Maanantaina:
Vietin viimepäivät syöden ihan hirveästi, koska koko ajan on nälkä. Kirjoittamalla esseetä ja muuta, wordin täyteen viisaita (ja vähemmän) sanoja, aloitin sunnuntain kahdella työhakemuksella. Lauantaina soitettiin, että tervetuloa haastatteluun kotiisi, ja unohdin kysyä, missä mahtaa haastattelu olla. Sellaista sekavaa sähellystä kesästäkin kai tulee, jos sinne päädyn. Vaikka kivaa se olisi varmasti myös.
Kun! Kun sinne päädyn, tänään soitettiin! Oi mahtavuutta, riemuisaa hymyä kirkkohissan luennolla.
(En tiedä, tuleeko musta pappia. En todellakaan, pitäisi vain olla varovainen sen suhteen, mitä sanoo. En lupaa tulla vihkimään ketään, en kastamaan kenenkään lasta. Tässä asiassa olen tehnyt päätöksiä, muka varmoja valintoja vähän joka suuntaan, eikä mikään oikein ole varmaa. Kutsu on harmaa ja tappelen vastaan kaikin keinoin (ei minusta ole) Silti kai jotenkin kuitenkin olisi kiva, kun kerran itkettää, etten osaa laulaa liturgiaa.)
Muutenkin kaiken kiireen keskellä täällä on ihan kivaa, elämässä. Pelottavimmat deadlinet on ohi ja on aikaa (muka) opiskella. Ympärillä on ystävällisiä kasvoja ja sanoja.
Tiedekuntayhdistyksen vuosijuhlat, huikeat kiviholvit vanhalla saarella, Laineet ja lautta, hajoilevat nutturat ja maataviistävät satiinit. Oi että, sellaisesta kannattaa ensi vuonnakin maksaa opintotuen valtaosa, parhaista puheista ja ruuista. Ystävän kanssa aiheutimme pahennusta miljoonasti enemmän kuin ehkä olisi järkevää. Liian lyhyet yöunet painavat yhä.
Eksymäänkin onnistuin, matkalla periaatteessa tuttuun paikkaan. Ja senkin jälkeen oli hauskaa, kun meitä pidettiin ihan ihmisinä ja hymyilemisen arvoisina. Tänään taas, kuljetin itseni afrotanssitunnille ja oli ihan mahtavaa, vaikka olinkin oikeastaan aika huono.
"Maailmaan käymme yhdessä rohkeina näin"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti