Errors having reference to the university.

Eli mikä kaikki on tärkeämpää kuin mun systiksen tentti?
Eli tämä kaikkea aiempaa kauniimpi gaussin käyrä.

- runot
- rukous
- unisport
- glögimuki
- seurakunta
- Jumala-suhde
- rakkaat ihmiset
- pinkit urheilutossut
- sadeharmaa kaupunki
- pitkät unicafe-keskustelut
- hiljainen nauru kirjastossa
- illat ja yöt meidän keittiössä
- täydellisen talvitakin metsästys
- konseptin laidan sanat maailmasta

eli todella, todella moni asia, ne jutut,
jotka todella merkitsee, on yliopiston
ulkopuolella. ne keskustelut, joissa
Jeesus on erisnimi ennen kaikkea,
Jumalan poika ja kuningas, eikä
tieteen kappale tai joku tyyppi
vaan ihan oikeasti olemassa.
ne rukoukset, joissa mä en
pelkää luottaa, ne sanat,
joissa mä lasken mun
elämän sun käsiisi.
ne ateriat, joiden
aikana en laske
kalorimäärää,
vaan sanon
kiitos sen
lopuksi.

Mnf ja muut matkat

Oli tosi kiva mnf. Monta kivaa tuntia, kivoja ihmisiä (en tiennyt, että tunnen niin paljon tyyppejä. oli parasta vaan hymyillä Luther-divarin pöydän yli, nauraa omalla standilla kerran kiipeilypuistossa kohdatulle kaverin kaverille, syödä lähetysseuraihmisten karkkeja ja ihmetellä maailman pienuutta, juosta halaamaan tuttuja opiskelurakkaita ja puhua salassa, kuinka monta teologia kukakin on bongannut.) Kotikotiseurakunnalla oli oma piste, jonne kävelin vahingossa koko ajan. Oli vaan niin hyvä olla.

Sen jälkeen olen hukannut linssinsuojuksen ja huovuttanut vahingossa uuden villapaidan, jota rakastin. Kertonut kiireestä ja pelännyt. On ihan järkyttävä kiire ja vaikka yksi essee on valmis, monta odottaa sanojaan.

Maailma on paha, ja vaikka keskityn liikaa kutistuneeseen villapaitaan, tiedän, että on paljon pahempaakin. Pelottaa olla maailmassa, isän askelet Pariisissa parin viikon päästä vetelevät kylmiä väreitä selkää pitkin. Miksi isien pitää matkustaa niin paljon, niin vaarallisiin paikkoihin?

Mutta pahassa maailmassa on niin hyvääkin. Pienyhmänä tarkistettiin väsyneen maanantain ilta joulunlapsien lahjapaketteja operaation varastolla. Hämmästeltiin söpöjä pipoja ja minibiljardipeliä. Ihasteltiin joulua ja hyviä ihmisiä. Kuultiin hyviä tarinoita. On niin hyvää.

Odotan viikonloppua paikassa, josta puhutaan ylistäviä sanoja. Odotan, että nään kirkon, jossa on laulettu maksettu on. Odotan, että nään silmiä ja kuulen vahvaa puhetta. Kysyn jo valmiiksi, monessako paikassa saa olla kotona. Kun tiedän, että nekin ihmiset on mun perhe.

Marraskuu

On mun lempikuu ja lempivuodenaika. En lakkaa puhumasta aamu-usvasta niittyjen yllä, enkä lakkaa rakastamasta junaradan varsien maisemia. 

Teologia on paskaa, kirjoitan mun päiväkirjaan. No ei oikeasti ole, ei varmaan, mutta vähän tällä hetkellä. Ainakaan en tiedä, mitä ihmettä täällä oikein teen. (Paitsi käyttiksen aineopintokurssilla, joka on ihan super. En muista, milloin viimeksi olisin keskittynyt koko luennon kertaakaan puhelinta tai edes kelloa vilkaisematta. Musta tulee kirkkososiologi, vaikka muu teologia onkin ikävää.)

Meidän koira on tärähtänyt:

Ja kun tulin kotiinkotiin, se juoksi meidän taloa ja sen ääni sanoi, että se tykkää. Ja mäkin tykkään.

Vastasin ei kerran, kun kysyttiin. Kalenteri sanoi mun puolesta, ettei nyt ole aikaa kirjoittaa, vaikka olisi kuinka siistejä juttuja tarjolla. Harmitti, mutta muistin, että ne kaksi kirjainta on lopulta paras just nyt. Että ei.

Enkä yhtään ihmettele, ettei ole aikaa, kun olen sellainen, että saatan vahingossa lähteä nepalilaiseen ja käyttää kaksi tuntia leipäjuuston ja naan-leivän rakastamiseen. Ja sitten saatan kävellä kirkolle, vaikka pyykkikasa huutaa huoneen lattialla. Hups. 

Onneksi mun Jumala on huikein, ja jos hän on puolellani, kuka voisi olla meitä vastaan. Mä saarnaan siitä Jumalasta tänään illalla ja ihmettelen miksen osaa kieltäytyä ajoissa. Mutta oon oppinut luottamaan, että suurempi muita hän on, Jumalamme horjumaton. Ja hän on puolellani.

Greater things are yet to come

Hyräilen vielä näämme suurempaa, hänen armoaan julistakaa tähän kaupunkiin

Tarvitsen lisää tunteja. Tuntuu, että joka toinen lause tuskailee kiirettä, kalenteria ja oi kun olisi aikaa. Luen lähetysseuran materiaalia jokaisessa bussissa, väsyttää niin, että silmät painuu umpeen ennen omaa pysäkkiä.

Elämä on oppimispäiväkirjaa ja kirkkohissan esseetä. Pitää tuottaa tiedesanoja vähintään tuhat päivässä, kirjoittaa Jumalasta ja liturgiasta, sanoja Ambomaasta ja saarnata välillä. Nämä sanat sekoittuvat keskenään ja kirjoitan kaikessa mun pään sotkuisaa sekamelskaa, mutta se kelpaa, koska mun aivot on tässä kuussa teologiapuuroa.

On syksy ja siksi on täyttä. Keltainen rapina ja näkyvä usva. On syksy ja rakastan, tämä on totta.

Mulla on maailman kivoimmat villasukat, kynttilät ja pilkkumekko. Maailman parhaat värikkäät sukkahousut ja maailman suloisin musiikki korvissa. Mulla on maailman lempein seurakunta ja maailman kivoin sää mun ympärillä tänä syksynä.

On syksy ja siksi piparminttutee tuoksuu mun huoneessa. Ja kynttilät ja vanilja, on syksy.

On lähde liikkeelle -viikonloppu ja oi onnellisia kolmea päivää. Vaikka puhutaan vakavista asioista, kuullaan aidsin leviämisestä ja mietitään, pelkääkö laittomasti maahantullut poliisia, otetaan askeleita, mikäli roolihahmoilla on yksikin oikeus (ei oteta kovin montaa). Huolimatta vakavista asioista, se yhteys ja se ymmärrys on suunnaton. Ymmärrän ystävää, joka tahtoisi uudelleen.

Opettelen taas rukoilemaan ja lukemaan Raamattua.

Opettelen kiittämään ja näen, kuinka mun täydessä elämässä on hyvää. Kuinka syksy on hyvä.