maanantai 15. toukokuuta 2017

arkitaivas

Tän kaupungin taivas on kirkas vielä yöllä. Elämä on kerrankin kauniina mun edessä ja tosissani uskon taas arkiunelmiin. Mua pelottaa innostua, koska pudotus on aina syvä, mutta tää heliumhaave meinaa karata, vaikka kiskon narua koko ajan alemmas.

(Tää haave käsittää taas kauluksen, niinku aina. En tajua, miten mun aivot toimii näin. Tällä kertaa tuntuu ihan samalta kun aina ennenkin eikä mikään ilmeisesti koskaan muutu. Mä uskon, että ratkaisu saattais olla armo, tässäkin.)


Viimeisen viikon aikana oon yrittänyt hoitaa viimeiset koulupaniikit (ainakin melkein) ja koittanut keksiä viimeiset kaksi kandinoppaa (ei tapahdu). Ajatellut syyskuu-joulukuuta, päättänyt olla kerrankin ajoissa tulevan arjen suhteen.

Oon ajanut mukamaalle askartelemaan kortteja ja katsomaan euroviisuja (miten sitä peltomaisemaa voi olla välillä niin ikävä, että keskellä yötä herää lukemaan matkailusivuja ja muistelemaan korkeimpia kallioita, hiidenkirnuja ja kunnankirjaston arkkitehtuuria?). Ja leiponut vegaanista juustokakkua äidille, ei makuhavaintoja, mutta äiti sanoi kiitos hyvää

Välissä oon havainnut, että aurinko paistaa vielä yhdeksän jälkeen ja tää kesä alkaa ihan tosi pian. Tiedän, että siitä tulee super, mulla on ympärillä kivoimmat tyypit ja niin inspiroivat työt, etten kestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti