syksy

31.8.

Kesä on nopeesti ohi ja syksy on kohta. Leirivapailla grillasin, join afterleiriviiniä ja söin sairaan kalliita mansikoita ja nauroin miniroadtripillä. Parhaassa seurassa Espoo-Porvoo-Neuvoton-Hamina-Espoo oli just parasta. Jäi vain hauskoja muistoja.

Konfirmoitiin tän kesän vikat riparilaiset ja mietin, että seuraavan kerran kun oon konfiksessa töissä, vois periaatteessa olla, että olisin se konfirmoiva pappi. Hullun hurjaa ja jännää, epävarmaa ja tuskinpa, mutta silti mahdollista. Oon niin kiitollinen näistä kolmesta kesästä ja siitä, että oon saanut olla, oppia, kasvaa ja kurkottaa aina korkeemmalle. Pudota pehmeesti ja pettyä, mutta aina myös nauraa ja uskaltaa enemmän.

Oli huippuhauska jatkislaiva ja kaikkia hyviä juttuja. En osaa orientoitua arkeen enkä lakkaa välttelemästä gradua. Sen kirjoittamisen sijaan oon siivonnut, leiponut, nähnyt tyyppejä ja paistanut halloumia.

13.10.

Edelleen välttelen gradua. Sen sijaan oon lukenut muita kirjoja, paistanut lettuja, samoillut metsässä mustikoiden ja puolukoiden perässä, saarnannut punatiilitalolla, ilmastolakkoillut ja osoittanut mieltä, pitänyt mummoille raamattupiiriä ja lapsille lastenkirkkoa ja leiponut pullaa. Hypännyt ujosti uuteen kirkkosaliin ja laulanut tuttuja lauluja.

Ja tanssinut sairaan pitkästä aikaa, se on ollut parasta. Parasta, mitä oon tähän syksyyn saanut on se tanssisali, jonka pihalla taivas on tumma ja valoketjut hehkuu. Vaikken enää osaa, pysyn välillä rytmissä ja unohdan aina kaiken muun.

Yhtenä viikonloppuna leireilin saaressa kesätyyppien kanssa, toisena vietettiin varmaan viimeinen hyvä yhteinen leiri kaveriporukalla. Saman pikkulammen rannassa kuin oli ekaa kertaa monta vuotta sitten. Leivottiin yöllä notskilla mozzarellapitsaa ja saunottiin ja naurettiin.

On tapahtunut ei juuri mitään ja samalla sairaan paljon. Toivon, että kohta valmistun ja elämä jatkuu hyvänä.

18.11.

Kuukaudet valuu ja aika venyy. Kävin tapaamassa graduohjaajaa ja salaa olin tosi innoissani mun aineistosta. Kuitenkin ainoot nopat, mitä oodiin on kopsahdellut, on ollut ihan turhista kursseista. Vikat kesäkurssitkin tein loppuun vasta viime viikolla. Ja maailman ylpein oon kuolemaesseestä, jonka tein kaikista kurssinkeskeytyssuunnitelmista huolimatta. Se oli hei ehkä viimenen essee koskaan!

Oon ollu (ekaa kertaa koskaan työntekijänä) lastenleirillä ja muutamassa työhaastattelussa. Ens vuodelle on näillä näkymin viis riparia ja vähän muuta (eli seuraavassa konfiksessa en oo pappi enkä varsinkaan konfirmoi yhtään ketään, ehkä sit kuudenneksi seuraavassa konfiksessa?). Tuntuu luovuttajalta, mutta samaan aikaan maailman luontevimmalta.

Välillä on vähän ikävä ja samalla on tosi helpon tuntuisia hetkiä.