Aikaansaavin viikko ja sen loppu pitkään. Olen iloisesti huolehtinut, tehnyt ja ollut läsnä aina jossakin kerrallaan. Istunut tuomiokirkon kryptassa kuulemassa ehtoollisen teologiaa, nauranut vaaleatukkaisen tuutorin kanssa, käynyt kävelyllä luentojen välissä ja kirjoittanut saarnaa mahtimessuun. Huoletta sulkenut kirjat maailman uskonnoista ja syönyt mansikkajugurttia sittenkin vain makuun keskittyen.
Tätä sydämeni kaipaa.
Kuunnellut kutsua. Tällä hetkellä, vaikka valkokaulusunelma on kätkettynä varsin haalistuneeseen puheeseen, se ei lainkaan haittaa. Olen ihan varma, että minulle on paikka ja aika.
Muutamat punatiilitalossa vietetyt tunnit kera ihanien tyttöjen ja ihanan naisen. Valtava aika, ehkä avarampi mieli kuin koskaan. Kuinka joku niin loistaa sellaista valoa ja iloa ja rakkautta, sanoo viisaita? Ylitsevuotavaa lempeyttä. Kuinka voi tajuta kokonaisen maailman ainakin hetken niin voimakkaana? Kuinka on luotettava oma maailma jonkun käsiin, annettava laittaa käsi pään päälle ja oltava läsnä?
Tätä sydämeni kaipaa.
Äkillisestä päätöksestä lähetin sähköpostia tiedekuntalehden toimitukseen ja kerroin, että kirjoittaminen on ikuinen rakkaus, vaikka kokemusta mistään ei olekaan. Ylipuhuttu ystäväkin suostui, eikä tarvitse olla ainoa eksynyt fuksi. Elämä on kiva, maailma on kaunis.
Ehdottomasti kivoin viesti oli kuitenkin, että kiva nähdä. Kiva nähdä, vaikka en ole näkynyt kovin. Pyhä onni, ylistysseurakunta ja rakas Tähti.
There's a calling out, can you hear the sound? Can you hear His voice? Come up here, my beloved, my bride. -- See the light, breaking through the night.
Iiihania sanoja Emilia (: ja kaikkein suloisin on kuva koirasta, tuulesta ja jäästä, siksi piti jättää kommentti. Ei mulla muuta.
VastaaPoistaIhana sinä :) mun pieni vauva, jota mun on niin aina ikävä ♥ (ei mulla muusta tulee iltapalaveri fiilis aina)
VastaaPoista♥♥
VastaaPoista