lunastetut lupaukset, rakastan palavasti

Joogata, tanssia, nauraa, laulaa, kohottaa käsiä, oppia hymyillen lupasin viikko sitten.

Maanantaiaamuna heräsin kuudelta, koska halusin aikaiselle joogatunnille. Ei ollut mun juttu, harmi, koska polviin sattui niin, että välillä halusi vain itkeä.

Olen tanssinut: suuressa salissa ainakin monta kymmentä tyttöä. Oli virtaavaa liikettä vähän omissa oloissa, juuri niin sopi. Sai tehdä, kun ei ollut maksanut mitään, kukaan ei ollut velvoitettu tarkkailemaan nilkan asentoa tai aukikiertoa. (vaikka salaa sellaistakin kaipaa, tarkkuutta, kehitystä)

Oli ihan mahtava kirkkohistorian luento, aiheena psalmilaulu! (Tiedän, kuulostaa tylsältä vanhalta harmaalta) Luennoitsija lauleli luostarisävelmiä, esitteli nuotteja keskiajalta. hymistiin gregoriaanista tunnelmaa. Loppupäivän päässä soi herra on minun paimeeneenii, ei miinulta mitään puu uu tuu.

Viime yönä nauroin ja tänään aion kohottaa käteni, ottaa kiinni taas. 

Välihetkinä olen rakastanut appelsiinijugurttia, saanut onnellista sähköpostia ja käynyt tatamilla tuntemassa taistelulajitunnelman, vähän kuin ennen, vaikka ihan eri puolelta maailmaa. Piiloutunut peiton alle, halunnut kadottaa maailman kadota. Nauranut ihan liian väsyneenä, kaatanut ensin vesilasin ja sitten heittänyt kukkakaali-pinaattipadan syliin yliopistolla. (eikä siinä vaiheessa ollut servettejä tietenkään, kun olin liottanut ne siinä vedessä) Olenkohan nyt ihan tarpeeksi aikuinen tänne?

Teen usein kreikan läksyjä keskiyöllä, vaikka lupasin nukkua niin kuin ihminen. Olen vain niin kamalan väsynyt, että olisi parempi nukkua kotona kuin uskontotieteen luennoilla. Vietettiin Ruusun kanssa ainakin neljä tuntia eräästä yöstä vain valittaen maailmaa, erilaisia fragmentteja meidän elämästä. Olen opetellut paremmaksi, sekä itseni että muiden kanssa. Aina hymyilyttää ymmärtää maailmaa.