olen eksynyt latviassa

Loma on hyvä. Oltiin neljä ekaa lomapäivää riikassa kauniiden kujien, kissojen, katumuusikoiden ja kahvin luona paossa suomen sakeaa arki-ikävää. Se oli kaupunki kauniista rakennuksista, kivijalkakahviloista, elämän parhaista pitsoista ja keskiaikaisista kirkoista.

Eksyttiin latvian yliopistolle, hukuttiin hetkeksi mukulakivikaupunginosaan ja sunnuntaiaamuna latviankieliseen jumalanpalvelukseen (, jossa ymmärsin sanat Jeesus, aamen ja ylistää). Mun omana matkaseurana oli Riikka Pulkkinen, parasta hetkeen. Vapaita ajatuksia.




Mun sydämeni uusi osoite on joulutorit, joissa kuuma viini, tuikkivat valot ja joka puolella karkeloiva kansa ja korviin rynnivä tonttumusiikki peittää kaiken muun. 

Joulun lisäks käytiin kolmessa museossa, muisteltiin lukiohissaa ja sotahistoriaa, kgb-asioita ja juutalaisuutta. En osannut enää kovin monta heprean aakkosta, mutta sain leikkiä hanukka-hyrrällä ja oppia vanhoja juttuja uudestaan.



Väleissä tehtiin kurssisuunnitelmia servetille ja kärsittiin pienet weboodipaniikit ilmaisen wifin äärellä. Mutta muuten oli oikeesti loma, ei koulua, ei sähköpostia, ei esseen esseetä koko aikana. Tapahtui yksi särkynyt lasi, yksi kadonnut lompakko ja yksi (ehkä) murtunut kylkiluu, muuten varsin eheää. Paluulentokoneessa otin onnellisia selfieitä paavipostikortin kanssa. Oli hyvä, mutta on täälläkin onnellista.

joulukuun haikeus

Elämässä yleisesti vallitsee hullu kiire. Olen unohtanut miettiä, että on paasto. Ja hyvä niin, sillä tässä joulukuussa olisi sääli jättää mitään väliin. Mutta päähän olisi kyllä hyvä tehdä tilaa jollekin suuremmalle (esim jeesukselle) tai muulle, raivata aikaa unelle, haalia kasaan joku levon mentävä aukko arkeen. Vaikka kohta tää loppuu, tää syksy, ja kamalan haikeaakin on.



Torstaina puurojuhlittiin ja tuntui taas vanhalta. Oli hartaus, mun vika. Viimeisyys harmittaa, aina. Mutta oon koittanu ajatella, että juuri silloin, kun asiat sujuu jo hyvin ja rutiinilla, kun to do -listan pienimmätkin kohdat tulee luonnostaan, on aika mennä eteenpäin. Vaikka sotkisi viimeisenkin kerran niinku aina. Parhaat hetket on usein niitä, kun asiat saa vaan tapahtua. Moka on yleensä vaan hauska.

Oispa taas fuksi ja oispa jo oikeesti aikuinen, en osaa valita. Toisaalta just tässä on hyvä, tämän syksyn lopussa ja tulevan vuoden alussa, näissä hetkissä mun on hyvä olla juuri nyt.

ei vettä rantaa rakkaampaa

Suomi täytti sata ja oli juhlien juhlaa.

Käveltiin helsinkiä soihdut kourassa, laulettiin kovaa ja kauniisti. Violetin lipun takana oli hyvä, hyvä teologina ja hyvä suomalaisena. Torilla ja puheissa lueteltiin taas koulutus, pisa, vapaus ja äänioikeus.

Mutta vapaus äänestää, uskoa ja olla minä eivät oo vain kauniita sanoja juhlapuheissa tai jotain kansalaisuskonnon opinkohtia. Niiden takia kyyhkyset ei kadonneet meidän maassa. Ne on ollut mun elämän lähtökohdat ja ne jutut, joiden keskellä musta on tullut mä kenenkään estämättä. Ja ne kulmat, jotka antaa tilaa nähdä, mikä vielä on pielessä ja joiden takia meillä on ehkä mahdollisuus rakentaa vielä parempaa.

Kiitos ja onnea kaunis, rakas ja paras Suomi!

nuorina, voittoisina

24.11.

Haluisin nukkuu. Oon ollut uskomattoman väsynyt viimesinä päivinä, tekis mieli aamuisin vaan upota kukkapeittoon ja tyynyjen keskelle, olla nousematta kellon piristessä ja painaa silmät takas kiinni, nukkua.

Tässä kuussa ei oo aikaa ja samaan aikaan sitä on ihan liikaa, mutta tuhraan sen kaiken sumusiin aamukahveihin, lumisateen tuijotteluun, päiväkahviin, ensitreffeihin alttarilla, iltakahviin. eikä sitä jää käytettäväksi latinan matikkakielioppiin tai hulluihin sanastoihin, joita varmaan rakastaisin, jos osaisin. Osaisin jos yrittäisin ees kerran viikossa vähän.

Toisessa välilehdessä mulla oli koko päivän ruotsinkielinen artikkeli (Delad tro i individualiserade samhällen - Tendenser från den samtida europeiska religiösa scenen) jota luen puoli sivua kerrallaan. Sitten istun välissä tunnin hiljaa ja mietin muita. 

Pari työhakemusta sinne tänne, ajatukset ensi kesässä ja suomen kartan kulmilla, minne suuntaisi.

2.12.

Enää muutama hetki jouluun, ihanaa. Odotan lomaa koko ajan enemmän, mikään ei oo edennyt. Pieniä juttuja tapahtuu kuitenki.

Viime viikolla oli latinan tentti, meni ihan okei. Oisin voinut osata enemmän ja harmi hiipii mieleen, mutta mä yritin ees vähän ja sillä vähällä sai toivottavasti tarpeeksi. Maanantaina perehdytin mun seuraajan ja tuntuu vihdoin siltä, että rakkaasta ja parhaasta spirrestä joutuu luopumaan (pääsee eroon) ihan tosissaan. Yks päivä sain parhaan mahdollisen puhelun. Tehtiin neljäkymmentä purkkia sinappia torstaina. Eilen sitsattiin roomateemalla, oli kivaa ja paljon viiniä, mutta hyvä ilta kuitenki. Tuntu vanhalta, kun olin fuksi -14.

Vieläkin haluisin nukkuu, vielä enemmän haluisin nukkuu. Ja samalla tää syksy on ollut mulle tosi hyvä ja hellä.

valo voittaa

Oli maata näkyvissä, taas tänäkin vuonna, vaikka taistelin vastaan lippujen ostamista. Hyvät tunnit Gatorade centerillä, sinisten valojen loisteessa. Kannatti, sillä oli kiva istua turvassa tutussa takakaarteessa, jossa aina ennenkin. Törmätä kesään ja kuninkaallisiin nuoriin ihmisvilskeessä, bongailla tuttuja teologeja.

Seuraavaksi maanantaiksi olin kutsunut neljä vastavihittyä pappia istumaan paneeliin, jossa kyselin niiltä kaulusjuttuja. Ne ajatukset ja kokemukset iski syvään ja tuntui toiset jo tosi tutuilta ja toiset tulevalta. Vielä joskus mäkin. Puhuttiin hierarkiasta, hengellisyydestä, unelmista, niiden tavoittelusta, sukulaisista, maalaisseurakunnista, verkostoista ja muista. Vielä joskus.

Sinä iltana satoi lunta niinkuin talvisin ja puhelin tippu jäätikölle ja hajos vielä enemmän, rakastan silti marraskuuta.

marraskuu

Juhlitaan marttia ja aina on messu. Ihmettelen ilmastokokousta, öisin pohdin nimiäisten ja kastejuhlan eroa siirtymäriitteinä ja sitä, mitä kirkkohääkulttuurille tapahtuu. On siistiä, että kysytään paikkoihin tekemään ja olemaan. Kaikki mukaan tunkeminen tuottaa sittenkin jotain ja menneet vuodet palkitaan.

Keskiviikkoisin vauvat näyttää mulle kieltä ja kolmivuotiaat rakentaa duplo-maatiloja. Ne nauraa ja itkee ja halaa lähtiessään, suloiset. On ikävä kesää ja nuoria, on ikävä kesää. Ja seuraavaa ajatellessa väreet juoksee rankaa pitkin, kun tajuaa, mitä kaikkea hullun hauskaa vielä sitä ennenkin taitaa tapahtua.

Vuosi sitten perustelin sekavaa (ja jo silloin epävarmaa, inhottavaa, ärsyttävää) aakaksvalintaani omalle päälle sillä, ettei pidä tyytyä vähään eikä alistua tekemään kaikkea helpoimman kautta. Ettei tuttua ja turvallisen tuntuista kannata valita vain siksi, että se olisi eniten mahdollinen. Vaan että pitää uskaltaa ja olla rohkea (vahva ja itsenäinen varmaan myös). Tänään noi ajatukset lähinnä kuulostaa huonoilta vakuutteluilta huonon valinnan hyväksymiseksi.

Koska pappeus on jännintä ikinä, eikä todellakaan mitään tyytymistä johonkin pieneen vaan hullun siisti unelma. (Eikä papeillekaan oo töitä eli ei huolta mistään liian helposta.) Elämä on hullua ja siistiä ja yhtäkaikkista ikävän ja ilon sekavaa sotkua, hauskaa.

arkikatkelmia

Koodisanoja: kiire, kalenteri, kahvi.

Mulla on puhelimen muistiossa suurtalouskeittiön kahvinkeitto-ohjeet: vesihana, töpseli, vihreä nappi, neljä vajaata mittaa, viistoista litraa. On vastuuviikkoa, torstaita mustissa, kahvia ja leikkiviä lapsia. Automatto, värikynät ja keittoiltoja kirkolla. Virsiä ja viiniä, messupalavereita ja sähköposteja.

Mutta myös vapaata on: Saamelaisveri, Tallinna-päivä ja kirjamessut. Ja noppia tippuu näköjään puolivahingossakin weboodiin, viimeksi eskarissa oon varmaan näin vähän tehnyt oppimisen suhteen.

Arjen keskellä iloitsen kestokahvimukista. Luovutin sen suhteen, etten enää ostaisi kallista ja pahaa kahvia ennen luentoa, ja ajattelin, etten ainakaan tuhoa maailmaa siinä samalla niin paljon.

Pitäis hankkia töitä tuleviksi kesäkuukausiksi. KirkkoHR on mielessä iltaisin, ne lomakkeen valmiiksitäytetyt sarakkeet, joissa oon loistava ja tunnollinen. Ne syvät hyvät toiveet ja oikeet unelmat niiden sarakkeiden alla. Haaveissa valkoinen kaulus jossain kaukana.

Mielessä on iloinen ensi kevät: kuusi harkkaviikkoa tunnin ja kahden minuutin päässä pikkukaupungissa. Sekä ajatus siitä, mitä violettia haluan olla luomassa myös kevätkuukausina.

Keskiviikkona ostettiin liput lomalle. Sitä mä odotan kaikkein eniten.