reinkarnaatio

Tämä uusi manifesti hämmentää minua, mutta kai huojentaa myös. Jos entisestä voisi päästä näin eroon, olisiko se totta. Haluaisinko uuden otsikon? Ehkä pitäisi lakata sellainen, ehkä pitäisi elää aina niin, että olisi vauhti eteen. 

Maailma heittelee vaihtoehtoja, polkuja kuljettavaksi, mahdollisuuksia tartuttavaksi. Ja minä suostun kaikkeen. Ja kalenterin lehdet uivat musteessa, jolla niille kirjaan kaikkia mahdollisia hyviä töitä ja kohtaamisia. Eilen onnistuin välttämään yhden tosi kivan ja kaikin tavoin houkuttavan, vaikka tiesin kuinka varmasti nauraisin Betlehemissäkin, kuten viime keväänäkin nauroin ja halusin taas. 

Kuitenkin elämäni on aika täynnä, viikon tunnit pursuvat ja yhä haluaisin mahtua itsekin joukkoon. Kohtaamisia yliopiston tietokonepaikassa (Nuotti siellä kirjoittaa kai jotakin akateemista, kun aina menen katkaisemaan ne ajatukset ja nauramaan turhille), kaikki pitkät minuutit junassa, luennot, joilla äänet soljuvat ohitseni, istun kuplassa.

Oli puurojuhla, kuiskatut nauretut salaisuudet, äidin porsaat myös ruotsiksi ja kreikaksi, ihan liian pieni mukillinen glögiä. Oli tyttöjä, joiden kanssa nauraa kaikelle, syödä yhden täydellisiä piparkakkutähtiä ja tuntea kuuluvansa. On tänäkin iltana, ja saan hämmästellä. Valvon joka yö liikaa, enkä osaa laittaa itseäni nukkumaan, kun tekee mieli Ruusun kanssa askarrella maailman paras joulukortti ja leikata lehdestä kaikki nauravat mummot. 

Mieli kiljuu riemusanoja, koska eksyin kuulemaan, että on tapahtunut hyvää. Tällä kertaa olen järkevä. (niin varmaan)

Päätin lähettää itseni keväällä edes muutamalle tanssitunnille, jotta voisin tuntea itseni ja olemassaoloni. Että olemisesta tulisi jotenkin konkreettisempi kuin kreikan läksyt tai käheä ääni tai huonosti laulettu virsi. Että voisin hetken tuntea lattian ja painon ja kehollisuuden. Ja katsoin jo valmiiksi missä on halvin mahdollisuus olla olemassa aidosti. On enää uskallus.

Riikka Pulkkinen on hehkutettu joka mielen käänteessä ja vielä ainakin tämän kerran. Sillä ihminen, joka kirjoittaa tanssin sanoiksi ja saa ne painetuksi ja minä koen, on ainakin jokseenkin onnistunut ja täydellinen.