Väsyttää, aivot keinuu ja keinuu, pilvimassat peittää järjen. Oon koulussa hyvin vähän. Ruotsin tunnilla luetaan markusta ja näytellään jeesusta. Kandi_habibi.doc kaipaa aikaa (aikaa kolme viikkoa), pitäisi olla omatoiminen ja aktiivinen, mutta nukun, juon kahvia ja katselen ulos kaiken ajan.
Lemppariseurakunnassa on rukousviikko, seinät täyttyy unelmista ja toivosta. Sydämeen juurtuu alku eikä sillä ole kiire, kun oon siellä aamukahdeksalta, makaan patjalla ja toivon, että voisin jäädä. Pitää opetella luopumaan taas, miks ihmeessä kerään mun elämän niin täyteen, että kaikki painaa taas liikaa?
Muuten kuuluu ihan hyvää: vuosijuhlahuminaa, messuajatuksia ja sulaa säätä aivoissa. On hauskaa maalata huulet punaisiksi ja pukea satiinia. On hauskaa, että minut kutsutaan paikkoihin. On hauskaa, että naurat. Mun elämän suunnat ja mittakepit on kuitenkin taas kateissa. Esimerkiksi valkoinen kaulus ja sivuainepotentiaalit, kaikkinaiset kokonaisuudet. En tiedä, mitä haluan. Aloin opiskella espanjaa, jotta löytäisin jotain konkretiaa, rakastan kielioppia. Ilmoitin, että aion saarnata.
On paljon rakastettavaa:
randomhetkiä, kirkkokeskusteluja ilman suunnitelmia
toinen solu ja sydän täynnä.
raitiovaunukohtaamisia ja sitä, että sä katsot silmiin,
vaikka oon nolo ja itken niin että koko vaunu huomaa.
sä sanot, ettei hätää ja mä haluan luottaa.
- raitapaidat
- random saksan kurssi
- yksi nauruisa moi pimeänä iltana
- lukioajan solun uudelleen oleminen
- hillsong på svenska (tää on mun panostustaso tällä hetkellä)
nää tekee mut onnelliseksi just tässä
sumunen snäppistory puhuu mun arjesta, jossa en nuku tarpeeksi, hengaan suhella paljon ja luen tenttiin tosi nopeesti, jos ehdin
vaikka myöhästyin teatterista, jonka takia juoksin kolmeen bussiin hullun lujaa ja yskin yksin hakanimessä. vaikka väsyttää, enkä jaksa iltaisin ihmismassoja. mä päätin, että se on ok.
ruotsiplääni b toimi ja ruotsi on ihana kieli.
mä nauran
ja mä tiedän, oon turvassa
Oon miettinyt, että suurin osa mun arjen ongelmista liittyy siihen, että oon tosi kärsimätön.
Koko mun sumuisen tulevaisuuden aiheuttama paniikki pohjautuu siihen, etten jaksa odottaa ja että haluaisin jo tietää. Haluaisin elää tosi vahvasti tulevaisuutta varten ja olla valmis, mennä mahdollisimman nopeasti ja lujaa, mahdollisimman korkealle. Ja vaikka oon oppinut, ettei mun cv oo mun elämän ykköstarkoitus, mä haluaisin, että se olis täydellinen ja että mun tulevaisuus rakentuisi loogisemmin kuin mikään palapeli.
Oon miettinyt myös, että haluisin tulla paremmaksi kuuntelijaksi, oppia luontevammin kantamaan toistenkin taakkoja. Ja nyt oon tullut siihen, että tääkin juttu ehkä osittain liittyy siihen, ettei mulla ole kärsivällisyyttä olla hiljaa, en jaksa odottaa.
Maanantaina mun maailmassa jyrisi, kun en (vieläkään) voittanut ruotsiarvontaa, enkä tiedä, miten saan ne neljä noppaa toista kotimaista tähän kandijuttuun. Mutta sitten ajattelin, että hei, mun maailma ei todellakaan voi olla kiinni tästä, mikään ei riipu siitä, millä päivämäärällä oon teol.kand. paperilla.
Ja toisaalta mulla on ihmeellinen rauha, jollaista en aiemmin oo huomannut. Sellainen tunne, ettei tää kaikki ehkä ookaan kiinni mistään tietystä.
ettei mikään oikeestaan oo niin painavaa
että kannattaisi jäädä tai ottaa mukaan
Mulla on vielä ruotsipläänit b, c ja d, ja vasta jos nekään ei onnistu, mun pitää laksea ensi syksyn koordinaatit uudelleen. Tai siis, ei mulla mitään koordinaatteja ole, vaan avoimia haaveita ja langanpätkiä sydämen sykkyrällä. Ehkä jostain niistä tulee jotain kaunista.
kasvaa suhteessa rakastavaan ja yliluonnolliseen Jumalaan
kasvaa suhteessa muihin ihmisiin, tulla paremmaksi kuuntelijaksi
elää rakastaen itseä (syödä, nukkua, liikkua, levätä)
sanoa useammin kyllä hassuihin ideoihin
Näin visioin neljältä aamuyöstä 1. tammikuuta 2017. Olin tanssinut suomen leudossa talvessa, torilla tuhansien keskellä. Katsonut taivaalle ammuttua palavaa massaa ja nauranut. Laulanut paljon onnea parille rakkaalle whatsappin välityksellä keskellä yötä.
Vuoden viimeiset illat vietin hillsongin tahtiin (ja vikan yön siellä torilla). Hillsong-hetkinä tunsin valtavaa iloa siitä, että saan olla just tässä. Sinistä valoa, teräviä äänia, suoria sanoja ja hyviä puhujia. Jumala tekee mun sielussa asioita joka päivä, mutta ne jutut mitä koin mun sydämeen asetettavan vuoden tokavikana iltana tuntui olevan jotain tavallista isompaa.
Uskon, että tää tuleva vuosi on hyvä. Viime vuosi oli myös ihan kiva, mutta luulen, että jotain mussa on muuttunut niin, että tää alkaa jo ihan eri sävyillä kuin edellinen. Ja ihan varmasti tulee myös harmaita massoja, aaltoja jotka uhkaa heittää lattiaan ja sen läpi, mutta mun lattia on vahva kallio, joka kestää. Ja varmasti en tiedä mitään ja pelko ja epäluottamus hiipii nurkissa joka maanantai, mutta samalla ilo kiertyy serpentiininä yhtä tiukkaan mun elämään.
Kevät oli väsynyttä, mutta kivaa. Rakastuin Helsinkiin. Yliopistolla opettelin olemaan vastuullinen tyyppi, allekirjoittamaan sähköposteihin yhdistyksen nimen ja kuulostamaan fiksulta. Kysyin niin paljon kuin ehdin, kaikki oli uutta.
Vuoden ekana sunnuntaina liityin tiimiin ja opin puhumaan tuntemattomille. Toukokuussa tuli toinen tiimi, niin äkkiä ja ihmeellisesti, etten osannut hengittää. Nautin kaikesta tästä ajasta, jonka saan antaa, niin paljon yhä! Harvoin enää on sunnuntaita ilman rakasta valkoista taloa, keltaisia sanoja sen lattiassa: tervetuloa kotiin!
Me jätettiin Ruusun kanssa yhteinen koti kahdenkymmenen kilometrin päähän ja muutettiin omiimme. Kahviloista tuli mun toinen olemus ja lempparipaikkojen lista puhelimen muistioissa on pitkä. Puhuin pitkästä aikaa lauseet loppuun ja kerroin, mitä kuuluu.
linnasaari maaliskuu
Kesä oli kamala. Itkin vihreinä viikkoina hautausmaalla enemmän kuin pitkään aikaan, kaikki tuntui niin kipeältä ja hahmottomalta. Puhuin keltaisille daalioille määrittelemättömästä tulevaisuudesta, minusta ja mun cv:stä. Kuulokkeissa oli kymmenien saarnojen ja ylistyksen lisäksi Anna Puu, Younghearted ja Tilhet.
Heinäkuinen viikonloppu uuden viinin väen keskellä, tuttuja moikkaillen, märässä teltassa jeesusta ylistäen oli paras, mutta pieni onni kaiken kesäkriisin keskellä. Lopulta elokuu loppui ja lupasin itselleni huikeaa syksyä.
linnasaari kesäkuu
Syksystä tuli pitkä. Lokakuussa yks tyyppi lähti pois meidän luota, pois tästä todellisuudesta. Uskon, että se oli helpottavaa lopulta, vaikka ne viimeiset sanat (nähdään taas!) ei olleetkaan totta, ainakaan tässä.
Lopulta mulla oli ihan kivaa. Nää kuukaudet on ollut vähän harhailua, paljon opintopisteitä puolivahingossa. Mun elämän prioriteettijärjestys (suhe, tiedekuntayhdistys ja kolmantena ehkä omat opinnot) on ollut hyvä, juuri sopiva. Joulukuussa tuntuu haikealta lopettaa hallitusvuosi, luopua mun sihteereistä ja mun jaostosta, vaikka saankin jatkaa samojen juttujen suunnittelua ensi vuonna eri tyyppien kanssa.
linnasaari syyskuu
Oon kiitollinen, mutta en kaipaa. Oon käynyt Suomenlinnassa vähintään kerran kuussa, saanut uusia ystäviä, joilla on iso sydän, ostanut liput balettiin, tarjonnut ruokaa, nauranut paljon ja halannut usein. Koko vuosi on ollut yhtä katkeamatonta pappikriisiä, niin kuin mun elämä aina. En osaa päättää, en pysty valitsemaan näistä, voinko saada aivan kaiken? Jumala on ollut hyvä ja ihmeellinen. Oon kasvanut paljon, muuttunut ja pysynyt samalla.
Oon kiitollinen, mutta en jää kaipaamaan, sillä tiedän, että mun elämän prioriteetit tulee mukana ensi vuoteenkin. Vaikka oon ihan sekaisin tulevaisuudesta ja vastaan kaikkiin kysymyksiin etten tiedä, uskon, että jotain hyvää tapahtuu aina.
lempipaikka 2
Vuoden kuunnelluimmat sanat ja sävelet oli spotifyn mukaan rodrigon ja saaran viisaat:
Koko kuukauden oon leikkinyt joulua, kun oon saanut hiippailla rapussa punaisissa saappaissa, yllättää yläkerran ystävää kalenterin luukuilla ja lähettää kuusikortteja Suomen toiselle laidalle. Tonttufiilis on hyvä ja lämmin,
Mun elämän ensimmäinen (ja melkein vegaani) piparkakkutaikina on vihreässä kulhossa jääkaapissa. Se odottaa, että mun vanhempien muuttoa ja kandin ajattelemista seurannut väsymys luovuttaa alueita järkevälle toiminnalle. Ennakkoluuloista huolimatta sula sokeri ja siirappi oli hauskaa eikä niin kamalan vaikeaa. (edit: noh, oikeasti siitä taikinasta tuli järkyttävän tahmeaa, eikä se paistunutkaan oikein kunnolla.)
Joululahjat oli vielä aatonaattona kaupan hyllyillä, koska en vaan osaa valita, en osaa päättää enkä keksi. Onneksi mulla on viisas veli, jonka kanssa paketit sai kauniit ja viisaat sisällöt.
Attoaamuna väsyttää, koska viime yö kului nauraen yläkerran kissanaapurin kanssa. Onneksi on kiva naapuri, joka tulee keskellä yötä katsomaan, kun mä en osaa leipoa pipareita. Onneksi on.
Oon laittanut ylös vain pätkiä: älä lakkaa etsimästä, be love, let God be God.
Joulukuussa pukeudun pitsimekkoihin, on lakkijuhlia, pikkujoulua, puurojuhlaa ja -messua. Idässä oli lunta, valkoinen valamo ja kylmä.Täälläkin sataa valkoista maailmaan, kalenteri on tyhjä, mutten siltikään nuku öisin. Leivotaan pipareita, käydään kahvilla ja kaikki on hyvin.
6.11. 2013 (en ollut silloin edes teol.yo.) kirjoitin näin, voi luoja: Olen kai lopulta tehnyt sovinnon tulevaisuuteni kanssa, vaikkei minusta tulekaan pappia ja vaikken tiedäkään, mitä sitten teen, kun sekin on ohi.
En tiedä vieläkään. On ihan valtavasti polkuja, joita valita. Maailma on suunnaton mahdollisuus ja musta tuntuu, että mun pitäisi nyt löytää sen muodottomuuden keskeltä mun intohimo ja ne valinnat, jotka kuuluisi mun polkuun. Voisin valita välivuoden, valkoisen kauluksen ja latinan opinnot, valita muuttaa Intiaan, muuttaa maailmaa tai keskittyä kuukausia vain jeesukseen. Enkä mä tiedä, mikä olisi hyvä.
Kymmenien eri aiheiden to do -listoja kevättä varten, jottei olisi tylsää, vaikka lukujärjestys onkin autio ja tyhjä. Kymmenillä välilehdillä järjestöjä ja juttuja, joihin voisi panostaa aikaa. En osaa päättää, mihin katsoa ja mihin juosta, millä täyttää elämä.
Ja sitten olen miettinyt, että mitä jos saisinkin sen kaiken. Joidenkin elämässä se onnistuu, ja mä yleensä tykkään tehdä paljon.
