valoa varpaissa

Loka-marraskuu on niiin hyvä.

On ollut muutama superkiva viikko. Jotenkin rento ja rauhallinen olo, vaikka onkin paljon kaikkea ja välillä junassa tuntuu, että voispa vaan nukkua hetken. Marraskuussa puhun pyhäinpäivästä, lauletaan luuriallallei ja valoa varpaissa, on hauskaa ja hauskoja lapsia. Tätä toivoin harkan loppuessa ja hassua saada nää ihan tekemättä mitään.

Yks päivä siivottiin betonikasa, johon mäkin oon näköjään alkanut tuntea kummallista omistajuutta. Oon verrannut elämää seinäkiipeilyyn, pitkästä aikaa mustakin on tuntunut, että mua varmistetaan. Rakastan mun arkea ja rakastan mun töitä.

Mieleen painuu kiperä boulderointiseinä, the greatest showman, perjantaibrunssi, kasa oranssivalkoisia vaalilippuja ja lähetekuoria, yks sekava pöytäkirja ja muistoja haastattelusta kahden vuoden takaa. Loppumattomia junatunteja, ruutuaikaträkkäystä ja kipinää.

Vapaapäivinä leivon suklaakakkua ja käyn katsomassa veljeä oopperan lavalla. Liittokokoustetaan, puhutaan dialogista ja pikkujoulujuhlitaan. Väleissä on ahtaalle tungettuja koulu- ja gradujuttuja. Oon työntänyt ne syrjään muun hyvyyden tieltä, ehtiihän sitä. Silti ekaa kertaa mieleen on hiipinyt ajatus, että haluisin kyllä vaan jo valmistuu ja mennä töihin. Vaikka vielä puoli vuotta sitten yritin kaikin keinoin pitkittää tätä liminaalitilaa.

Kesähuoli pakkautuu marraskuuhun, kun pitäisi päättää, missä haluaisi tulevan kesä-heinä-elokuun olla. Haen huvikseni ja pääsen puolivahingossa, mutta lopulta sanon etten ja sorrun tuttuun ja rakkaaseen, niinku arvata olisi saattanut. 

Mutta tää marraskuu on silti (tai ehkä just siks), niiin hyvä.

onnellisin lokakuu

Lempparilähijunan päässä on hyvä arki, aurinkoiset lokakuun päivät, parhaat nuoret ja hyvät hommat. On muutama lokaleiripäivä saaressa, vesi-ilmapalloja, valotikkuja, maailman kaunein kappeli, pimeä järvi ja valopilkut vastarannan satamassa, veisuja ja viiskielisen biisejä, naurua, laulua ja hauskoja juttuja.

On kivoja keskiviikkoja, olkkariperjantaita, sinapinsiemeniä ja neljä pellillistä mokkapaloja. Maailman kivoin kirkkosali, aamunavausjuttuja, hyviä tuttuja ja hybridihetkiä, kun mun kaks maailmaa yhdistyy ja en voi käsittää tätä kiitollisuutta. On kipinöivää onnea.

En keksi parempaa arkea.



Yhtenä keskiviikkona postiluukusta kolahtaa paksu kirjekuori, kolme nuolta ja soveltuvuusraportti. Se pyörii mielen nurkissa joka päivä ja hetki, mutta hiippakuntatyypit on tiistaina kuitenki maailman kivoimpia.

Vapaapäivinä on gradun pelkoa, arkisia olkkarihetkiä, violetteja sohvia ja kahvia. Ensi kesään liittyviä varovaisia pohdintoja, haparoivia ajatuksia ja hentoja haaveita. Koko ajan vahvemmin musta tuntuu, että tää on se mitä haluun. Vaikka välillä pelottaa tarttua unelmiin, pelottaa astua eteenpäin ja vetten päälle, vaikka välillä tuntuu, ettei tosiaan, niin useiten tuntuu, että just tässä näin.

syysloka

Vanhemmat kysyy, että valmistunko kevääksi. Mä nauran iloisesti ja pyöritän päätä kiireesti. Gradukysymyksiin kohauttelen olkia ja kun ohjaaja kysy, haluunko siirtää tutkimussuunnitelmani läpikäyntiä myöhemmäksi, sanoin ripeesti joo, vaikkei varmaan kannattaiskaan.

Jos risteilen halki suomenlahden kahdesti viikossa, ei varmaan oo jännä, ettei opinnot etene enää niin lujalla tahdilla. On juotu skumppaa pienessä hytissä, puhuttu ruotsia koko yö ja naurettu kymppikannella sateen tihkuessa ympärillä pimeessä syysyössä, sitsattu ja laulettu meidän hymniä. Oli ihan jees, kannatti kai joka tapauksessa.

On pidetty fukseille rastia, katsottu kymmeniä versioita riparisimulaattorista ja jaettu leirijuttuja vielä kaks kuukautta kesän jälkeen. Syöty yhessä aamupalaa (niitä asioita joita kaipaan elämääni), juhlittu synttäreitä ja muita.

Tässä kaiken seassa oon miettinyt, että pitäiskö rakentaa joku plan b, jos tää ykkösunelma ei onnistukaan. En tiedä, toisaalta oon niin kutsumuskeskeinen ja orientoitunut siihen, että yksi suunta kerrallaan. Ja toisaalta taas tässä todellisuudessa varapläänit ei varmasti oo haitaksi koskaan. 

Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi, ulkona paistaa, mut mä istun sisällä ja pesen pyykkiä. Keskiviikkona lempparilähijuna ja kiva päivä. Elämä on ihan jees, edelleen. 

elämä on aamuvuoro

Nopee syyskuu. Oli kahvia hiippakunnan papistolle, tusina tiskattua termoskannua ja kymmenen korillista pullaa. Syyskuussa iltakävelyt oli hyviä, aamupalat oli hyviä. Oli syysleiri, parhaita tyyppejä ja hyvii hetkii. Sellasia päiviä, kun mietin vaan, että tätä mä haluun tehdä elämässä, tän takia oon täällä.

Vielä kerran leireiltiin myös keskenämme tutuissa metsissä, rakkaiden tyyppien kanssa. Hypittiin järvessä ja kaislikossa karkuun toisiamme, juostiin hämärässä metsässä ja laulettiin, naurettiin, hytistiin yöllä laiturilla, unelmoitiin päivisin. Oli hyvä olla vaan.


Lukuvuoden kolmen ekan päivän aikana olin skipannut kaksi kurssia (unohdin mennä luennolle hups) ja istunut määrättömiä tunteja tuijottaen sähköpostia vastaamatta yhteenkään. Mutta yhtenä torstaina istuin luentosalin kolmanteen riviin ja menin melomaan. Ja se oli parasta ikinä. Tarviin lisää meriasioita mun elämääni.

Urbaani iltanuotio heijasti punasen sävyjä männyn runkoihin, haaveilen sienimetsästä ja mustikkapiirakasta. (Käyn sienimetsässä ja leivon kavereille mustikkapiirakkaa, mustikat poimin ihan itse kaupan pakastealtaasta.) Sanon että tykkään metsistä, mutta niitten osuus mun arjessa on tässä kaupungissa melko pieni. Mun keskittymiskyky riittää tänä syksynä työskentelemään kolmentoista minuutin ajan, mutta siinäkin ajassa saa jo aika paljon kirjoitettua. Ehkä tarpeeksi.



Kun en saa unta, toivon, että oppispa rakentamaan relevanttia elämää, olemaan näkemättä vain toisten huippuja ja keskittymättä siihen, mikä näkyy. Elämä on aamuvuoro, mutta onneksi pohjimmiltani oon täysin aamuihminen.

Tää on hyvä syksy tää. Ja hullun nopee kaikesta kiireettömyydestä, tekemättömyydestä ja tyhjyydestä huolimatta. Jouluun on enää reippaasti alle sata aamua.

sun sulje suojahas

Oli huippuhyvä jatkis ja kasarisukkia, lippuviirinauhoja, raitapaitoja, aivan huikeen lahjakkaat nuoret, lentäviä suklaalusikoita, liian isoja alboja, nauruhetkiä ja saunaöitä, kutistemuovia ja paljon ilmapalloja. Huikea kuninkaallinen kesä numero kaksi. Haikeeta ei oo, koska ei sanottu hyvästi vaan näkemiin. Sydän ja sielu kiittää ja kumartaa, rakastan niin paljon tätä maailman kivointa työtä.

On vaan hyviä pläänejä, vaan hyviä teitä valittavaksi. (I'm in, haparoiden mutta kuitenki.)

Sitten on ollut pari viikkoa lomaa, epämääräisiä ainejärjestöjuttuja, pyhäkoulupalavereita ja vastaamattomia viestejä. On keitetty kahvia, leivottu fukseille porkkanakakkua, tervehditty olkkarissa kesän jälkeen ja ratsastettu mantan merileijonilla, pukeuduttu taas violettiin. On ollut aamupalahetkiä ja retkiä mukamaalle, jossa soudettiin kirkkoveneellä, tanssittiin pihalla, leikittiin peiliä, ninjaa ja maata ja syötiin muutama metri lakua.

On ollu hyviä päiviä ja niitä öitä, jollon kaikki vaan ärsyttää ja saa mutristamaan huulia, kurtistamaan kulmia. Eli sellasta kun elämä on, noin yleensä. Arki on hyvä sana ja syyskuu kiva kuu. Tätä syksyä ootan melkein enemmän kun koskaan, vaikka kesät nykyään on aina myös parhaita. Eli täällä kaikki loistavasti.

vetten päällä käydä anna

Oli leirin jälkeinen lomaviikko, pari piknikkiä linnasaaressa, porvoo, nepskuu, post-juhannussynttärit, porkkanakakkua ja kaikkia kivoja. Ja paljon aurinkoa, sanoja, paljon rauhaa ja hiljaisuutta. Hyviä asioita.

Oli yks vika torstai-ilta ja hirveen haikeet fiilikset, vaikka viikkoja oli vielä neljä. Iloa, rauhaa ja rakkautta, sanoin ja puhuin Jumalan grillihiilistä. Tää on ollut hullun nopee ja hyvä kesä, en haluaisi syksyä.

Sitten taas leiri, kesän toka. Kivoja tyyppejä, vauhtia ja paljonpaljon kahvia. Vikan illan tuohusseuroissa sai taas vakavissaan sanoa, että tosissaan te ootte ihmeitä ja suuria sittenkin. Leirin jälkeinen epätodellisuus on muuttumaton, leiriväsymys on vakio. Juon yksin raparperimehua ja vaellan tän kaupungin rannoilla, koitan löytää uskoa leirinjälkeiseen elämään.


Salaa odotan jotain uutta ja jännää, mutten osaa etsiä mitään konkreettista. Kun en vielä viidennenkään jälkeen haluis olla järkevä vaan välttelen aikuisuutta ja auton hankintaa. Mutta tässäkään ei muka ole hyvä. Vaikka juuri tässä kesässä, niin paljon on.

Ja sitten kuitenkin, aika on kulunut hurjaa vauhtia, tapahtuu kaikenlaista ja sujuvat suunnitelmat rikkoontuu. Elämä on ihan jees.

kesäasioita

Orientoituminen kesään alkoi jo oikeesti toukokuussa, kun oli eka pikkuleiri ja jokapäiväinen jätski. Sen jälkeen on ollut vaan kesäasioita, kuten kultaista kynsilakkaa, sandaaleja ja auringonlaskuisia iltoja. Jossain välissä palautin vihdoin harkkaraportin ja kevään vikat opintopisteet ilmestyi oodiin. Hassua, että enää yksi vuosi ja sitten vois olla aikuinen. Hullun hurjaa.

On ollut hassua aikaa, kun en oo tehnyt oikein mitään sellaista, mitä normaalissa arjessa. En oo ollut tehokas, en oo saanut aikaan. En oo kirjoittanut enkä vastannut kellekään. Niiden sijaan oon istunut junassa ja tanssinut yksin smurffi-biisien tahtiin, tehnyt työt, käynyt kahvilla ja lukenut kivoja kirjoja. Ja muistanut, miten kotona ollaan. Miten voi olla niin?

Oli ripari ja yheksän päivää kahdenkymmenen kahden luojan lapsen, taivaan kauneimman ajatuksen kanssa. Mun elämän varmaan parhaimmat ohjaajakollegat, niin monta naurua päivällispöydässä ja saunassa. Leirijumiksissa sinnepäin lauletut liturgiat, nopeiten valmistellut hartaudet ja niin rento olo. Hullun vaikee escape -peli, ihanat isoset, eksynyt lepakko, keijo ja pentti, leirijuhannus ja viiskymmentä lettua ja haitarivieraita jatkuvasti. Oli kivaa, tykkään mun töistä.