Mnf ja muut matkat

Oli tosi kiva mnf. Monta kivaa tuntia, kivoja ihmisiä (en tiennyt, että tunnen niin paljon tyyppejä. oli parasta vaan hymyillä Luther-divarin pöydän yli, nauraa omalla standilla kerran kiipeilypuistossa kohdatulle kaverin kaverille, syödä lähetysseuraihmisten karkkeja ja ihmetellä maailman pienuutta, juosta halaamaan tuttuja opiskelurakkaita ja puhua salassa, kuinka monta teologia kukakin on bongannut.) Kotikotiseurakunnalla oli oma piste, jonne kävelin vahingossa koko ajan. Oli vaan niin hyvä olla.

Sen jälkeen olen hukannut linssinsuojuksen ja huovuttanut vahingossa uuden villapaidan, jota rakastin. Kertonut kiireestä ja pelännyt. On ihan järkyttävä kiire ja vaikka yksi essee on valmis, monta odottaa sanojaan.

Maailma on paha, ja vaikka keskityn liikaa kutistuneeseen villapaitaan, tiedän, että on paljon pahempaakin. Pelottaa olla maailmassa, isän askelet Pariisissa parin viikon päästä vetelevät kylmiä väreitä selkää pitkin. Miksi isien pitää matkustaa niin paljon, niin vaarallisiin paikkoihin?

Mutta pahassa maailmassa on niin hyvääkin. Pienyhmänä tarkistettiin väsyneen maanantain ilta joulunlapsien lahjapaketteja operaation varastolla. Hämmästeltiin söpöjä pipoja ja minibiljardipeliä. Ihasteltiin joulua ja hyviä ihmisiä. Kuultiin hyviä tarinoita. On niin hyvää.

Odotan viikonloppua paikassa, josta puhutaan ylistäviä sanoja. Odotan, että nään kirkon, jossa on laulettu maksettu on. Odotan, että nään silmiä ja kuulen vahvaa puhetta. Kysyn jo valmiiksi, monessako paikassa saa olla kotona. Kun tiedän, että nekin ihmiset on mun perhe.