saari II

Toinen viikko saaressa oli valoisia iltoja, huonoa läppää, herkkyyttä ja syvyyttä, kiellettyjä puhelimia, hyviä kysymyksiä, loistavia pointteja, teatteria, improa, laulua, maailman kauneinta kappelia, musiikkia, naurua, hurjaa epävarmuutta, pari helpottavaa tuntia puhelimessa, uimavalvontaa, sinistä vettä, hukkuineita hammasrautoja, punaisen kirjan veisuja, suklaavanukasta, sämpylöitä, jääkahvia, raivokasta aliasta, kaksi iltaa nuotiolla, lettuja, vaahtokarkkeja ja makkaraa, patsaan pesua, auringonlaskuja ja hassuja laululeikkejä.

Oli aaltoja ja sinisiä laineita päijänteen rannassa (suppailkaapa lähemmäs, soutakaa jo rantaa kohti). Pohdittiin, miksei yhtymällä ole kahtakymmentä vesijettiä, miksei saa lähteä vastapäiseen satamaan ja kuka hyppää pelastamaan. Nää oli ne olennaisimmat. Sitten oli hurjan hyviä pohdintoja kaikesta maailmassa.

Leirin jälkeen posselappu ja sielu sydämiä täynnä.

Leiriltä paluu on joka kerran yhtä kamalaa, yllättävää ja voimakasta. Nukuin viiden tunnin päikkärit keskellä päivää ja ilta tuntui keskiyöltä. On vaikea vieläkin käsittää, että ei enää saareen ehkä koskaan, ei riparia ainakaan ennen ensi vuotta, mitä tämä on.