Kaivoin kaapin nurkasta vihreäruutuisen matkakassin, jota en ole käyttänyt koko kesänä. Ja siellä odottivat urheiluliivit ja sateenvarjo. Ei ole muka satanut (tai siis olen tanssinut siellä ilman suojaa), enkä ole näköjään jaksanut jäätelön syömiseltä ja koiran halailulta paljon liikkua.
Täytettyäni laukun vaatteilla ja kirjoilla muutin itseni ja tavarani takaisin kaupunkiin. Täällä on ystävät. Täällä maailma on yhtä juhlaa ja musiikkia. Pimenevässä lauantai-illassa näin Kiinan kansallisbaletin ja (kritisoidun) poliittisen tanssin. Sen Maon sijaan minä keskityin kyllä ikävöimään korkeita hyppyjä ja tasaisia triploja, oi.
Olen nukkunut auttamattoman vähän ja syynä on vain oma tyhmyys: huoltoasemaillat ja yöt mustilla teillä erivärisissä autoissa, sängyssä ympyrää hyörivä koiralapsi, myöhään katsellut juhlavalot ja mustatukkaiset lentävät kiinalaistanssijat ja kirjat ja heprean kirjaimet, joita Ruusu lukee keittiössä. (en haluu hepreaan. Kuka muka oppii sellaiset kirjaimet, jotka näyttävät keskenään samalta, mutta eri käsialoilla ihan eriltä?)
Oli ihan paras hetki sunnuntai-iltana. On ollut ihan hirveä ikävä.
Oli ihan paras hetki sunnuntai-iltana. On ollut ihan hirveä ikävä.
Sittemmin olen:
mennyt kauppaan ainakin neljä kertaa aurinkolasien takia, mutta
ostanut uudet ja superhienot urheilupöksyt ja
maailman ihanimman mekon, johon
kertakaikkiaan en voinut vastustaa rakastumista ensisilmäyksellä, mutta
koska se oli fidan se oli melkein eettistäkin
addiktoitunut pahasti värityskuviin, joita
olen värittänyt punatiilitalolla, kun
istuskelin yhtä turhaa päivää puhumassa seurakunnista
ja nyt on omassakin repussa värityskirja
Sellaista elämää, loma-arkea ja valoisia kasvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti