Liukuväritaivas ja Jumala-jutut

Oli hyvä viikon loppu ja viikonloppu. 

Yks ilta oltiin linnasaaressa ihmettelemässä Viaporin kuivatelakkaa ja henkäilemässä jokaisen nurkan kohdalla. (suosittelen sellaista retkeä ihan kaikille!) Nauramassa kanivauvalle ja juhannussalolle, joka saattoi kyllä olla masto. Hiljaa tuijottamassa tummanharmaata maameritaivasta ja valoja. Miten maailma on niin kaunis? Miten Jumala on niin läsnä?

Tämä seuranut viikko on heitellyt minua mustilla jutuilla ja suitsuttanut mieltä samealla sankalla sumulla. On ollut vaan mä ja mu aikajumala, joka laskee mun askeleet ja hengästyttää, vaikka kulkisi hissillä. Mutta hei, ehkä tää tästä, tällä viikolla oon kieltäytynyt jo kahdesti, kun joo oli huulilla ja joo olisi miellyttänyt kaikkia varmasti enemmän. 

Maanantaina kriiseilin ja istuin rukouskokouksessa, kun piti varmasti ahtaa teologiaa aivoihin ja hankkia kesätöitä. Tiistaina kriiseilin ja söin suklaata, kun piti varmasti kirjoittaa lehtijuttu ja kirjoittaa essee. Keskiviikkoaamuna kriiseilin ja haaveilin, kun piti pukea päälle päivä ja lähteä leikkimään virallista. Eilen kriiseilin ja tänään.

Mutta joka päivä:

Ohhoh, iloitsen kuitenkin. Sillä mä tiedän, että elämä on ihmeellinen.

Iltaisin googlaan ensi vuodesta upeaa, vaikka tää on vasta unelma. Mua pelottaa, etten hallitse sitä ja se tapahtuu ja mun maailma muuttuu ja muuttaa mua. Mua pelottaa, kun pari sanaa saa mut ihan sekaisin ja entä jos.

Entä jos elämä on ihmeellinen.