leirikesä

Leiriviikko rakkaimman järven rannalla oli taas väsyttävä, mutta onnellinen. Raskas, mutta rakas.

Oli
   ensimmäisen päivän palohälytys
            (meidän ohjaajahuone, victoria's secret.......)
   vain yksi romahdushetki
   yksi hihittelytuokio salin lattialla
   paras partasuu
   punaiset kumisaappaat, ilmaista viinaa -paita (ei oikeasti, naurattaa)
   rukousoppitunti
   seesteinen leirikirkko
   jääsilmäinen ja viisas kirkkoherra
   sanat suoraan sydämestä
   ja pahvisydän

Monesti en ole näin kivojen lasten kanssa saanut olla ja puhua. Iltaohjelmissa sai (oikeasti ja tosissaan) nauraa supereille isosille, röh-viestille ja (niin nähdylle) Igorille, kaikki olivat niin kamalan ihania. Illat ja myöhät menivät partasuulta asioita kysellessä, sain välillä itsekin viikosta niin.

Olen kiitollinen.

Vaikka identiteettikriisi yhä kasvaa aivoissa, identiteettihukka hämmennyttää tätä leirilasta. Vaikka en tiedä, on useiten käytetty lausahdus, vaikka näytän kuusitoistavuotiaalta näidenkin lasten mukaan, vaikka sanon liikaa silleen.

Vaikka;

viimeisen päivän spontaanit halaukset ja ohjaajakasvoille osoitetut kiitokset kertoivat kuitenkin jonkin murtumisesta.

Kiitollinen, voimakas, onnellinen.

Tahdon vain sanoa: tapahtukoon sun tahtosi.