lauantai 26. marraskuuta 2016

nobody like you

Mulle kuuluu hyvää. Viikonloppuna nukuin, kuuntelin mnf-streamia suorana turusta, nauroin huonolle läpälle ja olin paljon yksin. Oon ollut paljon yksin, ja se on ollut kivaa, mutta nyt alkaa kirpaista. Kalenteri on tosi tyhjä pitkästä aikaa, enkä tiedä, mitä mieltä oon sen valkoisista sivuista.

Hullun pitkän keskiviikon jälkeen mä rakastin tuttuja kasvoja bussissa, yhteistä matkaa yhteiseen kotiin. Oli valtava fiilis suhegaalassa, mä hymyilin niin paljon. Vitsi, mulla on siisti koti, mä rakastan!

Kandifiilikset on jälleen korkealla, vaikken osaakaan ajatella, mitä sen kanssa pitäisi lähteä tekemään. Oon pitkästä aikaa sitä mieltä, että tää tiede on täysin mun. Tykkään olla teologi ja tykkään koko sydämellä. Oon aavistellut tällaista outoa tasapainoista hyvää fiilistä jo hetken ja nyt uskallan sanoa, että tosi kokonaisvaltaisesti hyvää, vaikka väsyttääkin välillä.

Saan jatkaa ensi vuonna kivoja teologimessujuttuja ja olla järjestämässä jotain hauskaa. Ja saman päivän aikana haaveilen taas työstä kirkossa, kaikesta jossain ihan muualla, väikkäristä ja tohtorinhatusta. Liikaa hulluja haaveita, joilla ei ole mitään rajoituksia.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

marraskuu

Tää kuu on

pitkiä ääniviestejä
kylmää ja kova lumituulta, hiutaleita vaakatasossa
paksuja peittokerroksia ja kaunista valkoista peltomaisemaa

pitsimekkoja ja huulipunaa
ei siis häitä vaan paljon smart casual -tilanteita
kauniita juhlailtoja kalenterissa

väsymystä, jota edes neljäntoista tunnin unet ei peitä
vastapainona sunnuntai-iltoja tyhjenevässä ravintolassa
iltoja, joina lauletaan kaupungin kauneimmassa kerrostalokodissa
ja sen jälkeen seistään sateisessa hakaniemessä
iltoja, joina uni on kaukana

viimeisen illan esseitä ja niiden viimeisiä kappaleita, joiden sisältö on yhtä kliseetä ja samojen sanojen sijoittelua muka akateemisella tavalla

"Yksilön uskonnollisuus ja uskonnollisuuden muutos yhteiskunnassa ja yksittäisten ihmisten elämänkaaressa on monimuotoinen prosessi. Muutoksissa on aina monia vaikuttajia ja useita puolia, jotka muovaavat jokaisen yksilöllisen uskonnollisen identiteetin ja käsityksen itsestä ja toisista. Myös haastatteluista kävi ilmi, että elämässä keskeisenä säilynyt usko on muuttunut ja kasvanut iän myötä monien tekijöiden vuorovaikutuksessa."

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en matkusta marraskuussa turkuun. Mä oon viimein kasvanut ohi mnf-tunnelmista, juhlahetket makkara-areenalla oli sittenkin vuosi sitten viimeiset. Henkään syvään kun tajuan, ettei ehkä enää koskaan.

muistan kun joskus, kaksi vuotta sitten, sanottiin, että mun elämästä vois kirjoittaa kauniisti. Tässä kuussa mietin, että kenen tahansa elämästä voisi, kun opettelisi mainitsemaan vaan ne kirkkaat sävyt, oikeat tunnit ja parhaat hetket. Kirjoittaisi kauniista kahviloista ja käyttäisi oikeita adjektiiveja. Elämä on kaunista, hyvää ja kirkasta. Sienikeittoa ystävän keittiössä ja chai-teetä ja ääniviestejä. Mutta joskus ääniviestien sisältö on aika harmaa, joskus rukousaiheet on mustia. Joskus syön aamupalaa vasta kolmelta, koska mikään ei huvita. Joskus, muttei joka päivä, enää.

tiistai 8. marraskuuta 2016

we feel it now

Viikon sisällä olen kantanut keltaisia ruusuja ja stressannut messua, mutta myös matkustanut lahden yli syömään pitsaa ja juomaan cappuchinoa. Käytiin yhden teologiystävän kanssa hytisemässä tallinnan kaduilla. Toisenkin piti tulla, mutta koska passi olikin pohjanmaalla, matka jäi väliin. Ei käyty kirkkotaidemuseossa eikä elokuvissa, mutta syötiin paljon ja oli helppoa ja kivaa.

On ollut kivaa myös linnasaaressa, jossa oli kylmää ja tuulista, mutta kaunista ja irrallista. Rakastan merta, rakastan lauttaa ja rakastan paljon. On ollut kivaa saada ääniviestejä, juoda glögiä ja nukkua paljon. Kivaa tehdä vähän vähemmän, vaikka samalla sydän sytyttää kipinää johonkin uuteen. Onneksi en vaan keksi paikkaa sitä kipinää työntää tuleen, ensi keväästä tulee ehkä taas kevyempi, mutta ihan kiva.

Kandiseminaari alkoi ja tuntuu vähän kummalliselta. Oon rakentanut sellaista kuvaa, että ne kandiaan kirjoittavat on jotenkin fiksuja, varmoja tai viisaita, edes vähän aikuisia tai jotenkin määrätietoisia. Ei oo.

Kaiken keskelle leikkasi hullu kuume ja ärsytti. Jäi paljon kivoja juttuja välistä, mutta tän kai saa, kun ei omista kunnollista talvitakkia. Onneksi yksi ihana kutsui syömään kanttarellikeittoa heti, kun olin edes vähän hengissä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

29.10.

Tämä lauantai päällään mustia vaatteita, pitkä autoletka, tutut korttelit eri tunnelmissa. Nauroin, mutta kukat sylissä koko maailma oli sumea. Sun lempiruokaa ja lempikukkia, lempikappaleet ja kaikilla vakavat kasvot. Katselin kattoon ja mietin, miten tästä kalliolta ei tippuisi mereen.

Oli kaunis, kuulas ja lempeänvärinen syyspäivä, tosi kaunis ilma sua varten. Oransseja lehtiä ja heitettiin läppää ulko-ovella, samalla maailma tulvi suolavettä.

meillä oli vähän samanlainen kukkamaku

perjantai 28. lokakuuta 2016

vad som helst

Lopulta kyse on siitä, uskallanko tavoitella niitä juttuja, mitä oikeasti tahdon ja haluta jotain mikä olisi superkivaa. Uskallanko uskoa unelmiin vai tyydynkö johonkin tavanomaiseen, mikä voisi olla ihan ok ja missä voisin ehkä helpommin päästä pitkälle? Eikä tavanomainen ole välttämättä heikompi juttu, mutta se ei ole mun unelma mun elämästä.

Mä haluaisin kirjoittaa, puhua Jumalasta ja olla isosti vastuussa. Järjestää, tehdä mediajuttuja ja olla merkityksellinen. Ja mä haluaisin uskoa, että tää kaikki on mahdollista että mulle on oikea täydellinen paikka ja että se aukeaa kun on oikea aika. Ja samalla haluaisin tietää jo varmasti.

Ja tällä viikolla mä luotan. Mun ympärillä tapahtuu hullun siistejä juttuja, tuntuu että Jumala on niin lähellä, niin iso ja aito ja yliluonnollinen. Jokaiseen kysymykseen vastataan ja aina kun olen eksymässä kuulen takaani ohjeen. Kaikki on hyvin ja olisi maailman typerintä tajuta kuolinvuoteella, että unelmat eivät olleet totta vain koska jätin ne itse.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

en tiedä kuinka

Mun päivät on vuoroin pilvissä ja sitten niin lähellä maan tomua. En tiedä, kuinka kertoisin näistä väreistä, miten puhuisin suoriksi nämä mäet ja laaksot.

Sunnuntaina on hyvä olla. On oma paikka ja keltaiset kyltit, kiva nähdä ja tanssin salaa hämärässä salissa. Sitten olen osin turta, pää painaa ja ajatukset paikallaan. Tiistaina juttelen onnellisia sanoja, sydän hyppii puhelimen värähtäessä, katson sun nauravia kasvoja. Seuraavana odotan paikallani, alistun ajan hermon alle ja torstaina, hymyilen taas.

Eräänä päivänä ajatukset mykertyy kasaan ja pakenen linnasaareen. Siellä kaikki on vaan niin hyvin. Täällä on hyytävän kylmä. Oon päättänyt ymmärtää, että kaikki muuttuu kaikki kasvaa ja kutistuu toisaalta, Ja se on ihan normaalia, Ja lopulta, vaikka on hurjaa ja pelottavaa, on äärimmäisen lohdullista tietää, että kaikki on jatkuvasti kesken.

Mun arki on paljon kahviloissa, puhutaan syviä hyviä ja aitoja sanoja, naurattaa. Mä rakastan niin monia ihmisiä mun ympärillä aivan täysillä ja haluaisin oppia sanomaan niin. Mä haluaisin juoda vielä enemmän teetä jokaisen kanssa, katsoa silmiin useammin ja oppia ihan todella olemaan siinä.

On helpottavaa todeta, että aika harva paperi johtaa professioon tällä vuosisadalla. Helpottavaa puhua omasta visiosta, sanoittaa unelmat oikeiksi substantiiveiksi ja puhua auki ajatukset. Lopulta te sanotte, että kyllä sä varmaan saat tehdä juuri sitä, mitä rakastat.

Ja mä rakastan.

lauantai 8. lokakuuta 2016

sunnuntai

Lauantai 1.10.

Parasta just nyt:
- kirje eteisen matolla
- whatsapp
- chai-tee
- yksi helppo kahvihetki

Ja sitten:
tuli se sunnuntai, kun valkoinen huone pysähtyi, hengitys taukosi ja maailma tulvi suolavettä. Oli kaunis kuulas ja lempeänvärinen syyspäivä, oransseja lehtiä ja heitettiin läppää vielä ulko-ovella. 

Lauantai 8.10.

Tää viikko on ollut samalla niin syvän iloinen ja täynnä sumua. Olen iloinnut siitä, että mun kotona rukoillaan, jaetaan elämää ja aitoutta. Ja siitä, että mun kanssa käydään kahvilla, mun päälle lasketaan käsi varmasti ja puhutaan vakaita sanoja. Että whatsapp-ketjut täyttyvät sydämistä. Olen iloinnut siitä, että on tyyppejä, joille kirjoittaa kirjeitä tai puhua ylipitkiä ääniviestejä. Siitä, että joku muu lupaa hoitaa asioita, kun uskallan kysyä.

Samalla mä en tajua kaikkea ja mun ainoa kysymys on, että mitä tapahtuu?