julkaisematon katkelma kesäkuulta, kertoo kuluneesta kesästä:Unirytmi on kääntynyt järjenvastaiseksi, vaikka oon aina ennen ollut maanantaiaamuihminen, se joka hymyilee aamun ekalla oppitunnilla. Tänä kesänä mä valvon myöhään, nuokun junan tykytyksessä ja kirjoitan saarnoja keskiöisin. Maailma on öisin niin kaunis, että oon tyytyväinen mun reippaasti yön puolelle painottuviin vr-hetkiin.
Työkseni kiipeilen sytytysnesteen perässä täydessä häkkivarastossa, puhallan grillihiiliin, jotta ne syttyis, etsin geokätköjä, paistan lettuja ja pelaan aliasta ja mölkkyä nauravien nuorten kanssa. Ne kävelee mun kanssa asemalle ja vilkuttaa.
Pitäisi analysoida kateuden olemusta, anteeksiantamusta (/-antamista), laupeutta ja sitä, kuka lopulta oli maassa makaavan itä-helsinkiläisen lähimmäinen. Pohtia hengellisen työn kulkua ja kysyä paljon kysymyksiä. Tällä viikolla pohdin kuitenkin sitä, miksi en kirjoittanut jokaista esseetä lukuvuoden aikana, miksi vihaan hallitsemattomuutta ja missä iässä on ok hankkia ensimmäinen siihen liittyvä kriisi. (Koska kursseja oli liikaa ja väsytti, koska hallitut tunteet tottelee mun suunnitelmia, ehkä tässä iässä.)
Tää kesä on ollut puhdasta parhautta.
Parissa kuukaudessa opin kulkemaan kirkon salakäytävissä, avaamaan ovet ja sulkemaan ikkunat, puhumaan ilman yhtään paperia ja laulamaan iltalaulun aina ennen herran siunausta. Niin monta ihmeellistä luojan lasta, uskomattoman hienoja tyyppejä kaikki. Mun sanat ei riitä lähdön hetkellä.
Kuninkaallisen kesän päätteeksi tapahtui aivan huippu jatkisviikonloppu. Oli tankofutisotteluita, sumopainiviestiä, escape roomia saunan pukkarissa ja suppilautoja just ennen ukkosta. Yhdeksänkymmentä upeaa nuorta, parhaat kollegat ja huikeet jutut. Rakastan tätä, enkä halua mitään muuta niin paljon kuin tehdä tätä tulevaisuudessakin.
(Valkoista savua, meillä on piispa. Hän on kokenut ja lahjakas ja uskon, että hyvä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti