perjantai 5. lokakuuta 2018

syysloka

Vanhemmat kysyy, että valmistunko kevääksi. Mä nauran iloisesti ja pyöritän päätä kiireesti. Gradukysymyksiin kohauttelen olkia ja kun ohjaaja kysy, haluunko siirtää tutkimussuunnitelmani läpikäyntiä myöhemmäksi, sanoin ripeesti joo, vaikkei varmaan kannattaiskaan.

Jos risteilen halki suomenlahden kahdesti viikossa, ei varmaan oo jännä, ettei opinnot etene enää niin lujalla tahdilla. On juotu skumppaa pienessä hytissä, puhuttu ruotsia koko yö ja naurettu kymppikannella sateen tihkuessa ympärillä pimeessä syysyössä, sitsattu ja laulettu meidän hymniä. Oli ihan jees, kannatti kai joka tapauksessa.

On pidetty fukseille rastia, katsottu kymmeniä versioita riparisimulaattorista ja jaettu leirijuttuja vielä kaks kuukautta kesän jälkeen. Syöty yhessä aamupalaa (niitä asioita joita kaipaan elämääni), juhlittu synttäreitä ja muita.

Tässä kaiken seassa oon miettinyt, että pitäiskö rakentaa joku plan b, jos tää ykkösunelma ei onnistukaan. En tiedä, toisaalta oon niin kutsumuskeskeinen ja orientoitunut siihen, että yksi suunta kerrallaan. Ja toisaalta taas tässä todellisuudessa varapläänit ei varmasti oo haitaksi koskaan. 

Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi, ulkona paistaa, mut mä istun sisällä ja pesen pyykkiä. Keskiviikkona lempparilähijuna ja kiva päivä. Elämä on ihan jees, edelleen. 

tiistai 2. lokakuuta 2018

elämä on aamuvuoro

Nopee syyskuu. Oli kahvia hiippakunnan papistolle, tusina tiskattua termoskannua ja kymmenen korillista pullaa. Syyskuussa iltakävelyt oli hyviä, aamupalat oli hyviä. Oli syysleiri, parhaita tyyppejä ja hyvii hetkii. Sellasia päiviä, kun mietin vaan, että tätä mä haluun tehdä elämässä, tän takia oon täällä.

Vielä kerran leireiltiin myös keskenämme tutuissa metsissä, rakkaiden tyyppien kanssa. Hypittiin järvessä ja kaislikossa karkuun toisiamme, juostiin hämärässä metsässä ja laulettiin, naurettiin, hytistiin yöllä laiturilla, unelmoitiin päivisin. Oli hyvä olla vaan.


Lukuvuoden kolmen ekan päivän aikana olin skipannut kaksi kurssia (unohdin mennä luennolle hups) ja istunut määrättömiä tunteja tuijottaen sähköpostia vastaamatta yhteenkään. Mutta yhtenä torstaina istuin luentosalin kolmanteen riviin ja menin melomaan. Ja se oli parasta ikinä. Tarviin lisää meriasioita mun elämääni.

Urbaani iltanuotio heijasti punasen sävyjä männyn runkoihin, haaveilen sienimetsästä ja mustikkapiirakasta. (Käyn sienimetsässä ja leivon kavereille mustikkapiirakkaa, mustikat poimin ihan itse kaupan pakastealtaasta.) Sanon että tykkään metsistä, mutta niitten osuus mun arjessa on tässä kaupungissa melko pieni. Mun keskittymiskyky riittää tänä syksynä työskentelemään kolmentoista minuutin ajan, mutta siinäkin ajassa saa jo aika paljon kirjoitettua. Ehkä tarpeeksi.



Kun en saa unta, toivon, että oppispa rakentamaan relevanttia elämää, olemaan näkemättä vain toisten huippuja ja keskittymättä siihen, mikä näkyy. Elämä on aamuvuoro, mutta onneksi pohjimmiltani oon täysin aamuihminen.

Tää on hyvä syksy tää. Ja hullun nopee kaikesta kiireettömyydestä, tekemättömyydestä ja tyhjyydestä huolimatta. Jouluun on enää reippaasti alle sata aamua.

lauantai 1. syyskuuta 2018

sun sulje suojahas

Oli huippuhyvä jatkis ja kasarisukkia, lippuviirinauhoja, raitapaitoja, aivan huikeen lahjakkaat nuoret, lentäviä suklaalusikoita, liian isoja alboja, nauruhetkiä ja saunaöitä, kutistemuovia ja paljon ilmapalloja. Huikea kuninkaallinen kesä numero kaksi. Haikeeta ei oo, koska ei sanottu hyvästi vaan näkemiin. Sydän ja sielu kiittää ja kumartaa, rakastan niin paljon tätä maailman kivointa työtä.

On vaan hyviä pläänejä, vaan hyviä teitä valittavaksi. (I'm in, haparoiden mutta kuitenki.)

Sitten on ollut pari viikkoa lomaa, epämääräisiä ainejärjestöjuttuja, pyhäkoulupalavereita ja vastaamattomia viestejä. On keitetty kahvia, leivottu fukseille porkkanakakkua, tervehditty olkkarissa kesän jälkeen ja ratsastettu mantan merileijonilla, pukeuduttu taas violettiin. On ollut aamupalahetkiä ja retkiä mukamaalle, jossa soudettiin kirkkoveneellä, tanssittiin pihalla, leikittiin peiliä, ninjaa ja maata ja syötiin muutama metri lakua.

On ollu hyviä päiviä ja niitä öitä, jollon kaikki vaan ärsyttää ja saa mutristamaan huulia, kurtistamaan kulmia. Eli sellasta kun elämä on, noin yleensä. Arki on hyvä sana ja syyskuu kiva kuu. Tätä syksyä ootan melkein enemmän kun koskaan, vaikka kesät nykyään on aina myös parhaita. Eli täällä kaikki loistavasti.

perjantai 10. elokuuta 2018

vetten päällä käydä anna

Oli leirin jälkeinen lomaviikko, pari piknikkiä linnasaaressa, porvoo, nepskuu, post-juhannussynttärit, porkkanakakkua ja kaikkia kivoja. Ja paljon aurinkoa, sanoja, paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Hyviä asioita.

Oli yks vika torstai-ilta ja hirveen haikeet fiilikset, vaikka viikkoja oli vielä neljä. Iloa, rauhaa ja rakkautta, sanoin ja puhuin Jumalan grillihiilistä. Tää on ollut hullun nopee ja hyvä kesä, en haluaisi syksyä.

Sitten taas leiri, kesän toka. Kivoja tyyppejä, vauhtia ja paljonpaljon kahvia. Vikan illan tuohusseuroissa sai taas vakavissaan sanoa, että tosissaan te ootte ihmeitä ja suuria sittenkin. Leirin jälkeinen epätodellisuus on muuttumaton, leiriväsymys on vakio. Juon yksin raparperimehua ja vaellan tän kaupungin rannoilla, koitan löytää uskoa leirinjälkeiseen elämään.


Salaa odotan jotain uutta ja jännää, mutten osaa etsiä mitään konkreettista. Kun en vielä viidennenkään jälkeen haluis olla järkevä vaan välttelen aikuisuutta ja auton hankintaa. Mutta tässäkään ei muka ole hyvä. Vaikka juuri tässä kesässä, niin paljon on.

Ja sitten kuitenkin, aika on kulunut hurjaa vauhtia, tapahtuu kaikenlaista ja sujuvat suunnitelmat rikkoontuu. Elämä on ihan jees.

perjantai 6. heinäkuuta 2018

kesäasioita

Orientoituminen kesään alkoi jo oikeesti toukokuussa, kun oli eka pikkuleiri ja jokapäiväinen jätski. Sen jälkeen on ollut vaan kesäasioita, kuten kultaista kynsilakkaa, sandaaleja ja auringonlaskuisia iltoja. Jossain välissä palautin vihdoin harkkaraportin ja kevään vikat opintopisteet ilmestyi oodiin. Hassua, että enää yksi vuosi ja sitten vois olla aikuinen. Hullun hurjaa.


On ollut hassua aikaa, kun en oo tehnyt oikein mitään sellaista, mitä normaalissa arjessa. En oo ollut tehokas, en oo saanut aikaan. En oo kirjoittanut enkä vastannut kellekään. Niiden sijaan oon istunut junassa ja tanssinut yksin smurffi-biisien tahtiin, tehnyt työt, käynyt kahvilla ja lukenut kivoja kirjoja. Ja muistanut, miten kotona ollaan. Miten voi olla niin?


Oli ripari ja yheksän päivää kahdenkymmenen kahden luojan lapsen, taivaan kauneimman ajatuksen kanssa. Mun elämän varmaan parhaimmat ohjaajakollegat, niin monta naurua päivällispöydässä ja saunassa. Leirijumiksissa sinnepäin lauletut liturgiat, nopeiten valmistellut hartaudet ja niin rento olo. Hullun vaikee escape -peli, ihanat isoset, eksynyt lepakko, keijo ja pentti, leirijuhannus ja viiskymmentä lettua ja haitarivieraita jatkuvasti. Oli kivaa, tykkään mun töistä.




maanantai 11. kesäkuuta 2018

huhtitouko

Harkka loppui muutama viikko sitten ja kesä alkoi aivan saman tien. Iloa, kun sai suoraan juosta harkan loppukeskustelusta bussiin ja riparin vanhempainiltaan. Yhä olo on samaan aikaan hurjan haikee, välillä ikävä linnakaupunkiin ja samalla kesä ihastuttaa ja innostaa. Voispa saada kaiken, kaikki ja joka hetken itselleen.

----

Katkelma vielä viime kuusta:

Huhti-toukokuu oli kokonaisuudessaan hyvä. Vikoilla viikoilla oli kolmevuotiaita, jeesus myrskyssä, vauvakerho ja diakoniaretkijuttuja, lettuja ja nuotiolauluja. Messussa vähän väärin lauletut liturgiat (mutta pelkkä positiivinen ja rohkaiseva palaute) ja puhetta kasteen kantavuudesta. Kaikenlaisia hyviä asioita.


En olis halunnut vielä luopua kirkkoarjesta (eikä onneksi vielä täysin ole tarvinnutkaan, kun kesä on täyttä riparia ja nuorteniltaa ja aivan parhaita tyyppejä). Enkä siitä harjoittelijan rohkeudesta koittaa ja katsoa, kantaako omat taidot vai ei. Enkä ympärillä kulkevista kivoista papeista ja ihmisistä, jotka sanottaa hyviä juttuja mun päähäni. Enkä niistä, jotka vastaa kaikkiin kysymyksiin ja kärsivällisesti keskittyy pohtimaan sitä, millasissa vaatteissa tyyppi on papiksi tunnistettava ja asiallinen. (Ja että onko ehtoollisen asettaminen ruuanlaittoa.)

Rohkeuden kysyä ja kokeilla ajattelin kyllä napata mukaan niistä hyvistä hetkistä.

Lopuksi sanottiin: "toivon, että susta tulee pappi" ja paljon paljon ihania sanoja visioista ja empatiasta ja vaikka mistä. Halattiin ja tuntu tosi epätodelliselta lähteä.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

sun hymystä mä voimaannun

Harkkaviikoissa kuplii ilo ja lämpö. On ollut kynttilähetkiä iltapäiväkerhossa, kadonneita karitsoita ja lammaspehmoja, hartauksia varkkakerhoille, ihmeelliset Jumalan lapset, kokouksia, saarnaa ja siunauksia. Paljon käteltyjä pappeja, retkiä kellariin pelottavassa hississä. Maailman helpointa sanoa lapsille, että musta tulee isona pappi ja siksi oon täällä. Lapset sanoi, että papit ei sitten käytä sellasia housuja, joista näkyy nilkat. Ja samalla, että tosta tulee varmaan hyvä.

Välissä vappu, parhaita päiviä. Maria Magdaleena, pitsapaloja, rakkaita tyyppejä, koirakulta, lakit Agricolalle ja Mantalle, ekat yhteiset hampparit, tuttuja violetteja, selfieitä auringonsäteissä ja sen laskiessa, kuplia lasissa ja iloisia harkkatarinoita. Maailmaan yhdessä rohkeina näin.

Yhtäkkinen kesä ilahduttaa kaikkialla. Kun voi iltaisin polkea lainapyörällä lahkeet liuhuen laiturille ja siellä ajatella tätä kaikkea, mikä mun käsillä on. Nää ajat menee nopeesti ja huomaamatta.

On ollut maailman söpöimmän maalaiskirkon messu, liturginen laulu ja maailman lempein kanttori. Onneksi kämppis oli poissa sinä lauantaina ennen liturgiaa, niin sain rauhassa lauleskella herran rauhaa iltapalaa syödessä. Eli myös messussa mä lauloin! On toimituskeskusteluja, saarnoja meissä asuvasta rakkaudesta ja pelipaitapuhetta. Hautajaisvaatekriisejä, retkiä maailman parhaalla lainapyörällä ja kaikkea hyvää.

Mummot sanoo hyviä asioita ja nää on listoja onnesta. Tätä mä haluun, ennen kaikkea tätä.