Kandela

Sunnuntai 30.5.

Okei.

Ensimmäinen työviikko on ohi. Oo oo - miten paljon olen ehtinyt hämmentyä kompastua kopsahdella, kun en osannutkaan ottaa kopioita, tuhosin melkein nitojan ja rei'itin sormeni. Sellaista. Ja ylihuomenna olen leirijärven rannassa puhumassa lapsille luomisesta. Se ei mene läpi aivoissani vielä. Että olen mukaohjaaja, muka-aikuinen, muka olen olemassa.

Äh, en edes osaa pakata, eikä sukkahousuja ole tarpeeksi.

On juhlittu valmistunutta tanssiparia, joka vastedes rakentaa taloja. On ajettu ympäri pieniä teitä, kun ei jaksanut kotiin. On syöty suklaata ja kakkua, huviksi ja kesän vuoksi.

On hankalaa edes sanoa, mutta ikävä painaa silmien ja poskien takana. Täyttää sen tilan, joka on varattu oikeastaan aivoille. Minun päässäni on täyteen bookattua, pitkälle kesään. Ja minua väsyttää tällainen.

(Ja jostain syystä äkkipikaiset nauretut yötkään eivät ole kivoja enää. Vähän vauhdikas blogimuuttohan se oli, uuteen osoitteeseen niin, että naurattaa vaan, joten sanon itselleni, että ihan okei. On okei haluta vähän miettiä, miksi lapsensa ristii. (Mutta ristittävä on.))

Epämääräinen leiripäiväkirja:

Maanantaiaamuna panikoin ja tärisin, en mä haluu mennä sinne leirille. Mutta pakko oli, kun se on mun työ. Elämäni ensimmäinen oikea riparioppitunti oli kämänen.

Mutta kyllä se siitä, kyllä tämä tästä. Vähitellen lapset oppivat, että meille voi hymyillä, että kello 23 jälkeen ei siirretä sänkyjä eikä vaihdeta huonetta, eikä vessassa lauleta Ukkometsoa tai ruokavirttä ainakaan öisin, että vastarakennettu sauna on lahja ja ruoka on joka päivä samaan aikaan, tauko silloin kun minä sanon ja iltaohjelmassa voi laulaa muutakin kuin Evankeliumin.

Vaikka oppitunti toisensa jälkeen sujui sileämmin, ainakin vartti meni aina siihen, ettei heitellä liimapuikkoja ja puhelin pois ja suu kiinni. Joka tapauksessa viimeisenä iltana pystyin ihan vilpittömästi kertomaan, miksi olen siinä, kun eräs rakas pieni kysyi, etteikö tämä ole kamalin mahdollinen kesätyö ikinä. Ei ole, vaan palkitsevin ja merkityksellisin.

Loppujen lopuksi olen kiitollinen, kiitos paljon ja kaikesta. Erittäin suuri ja huojentava onni olla kotona.