joulukuun haikeus

Elämässä yleisesti vallitsee hullu kiire. Olen unohtanut miettiä, että on paasto. Ja hyvä niin, sillä tässä joulukuussa olisi sääli jättää mitään väliin. Mutta päähän olisi kyllä hyvä tehdä tilaa jollekin suuremmalle (esim jeesukselle) tai muulle, raivata aikaa unelle, haalia kasaan joku levon mentävä aukko arkeen. Vaikka kohta tää loppuu, tää syksy, ja kamalan haikeaakin on.



Torstaina puurojuhlittiin ja tuntui taas vanhalta. Oli hartaus, mun vika. Viimeisyys harmittaa, aina. Mutta oon koittanu ajatella, että juuri silloin, kun asiat sujuu jo hyvin ja rutiinilla, kun to do -listan pienimmätkin kohdat tulee luonnostaan, on aika mennä eteenpäin. Vaikka sotkisi viimeisenkin kerran niinku aina. Parhaat hetket on usein niitä, kun asiat saa vaan tapahtua. Moka on yleensä vaan hauska.

Oispa taas fuksi ja oispa jo oikeesti aikuinen, en osaa valita. Toisaalta just tässä on hyvä, tämän syksyn lopussa ja tulevan vuoden alussa, näissä hetkissä mun on hyvä olla juuri nyt.