appelsiinikesä

hiphip

Tämä on hyvä paikka asua kotikotia. Vaikka rakastankin kirkkomatkaa kolisevassa raitiovaunussa, oranssin metron ulinaa, kellariseurakuntaa kaupungin kauneimmalla alueella, kauppakatuja, kivijalkaliikkeiden ikkunoita, sateisia mukulakiviä ja muita kaupunkijuttuja (jo tulee noita ikävä tätä listatessa), rakastan myös pölyisiä varpaita ja auringon vihertämiä peltoja. Ah eilisen aurinkoa, pyöräretkeä radan toiselle puolelle, ehkä toisten tonteille, vaikken veden rantaan päässyt. 

Oli kesäsaarna 2/2, paljon hyvää, varmat sanat ja rakkain kirkko. 

Huomenna päiväretki kaupunkiin (ikävöityjen luo) tapaamaan kahta rakasta teologiystävää. Tänään täytyy vielä juoksennella kauppaan etsimään (semihalpaa) piknikvilttiä. Jotkut tavarat vaan ovat sellaisia, että silloin, kun niitä kerran vuodessa tarvitsisi (erittäin paljon) ne ovat todennäköisimmin toisessa maassa tai myytyjä kirpputorilla. Kuten tämä sini-valkoraidallinen viltti, jota etsiessäni kiipeilin autotallissa kilpapyörän ja auton osien välissä, mutta löysin vaan palapelejä isän lapsuudesta.

Ja keskiviikkona lähden leirille, isän hommiin! Ripari 2/3 sinisen järven rannalla, siitä tulee hyvä luulen. Kaveri-isot, kivat leirilapset ja mahtiohjaajatoverit. (Siitä huolimatta, että hymyilen, söin leirivoimasuklaat jo pakatessa, kun se oli niin vaikeaa. hups...)

lupiinikesä

Synttäriaamuna heräsin valossa, silmät painavina yön geokätköilyn jäljiltä (ja mä tiedän aamulla kuin kuollutta mua väsyttää), vaan välittämättä, hymyilin veljelle. Hän oli tehnyt minulle kurkkuleipiä, paketoinut lahjoja ja lauloi ja nauroi, oi niin oi. Aamupalapöydässä veli lausui vastakeksittyä runoutta, luettiin lehti puoliksi ja keitettiin yhdessä kahvia. Kun vanhemmat on hetken vielä vieraalla maalla, oon niin kiitollinen mun ruskettuneesta ruutuhousuveljestäni, joka selittää huonoa läppää, mutta saa hymyilemään.







Kävin opettamassa nuortenillassa, jossa oli liikaa ohjaajia, jotka ei kuuluneet sinne. Kaikesta taas panikoin. Oppituntien aiheet on käsittämättömiä, kyselen hämmentyneenä aina, kun näen partasuuta. Onneksi sekin raapii partaansa ja kohottelee kulmiaan. Saarnapaniikkeja voi lievittää Ruusun ja Kauran kanssa. Punatiilitalolle voi mennä tekemään suunnittelutyötä Helgan kanssa, vaikka puhuttaisiin enemmän muusta.

Kesä on kiva, koska:
- joka aamu saa hesarin pöytään
- lupiinit lempikukat ovat kirkkaimpia
- pyöräretkillä löytyy salaisia rantoja
- on illat hengattavaksi pensaissa, tien laidoilla ja autoissa

Gloria excelsis Deo

Käperryn mustaan nojatuoliin tuijottamaan black swanin. Katson 21 tapaa pilata avioliitto jo toisen kerran, vaikken tiedä kenen liiton pilaisin. Katson Pienen suklaapuodin (rakastan) ja juon kolme kuppia kaakaota. Katson hölmöjä komedioita, vaikka silmät painuvat jo melkein umpeen. Minä, joka en koskaan katso elokuvia. Minä, joka mieluummin luen kirjan kuin katson elokuvan koulutyötä varten. Olen viettänyt viimeiset kuusi päivää näin. Ja välillä katsonut Solsidania, jota lukion ruotsinopettaja suositteli joskus.

Ja minä, joka en ikinä maalaa, varastan äidin akvarellit ja sotken vähän. En ole koskaan ihan huvikseni, ei ole huvittanut olla huono missään. 

Luen kirjoja, jotka kertovat monella tapaa kaltaisistani.Syön jäätelöä apinalusikalla kahvimukista ja kävelen iltasateella punaisissa kumisaappaissa. Rakastan tienlaitoja, rakastun sateeseen, iloitsen illoista. Iloitsen teehetkestä Tähden kanssa.

Aina välillä luen Novumia, kirjoitan saarnaa ja mietin, miten Hengen hedelmistä ja rauhasta puhuisin. Käyn saarnaamassa armohattaran punatiilisessä kirkkosalissa. Unohdan antaa merkin, että evankeliumin jälkeen saa istua ja pari hetkeä tuijotan seurakuntaa hölmistyneenä (miks ne seisoo yhä?). Moinen pikkujuttu harmittaa. Törmään mummofaniklubiin, joka kuulemma on seurannut elämääni ja ylioppilaaksi pääsyäni ja olivat tulleet nyt saarnankin kuulemaan, kun lehdessä luki. Muistivat, missä asuin kun olin lapsi, hui.

Naurattaa. Käytin saarnassa kreikkaa, melko hc.

Tämän kesätyön luonnetta tulee mietittyä joka käänteessä ja nurkassa. Aina välillä, aika usein, totean, ettei todellakaan. Tähän minä en enää ikinä ryhdy. En usko, en jaksa, en pysty. Mutta sitten, kun olen jo myymässä kreikan kirjoja ja muuttamassa Intiaan paimentamaan lehmiä (tai hakemassa tupakansavuiselle autonasentajalinjalle) teenkin unelmaa.

Välillä naurattaa.

.

mene minne ikinä

Kirjoitin joskus listaa unelmista. On niitä tapahtunut, en enää syö eläimiä ainakaan. Ja näytän kiireiseltä ja juon pahvimukikahvia. (tämän unelmallisuuden suhteen oli kyllä joku harhaluulo!) Leikkasin hiuksetkin.

Ja vaikka vain vähän on totta, on minulla jo uusi lista. (samaa ja paljon uutta) Vähän sekava lista, sekaisin arkea ja vaikeammin toteutettavaa. Sekaisin tosi abstraktia ja selkeää. Mutta lista.

Joskus tahdon,

1. että vaatekaapissani on vain vaatteita, joita käytän
2. pukeutua kauniisti joka päivä
3. käydä Intiassa, Meksikossa, Brasiliassa, Nepalissa ja Kiinassa
4. mennä Tukholmaan puhumaan ruotsia
5. hymyillä enemmän
6. asua kauniissa ja valoisassa 
7. kävellä alttarille valkoisessa mekossa
8. kertoa Jeesuksesta omalla paikallani
9. asua puutalossa, jossa on lasitettu veranta
10. että sanojani painetaan kansien väliin
11. tehdä ihmisiä onnelliseksi
12. olla hyvä ihminen, rakastava
13. aktiivisesti rakastaa
14. lukea kirjat, jotka pitäisi ja nauttia niistä
15. tanssia balettia kärjillä
16. tanssia virraten musiikissa
17. käydä teatterissa useammin
18. tarjota ruokaa
19. löytää kotiin
20. palvella
21. tehdä maailmasta parempaa
22. kulkea kesällä paljain jaloin
23. olla välittämättä
24. välittää siitä, mistä kannattaa
25. halata lastani
26. rukoilla ruokarukouksen perheen kanssa
27. tehdä työtä, jossa saan hymyillä
28. laittaa hyvää kasvisruokaa
29. poimia syksyllä sieniä ja mustikoita talvivarastoon
30. kirjoittaa gradua sellaisesta, josta innostun ainakin joka toisella sivulla
31. kiittää jokaisesta päivästä
32. laulaa ääneen värisemättä
33. riiputtaa korvissani koruja
34. rakastaa peilejä
35. rakastaa
36. omistaa oman koiran
37. lakata ostamasta aina halvinta
38. ostaa eettisemmin
39. lakata sanomasta  sitten kun
40. sanoa enemmän "Käy oikein hyvin juuri nyt"
41. puhua englantia pelkäämättä
42. lakata pelkäämästä
43. oppia auttamaan
44. rakastaa liikettä itsessään
45. lukea joka aamu Hesarin
46. ja useammin sen pääkirjoitukset
47. syödä puhtaammin
48. opetella valokuvaamaan
49. osallistua
50. uskaltaa soittaa
51. kirjoittaa useammin muusta kuin itsestä
52. katsoa silmiin aina
53. opetella uuden kielen, joka ei ole Raamatun alkukieli
54. puhua toimituskokouksissa
55. lopettaa elämisen menneessä tai toiseudessa, elää itsessäni.

Yllä veden, alla tien

Olen ollut onnellinen leirivapaista.

Erityisen onnellinen olin keskiviikkoyöstä. Siinä vasta yö. Sellaisia lisää. Niitä ihmisiä ja huoltoasemia. Puhelimella pelattuja Halli galli - ja Dobble-hetkiä. Nuortenillan jälkeisiä öisiä retkiä, joille kutsutaan, vaikka ei olisi uskaltanut muuten koko iltaan. Lisää geokätköjä jännittäviin paikkoihin. Lisää lupia kiipeillä sillan alla puoli kahdelta, katsoa valon kajoa taivaan rannassa ja kuunnella monen metrin päässä alla soljuvaa vettä. Vaikka aarre pysyi kätkössä, nauroin enemmän kuin monena yönä.

Perjantai oli samanlainen ilta. Voi miten rakastan niitä ihmisiä. Pimeitä rantoja, salaperäisiä tulia rantakallioilla, koordinaatteja, veden heijastamaa seutua, metsää moottoritien yllä.

Oli ihana puhua kaukana Savossa leireilevän ystävän kanssa. Oli ihana kuulla, vaikken aina osaakaan sanoa mitään. Ihanaihana.

Rakastan kaikenlaista:
kookosöljyä hiuksissa
pitsisiä koiranputkia tienpientareilla
konfirmaatiomessua, jossa
 - lapset albaan puettuina olivat kauniita, kivoja ja kuuntelevia
 - virttä 511
 - tuttujen pappien halauksia ja hymyjä kesken messun, kun katseet kohtaavat
 - ehtoollisen jakamista
keskiyön jälkeistä valoa

Kandela

Sunnuntai 30.5.

Okei.

Ensimmäinen työviikko on ohi. Oo oo - miten paljon olen ehtinyt hämmentyä kompastua kopsahdella, kun en osannutkaan ottaa kopioita, tuhosin melkein nitojan ja rei'itin sormeni. Sellaista. Ja ylihuomenna olen leirijärven rannassa puhumassa lapsille luomisesta. Se ei mene läpi aivoissani vielä. Että olen mukaohjaaja, muka-aikuinen, muka olen olemassa.

Äh, en edes osaa pakata, eikä sukkahousuja ole tarpeeksi.

On juhlittu valmistunutta tanssiparia, joka vastedes rakentaa taloja. On ajettu ympäri pieniä teitä, kun ei jaksanut kotiin. On syöty suklaata ja kakkua, huviksi ja kesän vuoksi.

On hankalaa edes sanoa, mutta ikävä painaa silmien ja poskien takana. Täyttää sen tilan, joka on varattu oikeastaan aivoille. Minun päässäni on täyteen bookattua, pitkälle kesään. Ja minua väsyttää tällainen.

(Ja jostain syystä äkkipikaiset nauretut yötkään eivät ole kivoja enää. Vähän vauhdikas blogimuuttohan se oli, uuteen osoitteeseen niin, että naurattaa vaan, joten sanon itselleni, että ihan okei. On okei haluta vähän miettiä, miksi lapsensa ristii. (Mutta ristittävä on.))

Epämääräinen leiripäiväkirja:

Maanantaiaamuna panikoin ja tärisin, en mä haluu mennä sinne leirille. Mutta pakko oli, kun se on mun työ. Elämäni ensimmäinen oikea riparioppitunti oli kämänen.

Mutta kyllä se siitä, kyllä tämä tästä. Vähitellen lapset oppivat, että meille voi hymyillä, että kello 23 jälkeen ei siirretä sänkyjä eikä vaihdeta huonetta, eikä vessassa lauleta Ukkometsoa tai ruokavirttä ainakaan öisin, että vastarakennettu sauna on lahja ja ruoka on joka päivä samaan aikaan, tauko silloin kun minä sanon ja iltaohjelmassa voi laulaa muutakin kuin Evankeliumin.

Vaikka oppitunti toisensa jälkeen sujui sileämmin, ainakin vartti meni aina siihen, ettei heitellä liimapuikkoja ja puhelin pois ja suu kiinni. Joka tapauksessa viimeisenä iltana pystyin ihan vilpittömästi kertomaan, miksi olen siinä, kun eräs rakas pieni kysyi, etteikö tämä ole kamalin mahdollinen kesätyö ikinä. Ei ole, vaan palkitsevin ja merkityksellisin.

Loppujen lopuksi olen kiitollinen, kiitos paljon ja kaikesta. Erittäin suuri ja huojentava onni olla kotona.