just follow the light in the darkness

Maaliskuussa

arki on harmaan taivaan sävyistä, sumusia päiviä toisensa perään
metro on myöhässä ja pysähtyy keskelle mustaa tunnelia sinä päivänä, kun mulla on kiire
suunnitellaan uutta, varataan laivamatkoja ja ajankohtia
öisin  leivon pellillisen porkkanakakkua

Oon käväissyt harkkapaikassa kättelemässä läpi tuntemattomat papit ja nauramassa kirkkoherran kanssa, matkustanut bussilla turkuun, istunut kokouksissa, säntäillyt ympäri kotikaupunkia tauotta ja määrättä, suunnitellut välivuotta, puhunut Jumalasta ja sanonut hei sitten ruotsiin lähtijälle.

Tutkinut leipäjonoja, murtanut sydämeni niiden kolmen tuhannen vuoksi ja nähnyt konkreettisesti asioita. Ollut enemmän väsynyt ja vähemmän mä.

Ja maaliskuussa tiiän, että täällä mua ei jätetä yksin. Lupauksia on ja ne kestää. Just remember that you are a fighter. 

kaltaises sydämen

On ollut
- latinan läksyt ekan kerran keväässä
- kahvia ja smoothieita
- solujuttuja, yllätystuttuja
- solsidan, ihana
- syke
- kiire bussiin ja paikkoihin
- pannukakkutarjoilua ja kaikkee hyvää
- tyyppejä teellä
- svenska klubben ja tove jansson

Oon miettinyt, että
- millainen pappi musta tulee
- ja tunteeko kukaan mua oikeesti
- oonko koskaan kellekään ihan rehellinen ja aito
- ja miksen ois

Maaliskuun leirillä sata sanaa kutsusta, kutsuttuna elämisestä ja siihen vastaamisesta. Avoimia ajatuksia kuplien välissä asumisesta ja identiteeteistä. Kaks minuuttia pantapaidassa oli hauska ja läppä, mutta tosissaan, se mahtuis päälle varmaan oikeestikin.

Mutta 4.3. oli kaunis sunnuntai ja tajusin, että mun kellariseurakunnassa on paljon niin tuttua ja rakasta, että se on mun ainoo varma kiintopiste tässä kaupungissa ja etten mä voi sieltä lähteä ellen muuta pois. Ja että vaikka mun suurin unelma estyis sen vuoks, niin sitten se ei varmaan olekaan mun unelma.

Perustettiin taas kymmenen mielikuvitustiimiä ja naurettiin ovella, vaikkei mun edes pitänyt jäädä pitkäksi. Oli hyvä päivä. Ja pitkästä aikaa niin superhelppo olo ja onni.

helmiarki

Vujuilon ja sen jälkeisen haikeuden lisäksi on ollut ihan tavallisen arjen hyviä juttuja.

On kokoustettu asioista ja vaikka mistä, suunniteltu leiriä, loistavaa messua ja kannettu yhteistä vastuuta nälkäisistä. Oon pitänyt raamista mummoille, vahtinut lapsia, sinkoillut paikasta toiseen valtavaa vauhtia. Ajanut bussilla mukamaalle entiseen kotiin luvattoman usein. Istunut violeteilla sohvilla juomassa teetä sillon, kun piti kirjoittaa ja tuottaa.

Oli laskiainen, heresiapullia mantelimassalla, viiniä, teologityyppejä, naurua ja kompletorio. Myöhäisiä iltoja kahvilla, ystävien kodeissa, kaupungin kaduilla ja ihanan hurjassa pulkkamäessä. Aikaisia aamuja latinan tunnilla, konjunktiiveja ja deponenttiverbejä. Olen harvoin paikalla, enkä oo tehny läksyjä. Kukapa olis minusta uskonu?

(Salaa oon miettiny sua luennoilla ja bussimatkoilla, sillon kun on hetki hiljaista aikaa.)

Pelkkiä helmihetkiä.

katsokaa siskot katsokaa veljet

Viime viikon helmihetki oli ehdottomasti tiistai ja #tytclxv, kun vanhin ja kaunein täytti 165 ja juhlittiin vuorokauden ympäri rakkainta violettia. Ilta oli kaunis ja ihana. Sali täynnä loistavia kasvoja, upeita ystäviä, söpöjä tyyppejä, hyviä juttuja, oivaltavia puheita, rakkautta ja parhautta.

Tuntu vanhalta, kun tyypit, joiden kanssa oli helppoa jutella ja kävellä jatkoille oli just saaneet töitä tai ainakin on kohta valmistumassa. Milloin musta tuli vanha ja mun tutuista oikeita aikuisia? Päähän hiipii haikee kaipuu, että oispa fuksi ja oispa kaikki nää vuodet vielä edessä, vaikka samalla tiiän, että tässä on paras.

Myös mä selvisin puheesta, vaikka se olikin huonosti maanantaina valmisteltu ja vasta jälkkärillä ja jännitti niin paljon, että suklaa fondantin syöminen oli vähän vaikeeta. Jotain kiehtovaa hyvää siinä siltikin on, kun mikki on viimein kädessä ja katseet kohdistuu muhun, mun jutuille nauretaan ja hymyillään. Jotain oudon siistiä.

Tanssittiin nestori miikkulaista, vaikka sanottiin, ettei liian pitkässä mekossa vois. Naurettiin ja puhuttiin kesästä ja elämästä. Sitten tanssittiin valssia neljältä yöllä klusterilla. Kotimatka oli pitkä ja kylmä ja lumisateinen, mutta muuten ilta oli aika todella ja kaikin tavoin kokonaisvaltaisen onnellinen. Katsokaa siskot katsokaa veljet huomisen valoa päin, maailmaan käymme yhdessä rohkeina näin.

tammikuu

Tammikuu:

Tässä kuussa valvon kahteen liian usein, kun on synttäreitä, toimijoita, tärkeitä, aitoja asioita. Esim näitä nopeita snäppejä sisältöineen:

On salaa vilkuiltuja plassisuunnitelmia, vujumekkokriisejä, nepalilaista, whatsapp-raamista, tovereita ja tekemättömyyttä. Vähän liikaa surullisen hauskaa skumppa- ja sviittiläppää jokasessa kokouksessa. Kun meillä on kuitit tallessa ja (suurin osa) oikein nidottuna. Yritystä ymmärtää kevättä ja sen sisältöjä, päästä samalle kartalle kaikkien kans ja sisäistää kiireen sisällöt ja toimintatavat.

Skippailen latinan läksyjä kahdesti viikossa, istun budjettikokouksissa ja itken bussissa numero 78, nauran kahvilassa ja kerron salaisuuksia. Tarviisin tukun viisaita sisältösanoja ensi tiistaiksi (ja mielellään loppukevääksi kans). Unelmoin hämmästyttävän tavallisesta ja tylsän normaalista arjesta, pantapaidasta, lapsista, villakoirasta ja valmisomakotitalosta jossain 90 kilometriä tästä kaupungista. 

ajatuksia narsisseista

Joulu-tammikuu on täynnä rentoa loma-aikaa, joka samalla kerää pään päälle painostavia pilviä sumuksi asti. Vaikka käytännössä on vain aikaa, jona katsotaan turhimmat tosi-tv-sarjat ja vaelletaan koilliskaupungin luontokohteissa, iltaisin tarkkaillaan valoja naapurien ikkunoissa.

Joinakin päivinä pakotan itseni kirjastolle, avaan läppärin ja kirjoitan muutaman rivin, lainaan muutaman kirjan. Pelataan kivi-paperi-sakset kirjaston kolmannessa ja mä häviän ja se harmittaa, sillä siihen ripustettiin yllättävän paljon painoa. Tyhjä kalenteri pelottaa ja järisyttää mun elämäntajua. Kevät saisi jo alkaa kunnolla, elämä saisi palata raiteilleen, mutta pelkään että ne ei kuljekaan niin kuin ennen.

Odotan huhti-toukokuuta, pääsisäisaikaa ja harkkaviikkoja, koska vasta niihin on kiinnitetty sijainnit ja tarkat to dot niin kuin elämässä kuuluu. Kun narsissit kukkii, on kaikki taas selvää, lupaan lomaitselleni.




Ja maanantaina arki alkoi ja normaali palasi elämään. Istuin myöhäisiltapäivällä beevitosen violetilla sohvalla ja tajusin, kuinka onnellinen oon just siinä, kirkkokurssikiireen ja ärsyttävän helppojen analyysien, tekemättömien eksegetiikan esseiden ja lähettämättömien portfolioiden kanssa. Vaikka kaikki on kesken ja tuntuu, että hukun sääntöihin ja kysymyksiin, mä olen tässä, missä mun kuuluu. Keskiviikkona kaikki on yhtä hyvin ja vieläkin yhtä levällään.

projektei

Toivon, että alkavana vuonna esim

pelkään vähemmän.
sanon hyviin juttuihin useammin heti joo.
luen enemmän raamattua.
luen enemmän.
oon metsässä ja rannassa enemmän.
tuhoan vähemmän luotua.

ja lopulta näiden edellisten tuotteena
oon vielä enemmän onnellinen.

Eli lähinnä unelmoin, että oon enemmän mä ja hyvä ja vähemmän rikon mitään. En usko elämäprojekteihin, kun elämä ei ole mikään suoritussaavutus. Mutta talven murtumapisteessä kaikki vanha jää ja on ihan luonnollista (ja ainoastaan tässä kohtaa edes mahdollista) miettiä, mitä tulevina kuukausina tahtoo.

Toivon, että keksin välivuodelle mahdollisuuden ennen valmistumista (tai muun tyydyttävän ratkaisun ennen aikuisuutta ja auton hankkimista), kirjoitan, tutustun uusiin paikkoihin ja tyyppeihin ja rakastan enemmän kaikkia vanhoja. Toivon, että opin paljon huhti-toukokuussa, että kesä on loistava ja syksylle löytyy koordinaatit ja sisällöt. Että kaikki on hyvää.