Viikko sitten kiitollisuutta:
- pyörä ja kaupungin kadut, tuuli, joka nostaa kasvot esiin. Enkä ole ennen tajunnut, kuinka helppo pyörä on junassa.
- tasarahapäivät. Ostan sinisiä vaatteita (ja vain sinisiä), koska kohta on kesä ja aion tehdä sen näkyväksi.
- kreikan loppujuhla, muinaiskielellä laulettu totuuden henki, paras parodia
- Niina Repo (kirjan kannen sisuksiin painettu runo-ohje elämään) ja Taina Latvala (muuten vaan hesarin suosittelema ja kiva)
Vietettiin viimeistä ehtoollista ennen kesää ja neljän pitkän kuukauden diasporaa. (jolle ajalle on kyllä kehitelty treffejä ties mihin kaupunkeihin ja metsiin, jottei kukaan unohda) Syötiin liikaa, puhuttiin viimeisestä tuomiosta, vaikka kaikki on vasta alussa.
Messussa oli pop, melko täysi torillinen ihmisiä ja ihana Yona. (vaikka vierastin ajatusta artistivieraasta, mulla oli lopulta ihan juhlafiilis) Vettä satoi vain yhden virren ajan ja muuten oli vaan valoisista valoisin päivä. Valoisat kevätfiilikset.
Muutettuani koko kesäksi kotiinkotiin perehdyin yhdessä kahden muun kesätyypin kanssa punatiilitalon ja kotiseurakunnan käytäntöihin. En oikein tunne tätä kesää, tiedä siitä. Vaikka ihmiset ovat hirmu kivoja. (erityisesti Helga, joka vastasi jokaiseen kysymykseen ja laittoi perään hymiön) Paljon pitää oppia.
Tanssitko sä vielä? Kysytään kadulla ja joudun taas vastaamaan, että ensi syksynä vasta toivottavasti taas. Vasta syksyllä ehkä, on minulla keho.
Rakentelen maailmaa ja onnitasapainoa. Syön suklaata, ostan sinisiä mekkoja ja kokeilen peilin edessä erilaisia ilmeitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti