helmi

Hyvä helmikuu.

Gradu ja arki noin yleensä on yks hallitsemattomasti ja poukkoillen lisääntyvä rönsy. Tutkimuskysymyksiä olisi sata, uusia kiinnostavia aiheita tuhansia joka aamu. Mutta kyky tarttua tähän, rajata ja fokusoida, naputtaa sanoja tiedostoon niin että se valmistuisi, olematon.

On helmikuun kaunein ilta, vuosijuhlat, paljettimekko, teologiaa, paljon rakeisia kuvia ja iloisia hymyjä. Lempparijärjestö edelleen, rakas ja paras. Kauniita puheita ja ylioppilasriemua, kunpa laakerit ei lehtisi liian aikaisin.

Muuten ei tapahdu oikein mitään, eipä mitään ihmeellistä. Täällä sataa lunta ja on paljon pakkasta, askarrellaan hääkutsuja, juhlitaan synttäreitä ja leikitään eläinperheitä. Kaverit on parhaita. Kannetaan yhteistä vastuuta. Syödään lounasta ja luennolla tehdään muita juttuja, yritän googlata kuinka kirjoittaa gradu kuukaudessa.

Lasken jokaisen emojin, halataan kellon alla. Pakenen aikuisuutta violetilla sohvalla ja maksan kahvista liikaa joka päivä. Parin tunnin päässä on kevään riparijuttuja, on niin kivaa olla omalla alueella, tutulla ja rakkaalla. Metodipiirissä kirjoitetaan runoja, sellainen yliopisto.

Mutta niin, hyvä helmikuu.

tammikuun alun ajatuksia

2019, toivon, että osaisin

lakata odottamasta, uskaltaa itse,

olla huolettomampi ja rohkeampi

ja tehdä kivoja asioita.

Kivoja asioita olisivat ainakin:

Matkustaa Suomessa

Kiipeillä
Olla jonkun mökillä
Kirjoittaa
Matkustaa ulkomaille
Meloa
Lukea enemmän kirjoja

Oppia jotain uutta

Surffata

Syödä brunssia
Lukea runoja
Käydä enemmän metsässä

On hurjaa, että tää periaatteessa saattais olla viimeinen helsinki-vuosi, hurjaa että asiat muuttuu ja jää taakse. Vaikka kaikki ajallaan ja huolettomasti, niin silti pieni huoli viittilöi jossain pään uumenissa. Mutta samalla hurjan jännää, kivaa ja upeaa, että arki vois vuoden päästä olla jo ihan eri, sitä mistä haaveilin.

Vuoden alun (tai tammikuun lopun) quote on tää: Use what talents you possess; The woods would be very silent if no birds sang there except those that sang best. - Henry van Dyke

2 0 1 8

Keväällä arki oli sakean tylsää, harvoin tehtyjä latinan läksyjä ja epämääräisiä teologijuttuja, kunnes tuli huhtikuu ja elämä jälkeen klassisten kielten. Hyvä harkka-arki, hullun aurinkoinen kevätsää, liehuvat lahkeet, iltakävelyitä ja jokapäiväistä jätskiä vanajaveden rannalla. Opin huhti-toukokuussa tosi tosi paljon. Ne oli parhaat kuus viikkoa, mitä yliopisto on antanut.

Kesä oli aurinkoisin ikinä, oli kivat tutut kesätyöjutut, parhaat leirikollegat ja hyvät hommat. Leirivapaina monta pyörällä saavutettua kaupungin nurkkaa, sinistä rantaa ja merivesiuintia. Kavereita, kultaista kynsilakkaa, post-juhannuskakkua, melontaretki, synttäreitä ja kahveja, kreisi kuuma kesä.

Syksyllä maailman kivoimmat työt, paras arki 90 kilometrin päässä tästä kaupungista. Lemppareimmat nuoret, leirit, keskiviikot ja perjantait, ihan kaikki hetket. Lemppariarki. Ja jossain sen sivussa oli muutama ryhmätyö, kymmenen nopeeta noppaa. Viimeiset asiat tiedekuntayhdistyksessä, joka on kolme vuotta ollut vähintään kaikkien prioriteettien top kolmosessa.

Musta tuntuu, että nyt moni asia muuttuu. Keväällä keittelin vielä kahvia tiedekunnan keittiössä, mutta syksyllä aiemmin arjen keskeisimpien asioiden rooli oli yhtäkkiä mitä minimaalisin. Hullua, haikeeta ja jännää, vaikka junasyksy oli just paras. Ja ensi vuodelle en osaa asettaa tarkkaa sijaintia tai selkeitä toiveita, koska kaikki on vaan haurasta haavetta ja asiat murroskohdissaan. 12 kuukauden päästä kaikki saattaa olla aika toisin tai sitten ihan samoin, saatan valmistua tai en, olla täällä tai ihan muualla.


Kaikesta huolimatta ja juuri siksi oon tosi kiitollinen. Vuotta täyttivät paitsi harkka ja työt myös pienet helmihetket, kuten superkaunis vuosijuhlailta, keväinen miniloma ja tallinna, jokainen leiri, tanssiaiset ja sieniretki, parit juustokakut, harvenevat illat huoltoasemalla, vikat violetit järjestöjutut, soveltuvuuspohdinnat, kiipeilyseinät ja ääniviestit. 2018 oli kiva harmaitakin päiviä myöten.

joululoma

Joulu kiisi ohi äkillisesti jokavuotisen siivouspaineen, aatonaaton lahjastressin ja epämääräisen yleiskiukun siivittämänä. Aatonaattoa edeltävänä iltana juoksin läpi kauppoja ja metsästin kokonaisia neilikoita, kanelitankoja ja tähtianista. Olivat kaikkialta loppu. Kahdeskymmeneskolmas kului glöginkeittopuuhissa, vaikka ulkona ois ollu maailman kivoin pakkassää. Vielä aattoaamuna uunissa paistui viimeiset lahjamyslit, mutta lopulta kaikki oli valmista ja nopsaan ohikin.

Mun joulussa parasta on sen odotus, sanoin viime perjantaina, ja niin se on. Rakastan joulumarkkinoita, joulukalentereita, adventteja, kauneimpia joululauluja ja pikkujouluja. Mutta kriittisimmät päivät ja se varsinainen joulu menee liian nopeasti, että ehtisi tajuta ja peittyy kaiken sälän alle. Ja levollinen loma alkaa aina vasta pyhien jälkeen.

Vaikka en vieläkään osaa lomailla, vaan liian ripeä siirtymä kaikkeuden parhaasta arjesta tyhjiin päiviin stressaa vaan pahemmin. Piti tehdä viime viikko gradua, piti puristaa sitä monta lukua loman aikana, mutta pahalta näyttää. Gradu 10 - minä 0. Mutta kevät tulee ja olisin jo valmis, nimittäin arkeen, vaihteeksi levolliseen arkeen. Rakastan arkea.

marrasjoulu

Adventtikynttilöitä, rauhaa, iloa, toivoa ja rakkautta. Joulukalenteripuhetta ja maailman suloisimpia nelosia. Joulukortteja, käpyenkeleitä ja kuumaliimaa. Sairaan kivaa työtä, edelleen. Edelleenkään en tiedä, miten siirtymä yliopistoarkeen toimii näin kivan syksyn jälkeen, mutta ehkä se. Ehkäpä tää hyvä syyselämä motivoi kirjoittamaan gradun ja valmistumaan, jotta pääsisi oikeesti osaksi oikeeta aikuisarkea.

Jossain välissä äiti on täyttänyt 50, oon käynyt pari kertaa gradusemmassa ja metodipiirissä. Suomi täytti 101, kaupunkiin satoi yhtenä yönä lunta. Kiipesin seinien huipuille ja toivoin, että voisin enemmän vielä kiivetä.

Rakastan harmaansakeaa marras-joulukuuta, kalpeaa talvivaloa, villavaatteita ja kuuralunta mastojen eessä. Vikalla viikolla rakennettiin betlehem, vaellettiin jouluun ja laulettiin paljon. Olen kuljeskellut kirkon pihalla oppaana, paimenena ja mariana. Oppinut vihdoin itse sytyttämään nuotion, vaikka siihen kului tunti, kulkenut nasaretin ja betlehemin väliä ja ihmetellyt joulun lasta.

Naurettiin minikiertoajelulla ja vietettiin joulujuhlaa. Lähtöperinteiden luomiseksi vahingossa hajotin yhden teekupin, mutta tiskasin ehjinä sentään loput kymmenet. Oon rakastanut tätä arkea. Haikeeta lähteä, mutta olo on kiitollinen.

valoa varpaissa

Loka-marraskuu on niiin hyvä.

On ollut muutama superkiva viikko. Jotenkin rento ja rauhallinen olo, vaikka onkin paljon kaikkea ja välillä junassa tuntuu, että voispa vaan nukkua hetken. Marraskuussa puhun pyhäinpäivästä, lauletaan luuriallallei ja valoa varpaissa, on hauskaa ja hauskoja lapsia. Tätä toivoin harkan loppuessa ja hassua saada nää ihan tekemättä mitään.

Yks päivä siivottiin betonikasa, johon mäkin oon näköjään alkanut tuntea kummallista omistajuutta. Oon verrannut elämää seinäkiipeilyyn, pitkästä aikaa mustakin on tuntunut, että mua varmistetaan. Rakastan mun arkea ja rakastan mun töitä.

Mieleen painuu kiperä boulderointiseinä, the greatest showman, perjantaibrunssi, kasa oranssivalkoisia vaalilippuja ja lähetekuoria, yks sekava pöytäkirja ja muistoja haastattelusta kahden vuoden takaa. Loppumattomia junatunteja, ruutuaikaträkkäystä ja kipinää.

Vapaapäivinä leivon suklaakakkua ja käyn katsomassa veljeä oopperan lavalla. Liittokokoustetaan, puhutaan dialogista ja pikkujoulujuhlitaan. Väleissä on ahtaalle tungettuja koulu- ja gradujuttuja. Oon työntänyt ne syrjään muun hyvyyden tieltä, ehtiihän sitä. Silti ekaa kertaa mieleen on hiipinyt ajatus, että haluisin kyllä vaan jo valmistuu ja mennä töihin. Vaikka vielä puoli vuotta sitten yritin kaikin keinoin pitkittää tätä liminaalitilaa.

Kesähuoli pakkautuu marraskuuhun, kun pitäisi päättää, missä haluaisi tulevan kesä-heinä-elokuun olla. Haen huvikseni ja pääsen puolivahingossa, mutta lopulta sanon etten ja sorrun tuttuun ja rakkaaseen, niinku arvata olisi saattanut. 

Mutta tää marraskuu on silti (tai ehkä just siks), niiin hyvä.

onnellisin lokakuu

Lempparilähijunan päässä on hyvä arki, aurinkoiset lokakuun päivät, parhaat nuoret ja hyvät hommat. On muutama lokaleiripäivä saaressa, vesi-ilmapalloja, valotikkuja, maailman kaunein kappeli, pimeä järvi ja valopilkut vastarannan satamassa, veisuja ja viiskielisen biisejä, naurua, laulua ja hauskoja juttuja.

On kivoja keskiviikkoja, olkkariperjantaita, sinapinsiemeniä ja neljä pellillistä mokkapaloja. Maailman kivoin kirkkosali, aamunavausjuttuja, hyviä tuttuja ja hybridihetkiä, kun mun kaks maailmaa yhdistyy ja en voi käsittää tätä kiitollisuutta. On kipinöivää onnea.

En keksi parempaa arkea.



Yhtenä keskiviikkona postiluukusta kolahtaa paksu kirjekuori, kolme nuolta ja soveltuvuusraportti. Se pyörii mielen nurkissa joka päivä ja hetki, mutta hiippakuntatyypit on tiistaina kuitenki maailman kivoimpia.

Vapaapäivinä on gradun pelkoa, arkisia olkkarihetkiä, violetteja sohvia ja kahvia. Ensi kesään liittyviä varovaisia pohdintoja, haparoivia ajatuksia ja hentoja haaveita. Koko ajan vahvemmin musta tuntuu, että tää on se mitä haluun. Vaikka välillä pelottaa tarttua unelmiin, pelottaa astua eteenpäin ja vetten päälle, vaikka välillä tuntuu, ettei tosiaan, niin useiten tuntuu, että just tässä näin.