puurojuhlaa ja -messua. Idässä oli lunta, valkoinen valamo ja kylmä.Täälläkin sataa valkoista maailmaan, kalenteri on tyhjä, mutten siltikään nuku öisin. Leivotaan pipareita, käydään kahvilla ja kaikki on hyvin.

6.11. 2013 (en ollut silloin edes teol.yo.) kirjoitin näin, voi luoja: Olen kai lopulta tehnyt sovinnon tulevaisuuteni kanssa, vaikkei minusta tulekaan pappia ja vaikken tiedäkään, mitä sitten teen, kun sekin on ohi.

En tiedä vieläkään. On ihan valtavasti polkuja, joita valita. Maailma on suunnaton mahdollisuus ja musta tuntuu, että mun pitäisi nyt löytää sen muodottomuuden keskeltä mun intohimo ja ne valinnat, jotka kuuluisi mun polkuun. Voisin valita välivuoden, valkoisen kauluksen ja latinan opinnot, valita muuttaa Intiaan, muuttaa maailmaa tai keskittyä kuukausia vain jeesukseen. Enkä mä tiedä, mikä olisi hyvä.

Kymmenien eri aiheiden to do -listoja kevättä varten, jottei olisi tylsää, vaikka lukujärjestys onkin autio ja tyhjä. Kymmenillä välilehdillä järjestöjä ja juttuja, joihin voisi panostaa aikaa. En osaa päättää, mihin katsoa ja mihin juosta, millä täyttää elämä.

Ja sitten olen miettinyt, että mitä jos saisinkin sen kaiken. Joidenkin elämässä se onnistuu, ja mä yleensä tykkään tehdä paljon.