Ja vaikka vain vähän on totta, on minulla jo uusi lista. (samaa ja paljon uutta) Vähän sekava lista, sekaisin arkea ja vaikeammin toteutettavaa. Sekaisin tosi abstraktia ja selkeää. Mutta lista.
Joskus tahdon,
- että vaatekaapissani on vain vaatteita, joita käytän
- pukeutua kauniisti joka päivä
- käydä Intiassa, Meksikossa, Brasiliassa, Nepalissa ja Kiinassa
- mennä Tukholmaan puhumaan ruotsia
- hymyillä enemmän
- asua kauniissa ja valoisassa
- kävellä alttarille valkoisessa mekossa
- kertoa Jeesuksesta omalla paikallani
- asua puutalossa, jossa on lasitettu veranta
- että sanojani painetaan kansien väliin
- tehdä ihmisiä onnelliseksi
- olla hyvä ihminen, rakastava
- aktiivisesti rakastaa
- lukea kirjat, jotka pitäisi ja nauttia niistä
- tanssia balettia kärjillä
- tanssia virraten musiikissa
- käydä teatterissa useammin
- tarjota ruokaa
- löytää kotiin
- palvella
- tehdä maailmasta parempaa
- kulkea kesällä paljain jaloin
- olla välittämättä
- välittää siitä, mistä kannattaa
- halata lastani
- rukoilla ruokarukouksen perheen kanssa
- tehdä työtä, jossa saan hymyillä
- laittaa hyvää kasvisruokaa
- poimia syksyllä sieniä ja mustikoita talvivarastoon
- kirjoittaa gradua sellaisesta, josta innostun ainakin joka toisella sivulla
- kiittää jokaisesta päivästä
- laulaa ääneen värisemättä
- riiputtaa korvissani koruja
- rakastaa peilejä
- rakastaa
- omistaa oman koiran
- lakata ostamasta aina halvinta
- ostaa eettisemmin
- lakata sanomasta sitten kun
- sanoa enemmän "Käy oikein hyvin juuri nyt"
- puhua englantia pelkäämättä
- lakata pelkäämästä
- oppia auttamaan
- rakastaa liikettä itsessään
- lukea joka aamu Hesarin
- ja useammin sen pääkirjoitukset
- syödä puhtaammin
- opetella valokuvaamaan
- osallistua
- uskaltaa soittaa
- kirjoittaa useammin muusta kuin itsestä
- katsoa silmiin aina
- opetella uuden kielen, joka ei ole Raamatun alkukieli
- puhua toimituskokouksissa
- lopettaa elämisen menneessä tai toiseudessa, elää itsessäni.
♥
VastaaPoista