Minulla on ollut sellaisia kavereita kuin Viitasen Piia ja Idän ihmeet.
Scandinavian music group.
Yhtenä iltana lauloin kokonaisia hetkiä ihan liian kirkkaasti verrattuna säveliin, joita normaalisti rikon. Hämmästyneenä itkin, koska ehkä minusta tuleekin joskus pappi, jos voin punastumatta tomaatiksi käydä ainakin ne kurssit, joilla on pakko leikkiä liturgia laulaen. (vaikka nyt olen taas todennut, ettei kai, koska ei se työ ikinä olisi pelkkää raamista ja kivaa palvelusta, puhetta armosta ja ihmeestä ja valosta. Se on korkeakirkollista liturgiaa ja vaikeita evankeliumitekstejä, albaa ja kuumuutta ja messuja, joissa jokainen tuijottaa omaa virsikirjaansa, katseita, kun minulla on kaulus. Enkä väitä, etteikö sellainenkin olisi arvokasta, väitän, ettei minua voida kutsua sellaiseen, mitä en koe ja mitä en ymmärrä. Vielä ainakaan.)
joopa joo, olen seurakuntaseikkaillut ja minulle on juteltu. Olen kävellyt kivikatuja eksymättä suuntaan toiseen, kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaan joka ilta yhä ne kolme. Useiten siellä toistuu liikunta ja ihmiset, voima.
Ja maailma on täynnä ääniä
vaihtoehtoja sumeita sameita teitä
silmiä, joihin katsoa ja suita, joilla hymyillään
meidät on luotu rakastamaan, ajattelen
Tällä viikolla on muutama tentti, joista osaan olen lukenut. Tänään testasin huolettomuutta kreikan tentissä, suomensin vähän väärin, keksin lauseen pyhästä voimasta ja olin yhä huoleton. Enkä edelleenkään käy nukkumaan tarpeeksi monta tuntia ennen aamua. Tästä ihmsestä on tullut ihan eri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti