taivas ei oo rajana

Sunnuntai-aamut valkoisessa talossa, lupauksia: sinä riität, sut on asetettu oikealle paikalle, sut on valittu ja luotu juuri tuohon, tarkoitettu tässä kuussa sinne missä ootkin. Käsi sun ympärillä, hymyä ja halausta ja kuitenkin mun päässä sihisee vaan epäusko, epäluottamus ja ymmärtämättömyys.

Murheet liikaa meille maksaa, sen huomaa, mut miten elää ostamatta vaan valheita, alaspainavia kommentteja ja sivulauseitten sameita sisältöjä. En vieläkään osaa. Sunnuntai-illat kotona, tuntuu maailmanlopulta. Eikä yhtään voittoa.

Mut samaan aikaan, täytyy antaa kaikkensa, jos haluu kylpee onnessa. Taivas ei oo rajana, tanssin avaruudessa. Mä toivon, että tänä tulevana syksynä mä vihdoin uskallan päästää irti jostain, mikä pitelee kii ja mä uskallan tehdä niinku mä haluun.

Kaupungin kaduilla, jaettuja sanoja, arkisia ajatuksia. Illat pimenee ja se on ihmeellistä. Bussin ikkunoista näkee vaan oman peilikuvan, sinisessä farkkutakissa pieni tyttö. Nää on abstrakteja ajatuksia ja osittain totuuksia. Mä toivon, että nää pysyy ja muuttaa mua.

Intertekstuaalinen viittauskunnia Mikko Harju.