2 0 1 8

Keväällä arki oli sakean tylsää, harvoin tehtyjä latinan läksyjä ja epämääräisiä teologijuttuja, kunnes tuli huhtikuu ja elämä jälkeen klassisten kielten. Hyvä harkka-arki, hullun aurinkoinen kevätsää, liehuvat lahkeet, iltakävelyitä ja jokapäiväistä jätskiä vanajaveden rannalla. Opin huhti-toukokuussa tosi tosi paljon. Ne oli parhaat kuus viikkoa, mitä yliopisto on antanut.

Kesä oli aurinkoisin ikinä, oli kivat tutut kesätyöjutut, parhaat leirikollegat ja hyvät hommat. Leirivapaina monta pyörällä saavutettua kaupungin nurkkaa, sinistä rantaa ja merivesiuintia. Kavereita, kultaista kynsilakkaa, post-juhannuskakkua, melontaretki, synttäreitä ja kahveja, kreisi kuuma kesä.

Syksyllä maailman kivoimmat työt, paras arki 90 kilometrin päässä tästä kaupungista. Lemppareimmat nuoret, leirit, keskiviikot ja perjantait, ihan kaikki hetket. Lemppariarki. Ja jossain sen sivussa oli muutama ryhmätyö, kymmenen nopeeta noppaa. Viimeiset asiat tiedekuntayhdistyksessä, joka on kolme vuotta ollut vähintään kaikkien prioriteettien top kolmosessa.

Musta tuntuu, että nyt moni asia muuttuu. Keväällä keittelin vielä kahvia tiedekunnan keittiössä, mutta syksyllä aiemmin arjen keskeisimpien asioiden rooli oli yhtäkkiä mitä minimaalisin. Hullua, haikeeta ja jännää, vaikka junasyksy oli just paras. Ja ensi vuodelle en osaa asettaa tarkkaa sijaintia tai selkeitä toiveita, koska kaikki on vaan haurasta haavetta ja asiat murroskohdissaan. 12 kuukauden päästä kaikki saattaa olla aika toisin tai sitten ihan samoin, saatan valmistua tai en, olla täällä tai ihan muualla.


Kaikesta huolimatta ja juuri siksi oon tosi kiitollinen. Vuotta täyttivät paitsi harkka ja työt myös pienet helmihetket, kuten superkaunis vuosijuhlailta, keväinen miniloma ja tallinna, jokainen leiri, tanssiaiset ja sieniretki, parit juustokakut, harvenevat illat huoltoasemalla, vikat violetit järjestöjutut, soveltuvuuspohdinnat, kiipeilyseinät ja ääniviestit. 2018 oli kiva harmaitakin päiviä myöten.

joululoma

Joulu kiisi ohi äkillisesti jokavuotisen siivouspaineen, aatonaaton lahjastressin ja epämääräisen yleiskiukun siivittämänä. Aatonaattoa edeltävänä iltana juoksin läpi kauppoja ja metsästin kokonaisia neilikoita, kanelitankoja ja tähtianista. Olivat kaikkialta loppu. Kahdeskymmeneskolmas kului glöginkeittopuuhissa, vaikka ulkona ois ollu maailman kivoin pakkassää. Vielä aattoaamuna uunissa paistui viimeiset lahjamyslit, mutta lopulta kaikki oli valmista ja nopsaan ohikin.

Mun joulussa parasta on sen odotus, sanoin viime perjantaina, ja niin se on. Rakastan joulumarkkinoita, joulukalentereita, adventteja, kauneimpia joululauluja ja pikkujouluja. Mutta kriittisimmät päivät ja se varsinainen joulu menee liian nopeasti, että ehtisi tajuta ja peittyy kaiken sälän alle. Ja levollinen loma alkaa aina vasta pyhien jälkeen.

Vaikka en vieläkään osaa lomailla, vaan liian ripeä siirtymä kaikkeuden parhaasta arjesta tyhjiin päiviin stressaa vaan pahemmin. Piti tehdä viime viikko gradua, piti puristaa sitä monta lukua loman aikana, mutta pahalta näyttää. Gradu 10 - minä 0. Mutta kevät tulee ja olisin jo valmis, nimittäin arkeen, vaihteeksi levolliseen arkeen. Rakastan arkea.

marrasjoulu

Adventtikynttilöitä, rauhaa, iloa, toivoa ja rakkautta. Joulukalenteripuhetta ja maailman suloisimpia nelosia. Joulukortteja, käpyenkeleitä ja kuumaliimaa. Sairaan kivaa työtä, edelleen. Edelleenkään en tiedä, miten siirtymä yliopistoarkeen toimii näin kivan syksyn jälkeen, mutta ehkä se. Ehkäpä tää hyvä syyselämä motivoi kirjoittamaan gradun ja valmistumaan, jotta pääsisi oikeesti osaksi oikeeta aikuisarkea.

Jossain välissä äiti on täyttänyt 50, oon käynyt pari kertaa gradusemmassa ja metodipiirissä. Suomi täytti 101, kaupunkiin satoi yhtenä yönä lunta. Kiipesin seinien huipuille ja toivoin, että voisin enemmän vielä kiivetä.

Rakastan harmaansakeaa marras-joulukuuta, kalpeaa talvivaloa, villavaatteita ja kuuralunta mastojen eessä. Vikalla viikolla rakennettiin betlehem, vaellettiin jouluun ja laulettiin paljon. Olen kuljeskellut kirkon pihalla oppaana, paimenena ja mariana. Oppinut vihdoin itse sytyttämään nuotion, vaikka siihen kului tunti, kulkenut nasaretin ja betlehemin väliä ja ihmetellyt joulun lasta.

Naurettiin minikiertoajelulla ja vietettiin joulujuhlaa. Lähtöperinteiden luomiseksi vahingossa hajotin yhden teekupin, mutta tiskasin ehjinä sentään loput kymmenet. Oon rakastanut tätä arkea. Haikeeta lähteä, mutta olo on kiitollinen.

valoa varpaissa

Loka-marraskuu on niiin hyvä.

On ollut muutama superkiva viikko. Jotenkin rento ja rauhallinen olo, vaikka onkin paljon kaikkea ja välillä junassa tuntuu, että voispa vaan nukkua hetken. Marraskuussa puhun pyhäinpäivästä, lauletaan luuriallallei ja valoa varpaissa, on hauskaa ja hauskoja lapsia. Tätä toivoin harkan loppuessa ja hassua saada nää ihan tekemättä mitään.

Yks päivä siivottiin betonikasa, johon mäkin oon näköjään alkanut tuntea kummallista omistajuutta. Oon verrannut elämää seinäkiipeilyyn, pitkästä aikaa mustakin on tuntunut, että mua varmistetaan. Rakastan mun arkea ja rakastan mun töitä.

Mieleen painuu kiperä boulderointiseinä, the greatest showman, perjantaibrunssi, kasa oranssivalkoisia vaalilippuja ja lähetekuoria, yks sekava pöytäkirja ja muistoja haastattelusta kahden vuoden takaa. Loppumattomia junatunteja, ruutuaikaträkkäystä ja kipinää.

Vapaapäivinä leivon suklaakakkua ja käyn katsomassa veljeä oopperan lavalla. Liittokokoustetaan, puhutaan dialogista ja pikkujoulujuhlitaan. Väleissä on ahtaalle tungettuja koulu- ja gradujuttuja. Oon työntänyt ne syrjään muun hyvyyden tieltä, ehtiihän sitä. Silti ekaa kertaa mieleen on hiipinyt ajatus, että haluisin kyllä vaan jo valmistuu ja mennä töihin. Vaikka vielä puoli vuotta sitten yritin kaikin keinoin pitkittää tätä liminaalitilaa.

Kesähuoli pakkautuu marraskuuhun, kun pitäisi päättää, missä haluaisi tulevan kesä-heinä-elokuun olla. Haen huvikseni ja pääsen puolivahingossa, mutta lopulta sanon etten ja sorrun tuttuun ja rakkaaseen, niinku arvata olisi saattanut. 

Mutta tää marraskuu on silti (tai ehkä just siks), niiin hyvä.

onnellisin lokakuu

Lempparilähijunan päässä on hyvä arki, aurinkoiset lokakuun päivät, parhaat nuoret ja hyvät hommat. On muutama lokaleiripäivä saaressa, vesi-ilmapalloja, valotikkuja, maailman kaunein kappeli, pimeä järvi ja valopilkut vastarannan satamassa, veisuja ja viiskielisen biisejä, naurua, laulua ja hauskoja juttuja.

On kivoja keskiviikkoja, olkkariperjantaita, sinapinsiemeniä ja neljä pellillistä mokkapaloja. Maailman kivoin kirkkosali, aamunavausjuttuja, hyviä tuttuja ja hybridihetkiä, kun mun kaks maailmaa yhdistyy ja en voi käsittää tätä kiitollisuutta. On kipinöivää onnea.

En keksi parempaa arkea.



Yhtenä keskiviikkona postiluukusta kolahtaa paksu kirjekuori, kolme nuolta ja soveltuvuusraportti. Se pyörii mielen nurkissa joka päivä ja hetki, mutta hiippakuntatyypit on tiistaina kuitenki maailman kivoimpia.

Vapaapäivinä on gradun pelkoa, arkisia olkkarihetkiä, violetteja sohvia ja kahvia. Ensi kesään liittyviä varovaisia pohdintoja, haparoivia ajatuksia ja hentoja haaveita. Koko ajan vahvemmin musta tuntuu, että tää on se mitä haluun. Vaikka välillä pelottaa tarttua unelmiin, pelottaa astua eteenpäin ja vetten päälle, vaikka välillä tuntuu, ettei tosiaan, niin useiten tuntuu, että just tässä näin.

syysloka

Vanhemmat kysyy, että valmistunko kevääksi. Mä nauran iloisesti ja pyöritän päätä kiireesti. Gradukysymyksiin kohauttelen olkia ja kun ohjaaja kysy, haluunko siirtää tutkimussuunnitelmani läpikäyntiä myöhemmäksi, sanoin ripeesti joo, vaikkei varmaan kannattaiskaan.

Jos risteilen halki suomenlahden kahdesti viikossa, ei varmaan oo jännä, ettei opinnot etene enää niin lujalla tahdilla. On juotu skumppaa pienessä hytissä, puhuttu ruotsia koko yö ja naurettu kymppikannella sateen tihkuessa ympärillä pimeessä syysyössä, sitsattu ja laulettu meidän hymniä. Oli ihan jees, kannatti kai joka tapauksessa.

On pidetty fukseille rastia, katsottu kymmeniä versioita riparisimulaattorista ja jaettu leirijuttuja vielä kaks kuukautta kesän jälkeen. Syöty yhessä aamupalaa (niitä asioita joita kaipaan elämääni), juhlittu synttäreitä ja muita.

Tässä kaiken seassa oon miettinyt, että pitäiskö rakentaa joku plan b, jos tää ykkösunelma ei onnistukaan. En tiedä, toisaalta oon niin kutsumuskeskeinen ja orientoitunut siihen, että yksi suunta kerrallaan. Ja toisaalta taas tässä todellisuudessa varapläänit ei varmasti oo haitaksi koskaan. 

Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi, ulkona paistaa, mut mä istun sisällä ja pesen pyykkiä. Keskiviikkona lempparilähijuna ja kiva päivä. Elämä on ihan jees, edelleen. 

elämä on aamuvuoro

Nopee syyskuu. Oli kahvia hiippakunnan papistolle, tusina tiskattua termoskannua ja kymmenen korillista pullaa. Syyskuussa iltakävelyt oli hyviä, aamupalat oli hyviä. Oli syysleiri, parhaita tyyppejä ja hyvii hetkii. Sellasia päiviä, kun mietin vaan, että tätä mä haluun tehdä elämässä, tän takia oon täällä.

Vielä kerran leireiltiin myös keskenämme tutuissa metsissä, rakkaiden tyyppien kanssa. Hypittiin järvessä ja kaislikossa karkuun toisiamme, juostiin hämärässä metsässä ja laulettiin, naurettiin, hytistiin yöllä laiturilla, unelmoitiin päivisin. Oli hyvä olla vaan.


Lukuvuoden kolmen ekan päivän aikana olin skipannut kaksi kurssia (unohdin mennä luennolle hups) ja istunut määrättömiä tunteja tuijottaen sähköpostia vastaamatta yhteenkään. Mutta yhtenä torstaina istuin luentosalin kolmanteen riviin ja menin melomaan. Ja se oli parasta ikinä. Tarviin lisää meriasioita mun elämääni.

Urbaani iltanuotio heijasti punasen sävyjä männyn runkoihin, haaveilen sienimetsästä ja mustikkapiirakasta. (Käyn sienimetsässä ja leivon kavereille mustikkapiirakkaa, mustikat poimin ihan itse kaupan pakastealtaasta.) Sanon että tykkään metsistä, mutta niitten osuus mun arjessa on tässä kaupungissa melko pieni. Mun keskittymiskyky riittää tänä syksynä työskentelemään kolmentoista minuutin ajan, mutta siinäkin ajassa saa jo aika paljon kirjoitettua. Ehkä tarpeeksi.



Kun en saa unta, toivon, että oppispa rakentamaan relevanttia elämää, olemaan näkemättä vain toisten huippuja ja keskittymättä siihen, mikä näkyy. Elämä on aamuvuoro, mutta onneksi pohjimmiltani oon täysin aamuihminen.

Tää on hyvä syksy tää. Ja hullun nopee kaikesta kiireettömyydestä, tekemättömyydestä ja tyhjyydestä huolimatta. Jouluun on enää reippaasti alle sata aamua.

sun sulje suojahas

Oli huippuhyvä jatkis ja kasarisukkia, lippuviirinauhoja, raitapaitoja, aivan huikeen lahjakkaat nuoret, lentäviä suklaalusikoita, liian isoja alboja, nauruhetkiä ja saunaöitä, kutistemuovia ja paljon ilmapalloja. Huikea kuninkaallinen kesä numero kaksi. Haikeeta ei oo, koska ei sanottu hyvästi vaan näkemiin. Sydän ja sielu kiittää ja kumartaa, rakastan niin paljon tätä maailman kivointa työtä.

On vaan hyviä pläänejä, vaan hyviä teitä valittavaksi. (I'm in, haparoiden mutta kuitenki.)

Sitten on ollut pari viikkoa lomaa, epämääräisiä ainejärjestöjuttuja, pyhäkoulupalavereita ja vastaamattomia viestejä. On keitetty kahvia, leivottu fukseille porkkanakakkua, tervehditty olkkarissa kesän jälkeen ja ratsastettu mantan merileijonilla, pukeuduttu taas violettiin. On ollut aamupalahetkiä ja retkiä mukamaalle, jossa soudettiin kirkkoveneellä, tanssittiin pihalla, leikittiin peiliä, ninjaa ja maata ja syötiin muutama metri lakua.

On ollu hyviä päiviä ja niitä öitä, jollon kaikki vaan ärsyttää ja saa mutristamaan huulia, kurtistamaan kulmia. Eli sellasta kun elämä on, noin yleensä. Arki on hyvä sana ja syyskuu kiva kuu. Tätä syksyä ootan melkein enemmän kun koskaan, vaikka kesät nykyään on aina myös parhaita. Eli täällä kaikki loistavasti.

vetten päällä käydä anna

Oli leirin jälkeinen lomaviikko, pari piknikkiä linnasaaressa, porvoo, nepskuu, post-juhannussynttärit, porkkanakakkua ja kaikkia kivoja. Ja paljon aurinkoa, sanoja, paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Hyviä asioita.

Oli yks vika torstai-ilta ja hirveen haikeet fiilikset, vaikka viikkoja oli vielä neljä. Iloa, rauhaa ja rakkautta, sanoin ja puhuin Jumalan grillihiilistä. Tää on ollut hullun nopee ja hyvä kesä, en haluaisi syksyä.

Sitten taas leiri, kesän toka. Kivoja tyyppejä, vauhtia ja paljonpaljon kahvia. Vikan illan tuohusseuroissa sai taas vakavissaan sanoa, että tosissaan te ootte ihmeitä ja suuria sittenkin. Leirin jälkeinen epätodellisuus on muuttumaton, leiriväsymys on vakio. Juon yksin raparperimehua ja vaellan tän kaupungin rannoilla, koitan löytää uskoa leirinjälkeiseen elämään.


Salaa odotan jotain uutta ja jännää, mutten osaa etsiä mitään konkreettista. Kun en vielä viidennenkään jälkeen haluis olla järkevä vaan välttelen aikuisuutta ja auton hankintaa. Mutta tässäkään ei muka ole hyvä. Vaikka juuri tässä kesässä, niin paljon on.

Ja sitten kuitenkin, aika on kulunut hurjaa vauhtia, tapahtuu kaikenlaista ja sujuvat suunnitelmat rikkoontuu. Elämä on ihan jees.

kesäasioita

Orientoituminen kesään alkoi jo oikeesti toukokuussa, kun oli eka pikkuleiri ja jokapäiväinen jätski. Sen jälkeen on ollut vaan kesäasioita, kuten kultaista kynsilakkaa, sandaaleja ja auringonlaskuisia iltoja. Jossain välissä palautin vihdoin harkkaraportin ja kevään vikat opintopisteet ilmestyi oodiin. Hassua, että enää yksi vuosi ja sitten vois olla aikuinen. Hullun hurjaa.

On ollut hassua aikaa, kun en oo tehnyt oikein mitään sellaista, mitä normaalissa arjessa. En oo ollut tehokas, en oo saanut aikaan. En oo kirjoittanut enkä vastannut kellekään. Niiden sijaan oon istunut junassa ja tanssinut yksin smurffi-biisien tahtiin, tehnyt työt, käynyt kahvilla ja lukenut kivoja kirjoja. Ja muistanut, miten kotona ollaan. Miten voi olla niin?

Oli ripari ja yheksän päivää kahdenkymmenen kahden luojan lapsen, taivaan kauneimman ajatuksen kanssa. Mun elämän varmaan parhaimmat ohjaajakollegat, niin monta naurua päivällispöydässä ja saunassa. Leirijumiksissa sinnepäin lauletut liturgiat, nopeiten valmistellut hartaudet ja niin rento olo. Hullun vaikee escape -peli, ihanat isoset, eksynyt lepakko, keijo ja pentti, leirijuhannus ja viiskymmentä lettua ja haitarivieraita jatkuvasti. Oli kivaa, tykkään mun töistä.

huhtitouko

Harkka loppui muutama viikko sitten ja kesä alkoi aivan saman tien. Iloa, kun sai suoraan juosta harkan loppukeskustelusta bussiin ja riparin vanhempainiltaan. Yhä olo on samaan aikaan hurjan haikee, välillä ikävä linnakaupunkiin ja samalla kesä ihastuttaa ja innostaa. Voispa saada kaiken, kaikki ja joka hetken itselleen.

----

Katkelma vielä viime kuusta:

Huhti-toukokuu oli kokonaisuudessaan hyvä. Vikoilla viikoilla oli kolmevuotiaita, jeesus myrskyssä, vauvakerho ja diakoniaretkijuttuja, lettuja ja nuotiolauluja. Messussa vähän väärin lauletut liturgiat (mutta pelkkä positiivinen ja rohkaiseva palaute) ja puhetta kasteen kantavuudesta. Kaikenlaisia hyviä asioita.

En olis halunnut vielä luopua kirkkoarjesta (eikä onneksi vielä täysin ole tarvinnutkaan, kun kesä on täyttä riparia ja nuorteniltaa ja aivan parhaita tyyppejä). Enkä siitä harjoittelijan rohkeudesta koittaa ja katsoa, kantaako omat taidot vai ei. Enkä ympärillä kulkevista kivoista papeista ja ihmisistä, jotka sanottaa hyviä juttuja mun päähäni. Enkä niistä, jotka vastaa kaikkiin kysymyksiin ja kärsivällisesti keskittyy pohtimaan sitä, millasissa vaatteissa tyyppi on papiksi tunnistettava ja asiallinen. (Ja että onko ehtoollisen asettaminen ruuanlaittoa.)

Rohkeuden kysyä ja kokeilla ajattelin kyllä napata mukaan niistä hyvistä hetkistä.

Lopuksi sanottiin: "toivon, että susta tulee pappi" ja paljon paljon ihania sanoja visioista ja empatiasta ja vaikka mistä. Halattiin ja tuntu tosi epätodelliselta lähteä.

sun hymystä mä voimaannun

Harkkaviikoissa kuplii ilo ja lämpö. On ollut kynttilähetkiä iltapäiväkerhossa, kadonneita karitsoita ja lammaspehmoja, hartauksia varkkakerhoille, ihmeelliset Jumalan lapset, kokouksia, saarnaa ja siunauksia. Paljon käteltyjä pappeja, retkiä kellariin pelottavassa hississä. Maailman helpointa sanoa lapsille, että musta tulee isona pappi ja siksi oon täällä. Lapset sanoi, että papit ei sitten käytä sellasia housuja, joista näkyy nilkat. Ja samalla, että tosta tulee varmaan hyvä.

Välissä vappu, parhaita päiviä. Maria Magdaleena, pitsapaloja, rakkaita tyyppejä, koirakulta, lakit Agricolalle ja Mantalle, ekat yhteiset hampparit, tuttuja violetteja, selfieitä auringonsäteissä ja sen laskiessa, kuplia lasissa ja iloisia harkkatarinoita. Maailmaan yhdessä rohkeina näin.

Yhtäkkinen kesä ilahduttaa kaikkialla. Kun voi iltaisin polkea lainapyörällä lahkeet liuhuen laiturille ja siellä ajatella tätä kaikkea, mikä mun käsillä on. Nää ajat menee nopeesti ja huomaamatta.

On ollut maailman söpöimmän maalaiskirkon messu, liturginen laulu ja maailman lempein kanttori. Onneksi kämppis oli poissa sinä lauantaina ennen liturgiaa, niin sain rauhassa lauleskella herran rauhaa iltapalaa syödessä. Eli myös messussa mä lauloin! On toimituskeskusteluja, saarnoja meissä asuvasta rakkaudesta ja pelipaitapuhetta. Hautajaisvaatekriisejä, retkiä maailman parhaalla lainapyörällä ja kaikkea hyvää.

Mummot sanoo hyviä asioita ja nää on listoja onnesta. Tätä mä haluun, ennen kaikkea tätä.

sinun rauhasi meille

Pari viikkoa sitten kävin yhden yön visiitillä hiipakuntakaupungissa, kylässä piispan kotona ja söpöimmässä minikappelissa, pyynikin päällä auringon laskiessa. Oli hyvät syvät pari päivää. Puhetta tavallisten tyyppien hyvästä arjesta, luottamusta siihen. Että kutsu kantaa ja sinun rauhasi meille.

Ehkei aina tarvii olla ihan niin varma ja vahva, ehkei tarvii tuntea niin voimakkaasti ja joka päivä tahtoa. Ehkä saa vaan tehdä sitä, mikä kiinnostaa ja antaa kutsujan ottaa vastuu siitä, että mä oon ok ja tarpeeks. Ei se siemen pääse ees itämään, kun sitä pitää alituiseen kaivaa ylös ja tarkastella että miks ei se kasva.


Viime viikolla raahasin itseni kokoisen laukun bussiin ja linnakaupunkiin. Täällä on ihan hyvä. Varastossa sata lammaspehmoa ja kalenterissa kirkkoarki. Sänky toivottavasti saapumassa tähän huoneeseen niinku luvattiin.

Lisäks oon kirjoittanut kirjeitä, saanut postia puolen vuoden takaa, miettiny kesää ja nuoruutta. Oodiin tupsahti latinan tentistä yrittämättä ja tunteja skippaillenkin yllätysvitonen, teki iloikseksi. Iltakävelyillä tuoksuu sima, aurinko painuu aina vaan myöhemmin ja elämä on hyvä.

hyvää vaan

Käytiin vuosien takaisilla adventtimyyjäisrahoilla tallinnassa. Oli eniten lomaa pitkään aikaan, hyviä hetkiä ja rauhallista aikaa. Inkerinsuomalaismummoja, tarinoita viime vuosisadalta, palmunoksia, viiniä ja naurua. (#tuollaseuskontomenee ja #jumalamielessäjajalassa)

Onnellisia kesäasioita keskiviikkona. Kuninkaallisia juttuja, parhaita tuttuja ja kaikkea kivaa.

Ja yhtenä yönä Kristus nousi kuolleista. Juhlittiin niin kun jo monena vuonna rakkaimmassa punatiilikirkossa. Siellä parasta on tuttuus, parhaat tyypit ja rakkaat kaikki. Oli tuikkuja jälkiruokamaljoissa, jouluvaloja ja suklaamunia. Leivottiin ehtoollisleipää randomreseptillä (vaihtoehtoina chili-curry ja kurkuma-juustokumina, maustamatonta leipää pyydettäessä). Kiitän luojaani siitä paikasta ja heistä kaikista.

Oon kiitollinen pääsiäisestä myös vain, koska loma ja unitunteja enemmän kuin koko keväänä. Oli kurkumalattea kahvilassa, luettuja fiktiosivuja, omia hetkiä ja salaisia sanoja. Pitkästäpitkästä aikaa sitä kaikkea, mitä rakastin.

Loman jälkeen arki on intensiivistä latinaa, öisten tenttikahvibrownieiden leipomista ja harkkajännitystä. Kyl tää varmaan täst.

just follow the light in the darkness

Maaliskuussa

arki on harmaan taivaan sävyistä, sumusia päiviä toisensa perään
metro on myöhässä ja pysähtyy keskelle mustaa tunnelia sinä päivänä, kun mulla on kiire
suunnitellaan uutta, varataan laivamatkoja ja ajankohtia
öisin  leivon pellillisen porkkanakakkua

Oon käväissyt harkkapaikassa kättelemässä läpi tuntemattomat papit ja nauramassa kirkkoherran kanssa, matkustanut bussilla turkuun, istunut kokouksissa, säntäillyt ympäri kotikaupunkia tauotta ja määrättä, suunnitellut välivuotta, puhunut Jumalasta ja sanonut hei sitten ruotsiin lähtijälle.

Tutkinut leipäjonoja, murtanut sydämeni niiden kolmen tuhannen vuoksi ja nähnyt konkreettisesti asioita. Ollut enemmän väsynyt ja vähemmän mä.

Ja maaliskuussa tiiän, että täällä mua ei jätetä yksin. Lupauksia on ja ne kestää. Just remember that you are a fighter. 

kaltaises sydämen

On ollut
- latinan läksyt ekan kerran keväässä
- kahvia ja smoothieita
- solujuttuja, yllätystuttuja
- solsidan, ihana
- syke
- kiire bussiin ja paikkoihin
- pannukakkutarjoilua ja kaikkee hyvää
- tyyppejä teellä
- svenska klubben ja tove jansson

Oon miettinyt, että
- millainen pappi musta tulee
- ja tunteeko kukaan mua oikeesti
- oonko koskaan kellekään ihan rehellinen ja aito
- ja miksen ois

Maaliskuun leirillä sata sanaa kutsusta, kutsuttuna elämisestä ja siihen vastaamisesta. Avoimia ajatuksia kuplien välissä asumisesta ja identiteeteistä. Kaks minuuttia pantapaidassa oli hauska ja läppä, mutta tosissaan, se mahtuis päälle varmaan oikeestikin.

Mutta 4.3. oli kaunis sunnuntai ja tajusin, että mun kellariseurakunnassa on paljon niin tuttua ja rakasta, että se on mun ainoo varma kiintopiste tässä kaupungissa ja etten mä voi sieltä lähteä ellen muuta pois. Ja että vaikka mun suurin unelma estyis sen vuoks, niin sitten se ei varmaan olekaan mun unelma.

Perustettiin taas kymmenen mielikuvitustiimiä ja naurettiin ovella, vaikkei mun edes pitänyt jäädä pitkäksi. Oli hyvä päivä. Ja pitkästä aikaa niin superhelppo olo ja onni.

helmiarki

Vujuilon ja sen jälkeisen haikeuden lisäksi on ollut ihan tavallisen arjen hyviä juttuja.

On kokoustettu asioista ja vaikka mistä, suunniteltu leiriä, loistavaa messua ja kannettu yhteistä vastuuta nälkäisistä. Oon pitänyt raamista mummoille, vahtinut lapsia, sinkoillut paikasta toiseen valtavaa vauhtia. Ajanut bussilla mukamaalle entiseen kotiin luvattoman usein. Istunut violeteilla sohvilla juomassa teetä sillon, kun piti kirjoittaa ja tuottaa.

Oli laskiainen, heresiapullia mantelimassalla, viiniä, teologityyppejä, naurua ja kompletorio. Myöhäisiä iltoja kahvilla, ystävien kodeissa, kaupungin kaduilla ja ihanan hurjassa pulkkamäessä. Aikaisia aamuja latinan tunnilla, konjunktiiveja ja deponenttiverbejä. Olen harvoin paikalla, enkä oo tehny läksyjä. Kukapa olis minusta uskonu?

(Salaa oon miettiny sua luennoilla ja bussimatkoilla, sillon kun on hetki hiljaista aikaa.)

Pelkkiä helmihetkiä.

katsokaa siskot katsokaa veljet

Viime viikon helmihetki oli ehdottomasti tiistai ja #tytclxv, kun vanhin ja kaunein täytti 165 ja juhlittiin vuorokauden ympäri rakkainta violettia. Ilta oli kaunis ja ihana. Sali täynnä loistavia kasvoja, upeita ystäviä, söpöjä tyyppejä, hyviä juttuja, oivaltavia puheita, rakkautta ja parhautta.

Tuntu vanhalta, kun tyypit, joiden kanssa oli helppoa jutella ja kävellä jatkoille oli just saaneet töitä tai ainakin on kohta valmistumassa. Milloin musta tuli vanha ja mun tutuista oikeita aikuisia? Päähän hiipii haikee kaipuu, että oispa fuksi ja oispa kaikki nää vuodet vielä edessä, vaikka samalla tiiän, että tässä on paras.

Myös mä selvisin puheesta, vaikka se olikin huonosti maanantaina valmisteltu ja vasta jälkkärillä ja jännitti niin paljon, että suklaa fondantin syöminen oli vähän vaikeeta. Jotain kiehtovaa hyvää siinä siltikin on, kun mikki on viimein kädessä ja katseet kohdistuu muhun, mun jutuille nauretaan ja hymyillään. Jotain oudon siistiä.

Tanssittiin nestori miikkulaista, vaikka sanottiin, ettei liian pitkässä mekossa vois. Naurettiin ja puhuttiin kesästä ja elämästä. Sitten tanssittiin valssia neljältä yöllä klusterilla. Kotimatka oli pitkä ja kylmä ja lumisateinen, mutta muuten ilta oli aika todella ja kaikin tavoin kokonaisvaltaisen onnellinen. Katsokaa siskot katsokaa veljet huomisen valoa päin, maailmaan käymme yhdessä rohkeina näin.

tammikuu

Tammikuu:

Tässä kuussa valvon kahteen liian usein, kun on synttäreitä, toimijoita, tärkeitä, aitoja asioita. Esim näitä nopeita snäppejä sisältöineen:

On salaa vilkuiltuja plassisuunnitelmia, vujumekkokriisejä, nepalilaista, whatsapp-raamista, tovereita ja tekemättömyyttä. Vähän liikaa surullisen hauskaa skumppa- ja sviittiläppää jokasessa kokouksessa. Kun meillä on kuitit tallessa ja (suurin osa) oikein nidottuna. Yritystä ymmärtää kevättä ja sen sisältöjä, päästä samalle kartalle kaikkien kans ja sisäistää kiireen sisällöt ja toimintatavat.

Skippailen latinan läksyjä kahdesti viikossa, istun budjettikokouksissa ja itken bussissa numero 78, nauran kahvilassa ja kerron salaisuuksia. Tarviisin tukun viisaita sisältösanoja ensi tiistaiksi (ja mielellään loppukevääksi kans). Unelmoin hämmästyttävän tavallisesta ja tylsän normaalista arjesta, pantapaidasta, lapsista, villakoirasta ja valmisomakotitalosta jossain 90 kilometriä tästä kaupungista. 

ajatuksia narsisseista

Joulu-tammikuu on täynnä rentoa loma-aikaa, joka samalla kerää pään päälle painostavia pilviä sumuksi asti. Vaikka käytännössä on vain aikaa, jona katsotaan turhimmat tosi-tv-sarjat ja vaelletaan koilliskaupungin luontokohteissa, iltaisin tarkkaillaan valoja naapurien ikkunoissa.

Joinakin päivinä pakotan itseni kirjastolle, avaan läppärin ja kirjoitan muutaman rivin, lainaan muutaman kirjan. Pelataan kivi-paperi-sakset kirjaston kolmannessa ja mä häviän ja se harmittaa, sillä siihen ripustettiin yllättävän paljon painoa. Tyhjä kalenteri pelottaa ja järisyttää mun elämäntajua. Kevät saisi jo alkaa kunnolla, elämä saisi palata raiteilleen, mutta pelkään että ne ei kuljekaan niin kuin ennen.

Odotan huhti-toukokuuta, pääsisäisaikaa ja harkkaviikkoja, koska vasta niihin on kiinnitetty sijainnit ja tarkat to dot niin kuin elämässä kuuluu. Kun narsissit kukkii, on kaikki taas selvää, lupaan lomaitselleni.




Ja maanantaina arki alkoi ja normaali palasi elämään. Istuin myöhäisiltapäivällä beevitosen violetilla sohvalla ja tajusin, kuinka onnellinen oon just siinä, kirkkokurssikiireen ja ärsyttävän helppojen analyysien, tekemättömien eksegetiikan esseiden ja lähettämättömien portfolioiden kanssa. Vaikka kaikki on kesken ja tuntuu, että hukun sääntöihin ja kysymyksiin, mä olen tässä, missä mun kuuluu. Keskiviikkona kaikki on yhtä hyvin ja vieläkin yhtä levällään.

projektei

Toivon, että alkavana vuonna esim

pelkään vähemmän.
sanon hyviin juttuihin useammin heti joo.
luen enemmän raamattua.
luen enemmän.
oon metsässä ja rannassa enemmän.
tuhoan vähemmän luotua.

ja lopulta näiden edellisten tuotteena
oon vielä enemmän onnellinen.

Eli lähinnä unelmoin, että oon enemmän mä ja hyvä ja vähemmän rikon mitään. En usko elämäprojekteihin, kun elämä ei ole mikään suoritussaavutus. Mutta talven murtumapisteessä kaikki vanha jää ja on ihan luonnollista (ja ainoastaan tässä kohtaa edes mahdollista) miettiä, mitä tulevina kuukausina tahtoo.

Toivon, että keksin välivuodelle mahdollisuuden ennen valmistumista (tai muun tyydyttävän ratkaisun ennen aikuisuutta ja auton hankkimista), kirjoitan, tutustun uusiin paikkoihin ja tyyppeihin ja rakastan enemmän kaikkia vanhoja. Toivon, että opin paljon huhti-toukokuussa, että kesä on loistava ja syksylle löytyy koordinaatit ja sisällöt. Että kaikki on hyvää.