2 0 1 8

Keväällä arki oli sakean tylsää, harvoin tehtyjä latinan läksyjä ja epämääräisiä teologijuttuja, kunnes tuli huhtikuu ja elämä jälkeen klassisten kielten. Hyvä harkka-arki, hullun aurinkoinen kevätsää, liehuvat lahkeet, iltakävelyitä ja jokapäiväistä jätskiä vanajaveden rannalla. Opin huhti-toukokuussa tosi tosi paljon. Ne oli parhaat kuus viikkoa, mitä yliopisto on antanut.

Kesä oli aurinkoisin ikinä, oli kivat tutut kesätyöjutut, parhaat leirikollegat ja hyvät hommat. Leirivapaina monta pyörällä saavutettua kaupungin nurkkaa, sinistä rantaa ja merivesiuintia. Kavereita, kultaista kynsilakkaa, post-juhannuskakkua, melontaretki, synttäreitä ja kahveja, kreisi kuuma kesä.

Syksyllä maailman kivoimmat työt, paras arki 90 kilometrin päässä tästä kaupungista. Lemppareimmat nuoret, leirit, keskiviikot ja perjantait, ihan kaikki hetket. Lemppariarki. Ja jossain sen sivussa oli muutama ryhmätyö, kymmenen nopeeta noppaa. Viimeiset asiat tiedekuntayhdistyksessä, joka on kolme vuotta ollut vähintään kaikkien prioriteettien top kolmosessa.

Musta tuntuu, että nyt moni asia muuttuu. Keväällä keittelin vielä kahvia tiedekunnan keittiössä, mutta syksyllä aiemmin arjen keskeisimpien asioiden rooli oli yhtäkkiä mitä minimaalisin. Hullua, haikeeta ja jännää, vaikka junasyksy oli just paras. Ja ensi vuodelle en osaa asettaa tarkkaa sijaintia tai selkeitä toiveita, koska kaikki on vaan haurasta haavetta ja asiat murroskohdissaan. 12 kuukauden päästä kaikki saattaa olla aika toisin tai sitten ihan samoin, saatan valmistua tai en, olla täällä tai ihan muualla.


Kaikesta huolimatta ja juuri siksi oon tosi kiitollinen. Vuotta täyttivät paitsi harkka ja työt myös pienet helmihetket, kuten superkaunis vuosijuhlailta, keväinen miniloma ja tallinna, jokainen leiri, tanssiaiset ja sieniretki, parit juustokakut, harvenevat illat huoltoasemalla, vikat violetit järjestöjutut, soveltuvuuspohdinnat, kiipeilyseinät ja ääniviestit. 2018 oli kiva harmaitakin päiviä myöten.

joululoma

Joulu kiisi ohi äkillisesti jokavuotisen siivouspaineen, aatonaaton lahjastressin ja epämääräisen yleiskiukun siivittämänä. Aatonaattoa edeltävänä iltana juoksin läpi kauppoja ja metsästin kokonaisia neilikoita, kanelitankoja ja tähtianista. Olivat kaikkialta loppu. Kahdeskymmeneskolmas kului glöginkeittopuuhissa, vaikka ulkona ois ollu maailman kivoin pakkassää. Vielä aattoaamuna uunissa paistui viimeiset lahjamyslit, mutta lopulta kaikki oli valmista ja nopsaan ohikin.

Mun joulussa parasta on sen odotus, sanoin viime perjantaina, ja niin se on. Rakastan joulumarkkinoita, joulukalentereita, adventteja, kauneimpia joululauluja ja pikkujouluja. Mutta kriittisimmät päivät ja se varsinainen joulu menee liian nopeasti, että ehtisi tajuta ja peittyy kaiken sälän alle. Ja levollinen loma alkaa aina vasta pyhien jälkeen.

Vaikka en vieläkään osaa lomailla, vaan liian ripeä siirtymä kaikkeuden parhaasta arjesta tyhjiin päiviin stressaa vaan pahemmin. Piti tehdä viime viikko gradua, piti puristaa sitä monta lukua loman aikana, mutta pahalta näyttää. Gradu 10 - minä 0. Mutta kevät tulee ja olisin jo valmis, nimittäin arkeen, vaihteeksi levolliseen arkeen. Rakastan arkea.

marrasjoulu

Adventtikynttilöitä, rauhaa, iloa, toivoa ja rakkautta. Joulukalenteripuhetta ja maailman suloisimpia nelosia. Joulukortteja, käpyenkeleitä ja kuumaliimaa. Sairaan kivaa työtä, edelleen. Edelleenkään en tiedä, miten siirtymä yliopistoarkeen toimii näin kivan syksyn jälkeen, mutta ehkä se. Ehkäpä tää hyvä syyselämä motivoi kirjoittamaan gradun ja valmistumaan, jotta pääsisi oikeesti osaksi oikeeta aikuisarkea.

Jossain välissä äiti on täyttänyt 50, oon käynyt pari kertaa gradusemmassa ja metodipiirissä. Suomi täytti 101, kaupunkiin satoi yhtenä yönä lunta. Kiipesin seinien huipuille ja toivoin, että voisin enemmän vielä kiivetä.

Rakastan harmaansakeaa marras-joulukuuta, kalpeaa talvivaloa, villavaatteita ja kuuralunta mastojen eessä. Vikalla viikolla rakennettiin betlehem, vaellettiin jouluun ja laulettiin paljon. Olen kuljeskellut kirkon pihalla oppaana, paimenena ja mariana. Oppinut vihdoin itse sytyttämään nuotion, vaikka siihen kului tunti, kulkenut nasaretin ja betlehemin väliä ja ihmetellyt joulun lasta.

Naurettiin minikiertoajelulla ja vietettiin joulujuhlaa. Lähtöperinteiden luomiseksi vahingossa hajotin yhden teekupin, mutta tiskasin ehjinä sentään loput kymmenet. Oon rakastanut tätä arkea. Haikeeta lähteä, mutta olo on kiitollinen.