keskiviikko 16. marraskuuta 2016

marraskuu

Tää kuu on

pitkiä ääniviestejä
kylmää ja kova lumituulta, hiutaleita vaakatasossa
paksuja peittokerroksia ja kaunista valkoista peltomaisemaa

pitsimekkoja ja huulipunaa
ei siis häitä vaan paljon smart casual -tilanteita
kauniita juhlailtoja kalenterissa

väsymystä, jota edes neljäntoista tunnin unet ei peitä
vastapainona sunnuntai-iltoja tyhjenevässä ravintolassa
iltoja, joina lauletaan kaupungin kauneimmassa kerrostalokodissa
ja sen jälkeen seistään sateisessa hakaniemessä
iltoja, joina uni on kaukana

viimeisen illan esseitä ja niiden viimeisiä kappaleita, joiden sisältö on yhtä kliseetä ja samojen sanojen sijoittelua muka akateemisella tavalla

"Yksilön uskonnollisuus ja uskonnollisuuden muutos yhteiskunnassa ja yksittäisten ihmisten elämänkaaressa on monimuotoinen prosessi. Muutoksissa on aina monia vaikuttajia ja useita puolia, jotka muovaavat jokaisen yksilöllisen uskonnollisen identiteetin ja käsityksen itsestä ja toisista. Myös haastatteluista kävi ilmi, että elämässä keskeisenä säilynyt usko on muuttunut ja kasvanut iän myötä monien tekijöiden vuorovaikutuksessa."

Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen en matkusta marraskuussa turkuun. Mä oon viimein kasvanut ohi mnf-tunnelmista, juhlahetket makkara-areenalla oli sittenkin vuosi sitten viimeiset. Henkään syvään kun tajuan, ettei ehkä enää koskaan.

muistan kun joskus, kaksi vuotta sitten, sanottiin, että mun elämästä vois kirjoittaa kauniisti. Tässä kuussa mietin, että kenen tahansa elämästä voisi, kun opettelisi mainitsemaan vaan ne kirkkaat sävyt, oikeat tunnit ja parhaat hetket. Kirjoittaisi kauniista kahviloista ja käyttäisi oikeita adjektiiveja. Elämä on kaunista, hyvää ja kirkasta. Sienikeittoa ystävän keittiössä ja chai-teetä ja ääniviestejä. Mutta joskus ääniviestien sisältö on aika harmaa, joskus rukousaiheet on mustia. Joskus syön aamupalaa vasta kolmelta, koska mikään ei huvita. Joskus, muttei joka päivä, enää.

8 kommenttia:

  1. Voi kun mullakin olisi sellaisia päiviä, että heräisin tosi myöhään ja söisin aamupalani vasta joskus kolmelta! Kuulostaa niin rennolta. Ja ei kannata koskaan mistään ajatella, että tää kerta oli viimeinen. Ehkä sä vielä löydät itsesi mnf:n isoimman lavan etupermannolta vahtimassa jotain seurakuntanuoria tai miksei lavalta pitämässä saarnaa tai väkevää todistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm... hauskat kello kolmen aamupalahetket on usein synkimmät mun arjessa, mutta toisaalta toinen puoli on kyllä tän hetkisen elämän rentous! Toivottavasti sullakin on ainakin jouluna aikaa levätä ja pitää brunsseja vaikka joka aamu!!

      ja vitsi, kommentin loppuosa sattui kyllä niin oikeaan hetken! <3

      Poista
    2. Hah kyllä multa aikaa löytyisi, mutta kun herään luonnostaan niin aikaisin, että kuolisin nälkää ennen kolmea :D! Toivottavasti sulle ne kolmen aamupalat näyttäisi valoisammilta ensi viikolla :)

      Poista
  2. Viimeinen kappale ♥♥♥
    t. jälkijuna

    VastaaPoista
  3. Tuo akateeminen ja klisee viimeinen kappale jotenkin osui hyvin nyt, kaikki on niin monimuotoista ja muuttuvaa nyt, vaikka tuntuu että juuri uskon olisi hyvä olla syvällä sisimmässä se pysyvyys.

    Sun blogissa muutenkin on ollut monta osuvaa asiaa, elämänmakuisia hetkiä ja ihanan avointa epävarmuutta. Suunnanhakua ja selkeyttä hyvässä suhteessa. Löysin sut ihan sattumalta tässä yks päivä, ja sattumat on kyllä yleensä parhaita. Jään seurailemaan uutta sekä selailemaan vanhempia tekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, kiitos että kerrot!

      Voimia ja valoa muuttuvuuden keskelle myös! Muutos on raastavaa ja epävarmuus ja horjuvuus kamalaa, mutta niistä just syntyy usein jotain uutta hyvää ja voimakasta.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista