sinun rauhasi meille

Pari viikkoa sitten kävin yhden yön visiitillä hiipakuntakaupungissa, kylässä piispan kotona ja söpöimmässä minikappelissa, pyynikin päällä auringon laskiessa. Oli hyvät syvät pari päivää. Puhetta tavallisten tyyppien hyvästä arjesta, luottamusta siihen. Että kutsu kantaa ja sinun rauhasi meille.

Ehkei aina tarvii olla ihan niin varma ja vahva, ehkei tarvii tuntea niin voimakkaasti ja joka päivä tahtoa. Ehkä saa vaan tehdä sitä, mikä kiinnostaa ja antaa kutsujan ottaa vastuu siitä, että mä oon ok ja tarpeeks. Ei se siemen pääse ees itämään, kun sitä pitää alituiseen kaivaa ylös ja tarkastella että miks ei se kasva.


Viime viikolla raahasin itseni kokoisen laukun bussiin ja linnakaupunkiin. Täällä on ihan hyvä. Varastossa sata lammaspehmoa ja kalenterissa kirkkoarki. Sänky toivottavasti saapumassa tähän huoneeseen niinku luvattiin.

Lisäks oon kirjoittanut kirjeitä, saanut postia puolen vuoden takaa, miettiny kesää ja nuoruutta. Oodiin tupsahti latinan tentistä yrittämättä ja tunteja skippaillenkin yllätysvitonen, teki iloikseksi. Iltakävelyillä tuoksuu sima, aurinko painuu aina vaan myöhemmin ja elämä on hyvä.