huhtitouko

Harkka loppui muutama viikko sitten ja kesä alkoi aivan saman tien. Iloa, kun sai suoraan juosta harkan loppukeskustelusta bussiin ja riparin vanhempainiltaan. Yhä olo on samaan aikaan hurjan haikee, välillä ikävä linnakaupunkiin ja samalla kesä ihastuttaa ja innostaa. Voispa saada kaiken, kaikki ja joka hetken itselleen.

----

Katkelma vielä viime kuusta:

Huhti-toukokuu oli kokonaisuudessaan hyvä. Vikoilla viikoilla oli kolmevuotiaita, jeesus myrskyssä, vauvakerho ja diakoniaretkijuttuja, lettuja ja nuotiolauluja. Messussa vähän väärin lauletut liturgiat (mutta pelkkä positiivinen ja rohkaiseva palaute) ja puhetta kasteen kantavuudesta. Kaikenlaisia hyviä asioita.

En olis halunnut vielä luopua kirkkoarjesta (eikä onneksi vielä täysin ole tarvinnutkaan, kun kesä on täyttä riparia ja nuorteniltaa ja aivan parhaita tyyppejä). Enkä siitä harjoittelijan rohkeudesta koittaa ja katsoa, kantaako omat taidot vai ei. Enkä ympärillä kulkevista kivoista papeista ja ihmisistä, jotka sanottaa hyviä juttuja mun päähäni. Enkä niistä, jotka vastaa kaikkiin kysymyksiin ja kärsivällisesti keskittyy pohtimaan sitä, millasissa vaatteissa tyyppi on papiksi tunnistettava ja asiallinen. (Ja että onko ehtoollisen asettaminen ruuanlaittoa.)

Rohkeuden kysyä ja kokeilla ajattelin kyllä napata mukaan niistä hyvistä hetkistä.

Lopuksi sanottiin: "toivon, että susta tulee pappi" ja paljon paljon ihania sanoja visioista ja empatiasta ja vaikka mistä. Halattiin ja tuntu tosi epätodelliselta lähteä.