Hullun pitkän keskiviikon jälkeen mä rakastin tuttuja kasvoja bussissa, yhteistä matkaa yhteiseen kotiin. Oli valtava fiilis suhegaalassa, mä hymyilin niin paljon. Vitsi, mulla on siisti koti, mä rakastan!
Kandifiilikset on jälleen korkealla, vaikken osaakaan ajatella, mitä sen kanssa pitäisi lähteä tekemään. Oon pitkästä aikaa sitä mieltä, että tää tiede on täysin mun. Tykkään olla teologi ja tykkään koko sydämellä. Oon aavistellut tällaista outoa tasapainoista hyvää fiilistä jo hetken ja nyt uskallan sanoa, että tosi kokonaisvaltaisesti hyvää, vaikka väsyttääkin välillä.Saan jatkaa ensi vuonna kivoja teologimessujuttuja ja olla järjestämässä jotain hauskaa. Ja saman päivän aikana haaveilen taas työstä kirkossa, kaikesta jossain ihan muualla, väikkäristä ja tohtorinhatusta. Liikaa hulluja haaveita, joilla ei ole mitään rajoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti