saari II

Toinen viikko saaressa oli valoisia iltoja, huonoa läppää, herkkyyttä ja syvyyttä, kiellettyjä puhelimia, hyviä kysymyksiä, loistavia pointteja, teatteria, improa, laulua, maailman kauneinta kappelia, musiikkia, naurua, hurjaa epävarmuutta, pari helpottavaa tuntia puhelimessa, uimavalvontaa, sinistä vettä, hukkuineita hammasrautoja, punaisen kirjan veisuja, suklaavanukasta, sämpylöitä, jääkahvia, raivokasta aliasta, kaksi iltaa nuotiolla, lettuja, vaahtokarkkeja ja makkaraa, patsaan pesua, auringonlaskuja ja hassuja laululeikkejä.

Oli aaltoja ja sinisiä laineita päijänteen rannassa (suppailkaapa lähemmäs, soutakaa jo rantaa kohti). Pohdittiin, miksei yhtymällä ole kahtakymmentä vesijettiä, miksei saa lähteä vastapäiseen satamaan ja kuka hyppää pelastamaan. Nää oli ne olennaisimmat. Sitten oli hurjan hyviä pohdintoja kaikesta maailmassa.

Leirin jälkeen posselappu ja sielu sydämiä täynnä.

Leiriltä paluu on joka kerran yhtä kamalaa, yllättävää ja voimakasta. Nukuin viiden tunnin päikkärit keskellä päivää ja ilta tuntui keskiyöltä. On vaikea vieläkin käsittää, että ei enää saareen ehkä koskaan, ei riparia ainakaan ennen ensi vuotta, mitä tämä on.

solmussa

Yhtäkkiä oon alkanut kaivata sitoutumista, vakautta ja jotain pysyvää. Musta tuntuu, että niinku kaikki, tääkin liittyy siihen, tuleeko musta pappi. Ne maagiset sanat. Ei enää halutakaan olla vapaa ja vahva ja juosta, minne haluun, niin paljon kuin haluun. Vaan melkein toivoisin, että joku olis tässä ja vastassa kotona, sitois mun kalenterin hetkeksi kiinni ja mut paikoilleen.


Samalla kuitenkin, mietin karkumatkoja, ehkä kirjoitan hakemusta jonnekin, koska nyt on viimeiset hetket. Hetket olla vapaa ennen graduseminaareja, valmistumista ja pakollisen auton hankintaa. (Elänköhän vähän liian kaukana ajassa etukäteen?) Ennen kaikkea vakavaa haluisin sittenkin mennä ja tehdä, mutta jokin sitoo mun sydämen solmuun ja mut paikoilleen niin, että lopulta aina jään.

Terveisiä leirisaarelta, jossa Jumalan suuruuden ja ympäröivän veden, hyvyyden ja rakkauden keskellä ja armon olemusta selittäessä, ikuisia kysymyksiä pieneen tuntiin tiivistäessä, on näköjään tilaa solmia myös omat aivot suppuun ja sekaisin.

leirisaari

Kesäkuun viimeisenä torstaina mentiin sinisellä lautalla saareen 28 ihanan nuoren kanssa. Monta kriittistä hetkeä, paljon ihanaa naurua, kymmeniä hassuja vitsejä ja hölmöjä juttuja. Yks löytyy joka ilta väärästä huoneesta, pari kyselee kiperiä kysymyksiä tunneilla ja loput laulaa kuin enkelit. Maailman kaunein kappeli, parhaita hetkiä notskilla, fidget spinnerit tulessa ja mullekin uusia laululeikkejä yksi toisensa perään. Hullun kivaa, rakastan tätä kaikkea.

Pirtissä nauretaan leiribingolle, katosta tippuville mötköille, puhelulle brittiläisestä numerosta ja kielletyille kirosanoille. Puhutaan vakavia ja sanotaan, että uskalla tavoitella sun unelmia. Päätän uskaltaa.

Leirin jälkeen ei oo yhtään hiljaista päivää, siirrän koomaa ja väsymystä eteenpäin aina seuraavaan päivään, jos joskus ois aikaa nukkua kiinni puuttuvat tunnit. Ajatukset saaressa yhä, onneksi pian pääsee takaisin uusien huikeiden kanssa.