Raakaa rahkaa eli leirijärvi 3/3

Kesän viimeinen viikko päättyi onnelliseen kysymykseen: tuutko meidän kanssa syyslomalla? Johon vastasin vaan nauroin, joojoojoojoojoo. Vaikka pitää ensin tarkistella heprean tunteja tenttipäiviä yliopistojuttuja, niin iik niin mielelläni.

Huikean viikon jälkeen oli huikeaa hymyillä. Kun kesän pelottavin kääntyi nauretuiksi öiksi, huonoiksi jutuiksi ja Jumalan ihmeellisyydeksi aivan yllättäen. Kivat lapset, kivat ohjaajat, kivat isoset. Etten jaksanut rasittaa aivojani valittamalla igor-iltaohjelmista, enkä mistään. Kunhan mennään ja koetaan ja hymyillään, tarttui minuunkin viimein seurakuntatyön tuntu.

Kiitän uusien kavereiden lisäksi koko kesän seurakunnasta, jossa olen oikeasti samaa mieltä asioista. Olen niin kasvanut täällä, sen huomaa vasta poismuutettuaan. Kun kukaan ei epäilekään, mitä sanon ja ainakin kasvuihmiset on sopivan konservatiivisia. Nämä ymmärtävät, mitä sanon ja näkevät ihan saman kirkon ja aatteet. Kukaan ei pyöritä päätään, kun sanon, mitä ajattelen.

Ylimäärähuikeutta:

- kanttori

- oikea ateria kesken messun

- saarnaavat isospojat, niiden vierailuillan baletti
- kiinamerkkien syvällinen Jeesus-opetus

- savukoneet, dj-isonen

#raakaarahkaa #muttettäjoo

Onnellisen väsynyt kesäteologi kiittää ja kuittaa ja nukkuu kuin kuollut pari päivää. Huikeuskesän loppuhaikeus on siedettävä, kun tietää, että tarpeeksi tein ja musta tykättiin, nähdään taas.

Kesäheinäkuu ja muita kuita

Suunnittelen tulevaa ja yritän venyttää kesäteologipalkkaani mahdollisimman suureen. Suureen määrään viikonloppuja erilaisissa merkeissä, mielellään balettiin ja uusiin sukkahousuihin, pitkään unisportkauteen, maan rajojen ylittämiseen ja vielä suurempaan määrään viikonloppuja ympäri Suomea.

Olisi niin kivaa, jos voisin, mutta onneksi kalenterissakaan ei ole tilaa kaikelle. Onneksi olen jo kirjoittanut sinne juttuja, jotka ei maksa. Tavallaan onni, että kaikki on samana viikonloppuna. 

Miten vaikeaa on sittenkään valita.

Enää yksi viikko leirijärvellä, hullua. Enää yhdet lapset, yksi eka päivä ja vika ilta, yhdet tunnit ja yksi messu. Kesäheinäkuu on ollut yksi hullu kasa päiviä ja öitä. Ehkä vähään aikaan parhaita kesiä, koska yöt ovat täyttyneet usein naurusta ja päivät elämäni parhaasta työstä.

Ja on onni syksyssä jo myös. Elämä on kivaa.

Torstai oli kiva. Aamuagility nurmihallissa, Tähti ja sen koirat, minä keskellä kenttää. Päivällä papusalsaa, tilastoja unelmista ja puhetta päiväkirjoista, vanhoista vuosista. Miten lukion ekasta fyssan kurssista on niin kauan? Illalla olin punatiilitalolla. Maalattiin Jumala-suhteita ja vesivärisotkettiin, oli parasta. Ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen ei ollut pakkoaikuisuutta, hartaudenkin pidin niin isoselementein kuin voi. Satoi vettä ja opin lukitsemaan punatiilitalon oven. Opin paljon, jos yritän.

Tykkään mun huiskuhännästä, villihaukusta. Tykkään sanoista ja lauseista. Tykkään sateesta ja Suomen kesästä enkä valita. Tykkään mun kesästä.

valossa

Sä olet lopulta
kokonaan valossa

Tämä on kiva kesä. Maailma on täynnä valoa, mansikoita, koiran tassuja ja viljan tähkiä.

Meillä oli kiva konfis, 16/26 kutsua rippijuhliin, mikä on aika todella huikea luku. Mun huoneen nurkassa asustaa seuriksen kitara ja lenkillä pohdin, unohdettiinko me kaveripojan huppari sakastin vihreille tuoleille. (todennäköisesti joo, mitäs jätti sen leirikeskuksen naulakkoon) Mun työ mun kotona on joskus niin elämää kotona, etten kestä.

Mua vähän väsyttää, mutta viiden päivän päästä alkaa seuraava leiri.

Sanoja mun aivoissa:
oranssi
lähetys
aamukahvit ja hesari
juhlat, juhlaviikot, yöt
Matteus
olet tässä
musiikillinen yliannostus
syksy, oi syksy

Sä olet lopulta
kokonaan valossa

linnoituskesä

Linnasaari on kutsunut vainioilleen toistamiseen.

Teologitovereiden kanssa naurettiin muistoille, suunniteltiin parempaa (parasta) uutta ja haisteltiin kesää ja elämää. Ostettiin halvimmat mansikat, valittiin paras kieleke istua. Karkotettiin lokkia, vilkutettiin turistiveneille (pikkupoika vilkutti niin innoissaan takaisin) ja eksyttiin korkeaan heinikkoon. Juostiin tunneliin sadetta karkuun ja kipaistiin kauneimpaan valkoiseen kirkkoon. (siellä voisin harkita meneväni naimisiin, vaikka pitäisi varata kolme vuotta etukäteen)

Välissä oli leiri, kaikesta maailmasta irrallinen.

Ja seurakuntakaverit, rakkaat naurusuut. Suut ja yksi mansikkainen kuono. Satoi vettä, joten perustimme piknikin tunnelin aukkoon, koloon josta maailma oli kahden metrin päässä alla. Oli vuohenjuustoa, tomaatteja ja pähkinöitä. Hyvät ruuat ja hyvät rakkaat ihmiset. Puolikas lauma japanilaisia nappasi meidät kotialbumeihinsa, meidät ja koiran.

Linnasaari on aina kaunis.

leirikesä

Leiriviikko rakkaimman järven rannalla oli taas väsyttävä, mutta onnellinen. Raskas, mutta rakas.

Oli
   ensimmäisen päivän palohälytys
            (meidän ohjaajahuone, victoria's secret.......)
   vain yksi romahdushetki
   yksi hihittelytuokio salin lattialla
   paras partasuu
   punaiset kumisaappaat, ilmaista viinaa -paita (ei oikeasti, naurattaa)
   rukousoppitunti
   seesteinen leirikirkko
   jääsilmäinen ja viisas kirkkoherra
   sanat suoraan sydämestä
   ja pahvisydän

Monesti en ole näin kivojen lasten kanssa saanut olla ja puhua. Iltaohjelmissa sai (oikeasti ja tosissaan) nauraa supereille isosille, röh-viestille ja (niin nähdylle) Igorille, kaikki olivat niin kamalan ihania. Illat ja myöhät menivät partasuulta asioita kysellessä, sain välillä itsekin viikosta niin.

Olen kiitollinen.

Vaikka identiteettikriisi yhä kasvaa aivoissa, identiteettihukka hämmennyttää tätä leirilasta. Vaikka en tiedä, on useiten käytetty lausahdus, vaikka näytän kuusitoistavuotiaalta näidenkin lasten mukaan, vaikka sanon liikaa silleen.

Vaikka;

viimeisen päivän spontaanit halaukset ja ohjaajakasvoille osoitetut kiitokset kertoivat kuitenkin jonkin murtumisesta.

Kiitollinen, voimakas, onnellinen.

Tahdon vain sanoa: tapahtukoon sun tahtosi.