Hetki kaikkein kaunein

Perjantaina me eksyttiin Ruusun kanssa, kun ei osattu leiripaikalle. Huomattiin punainen tonttulakki, joka oli oikean tien merkkinä, mutta ajettiin ohi parkkipaikasta hups. Vasta kun oltiin ajamassa pensaaseen soitettiin paniikkipuheluita Pinkille ja päästiin perille.

Partiokämppä oli maailman varmasti upeimman maiseman rannalla. (Se lampi oli vaan pieni pisara maan pehmeässä kuopassa. Siitä heijastui kaikki huikeus, mitä Jumala on luonut. Heijastui taivas ja mustat puut yön valossa.)

Meillä oli aikaa viiskymmentä tuntia. Viiskymmentä tuntia pitää leiri, joka pakeni vastaanottokeskusta varapaikkaan. Viiskymmentä ihan parasta tuntia keitellä makaroonia, sulattaa paljon kynttilöitä ja puhua loisteesta. Viiskymmentä tuntia, joiden aikana nauroin hyvää naurua, vastasin mitä kuuluu ja puhuin syviä.

Kaksi nuotiota, kaksi hartautta, jumis ja medis, yhden kivan tyypin opetus. (Meillä on niitä kivoja, jotka ajaa meidän perässä keskelle metsää puhumaan sanaa ja myöhästyvät kalareissulta, jos meillä on puhuttavaa. Vaikka se on vaan niiden työ, ne tekee niin yllättävän huikeasti hurjan paljon.) 

Aika paljon ruokaa, kolme ruokavuoroa. Kymmeniä paahdettuja vaahtokarkkeja. Sata palaa sinistä suklaata. Sulaa suklaasamettia ja banaania. Kattiloita ja liekkejä, ihan itse tehtyä ruokaa. Itse tehty elämä. Itse tehty viikonloppu. 

Meillä oli ihana viikonloppu, rennot perjantaista sunnuntaihin, valoisia tunteja ja myrskärein valaistuja, Loistettuja sanoja jokaisessa suussa. Onnea on vaan istua portailla laulamassa liiankin tuttua kirjaa, pumpata kaivokylmää vettä ja pyöriä yhteisellä laverilla omassa makuupussissa. Onnea on yhteinen kolmen päivän eräarki, sellainen henki. 

Pitkästä aikaa pitkä sauna, hullua naurua silmät rypyssä, lauluja metsän keskellä, lauluja oikeilla ja väärillä sanoilla. Suloinen muisto monen vuoden takaa tiilitalolta, suloinen toive tulevista illoista. Suloinen elämä ja yhteys, nämä ihanat.

Tästä tuli sata kertaa parempi kuin kuvittelin.