Kiitos viimeisestä

Sain jouluaattona sähköpostia syksyn alusta. Listassa oli juttuja, joita syksyn tuli olla. Pinterestissä mulla oli mitä teen tänä vuonna -listaus, jonka pitäisi myös varmaan olla mun elämää tässä hetkessä. Päiväkirjassa oli omansa (salaisempi versio), mutta se on valitettavasti puolentoista tunnin matkan päässä minusta tällä hetkellä. Valitettavasti mikään lista kokonaan ei ole täysin tosi nyt, mutta osa on! Tämä on ollut hyvä vuosi:

Se alkoi matkalla puutalokaupunkiin, jossa olisin ikuisesti onnellinen. Keväällä oli vuosijuhlat, haalarihetket, teologia ja maailman paras pääsiäisyön messu. Opettelin saarnaamaan ja opettelin unisportiin. Fuksikevät oli hirveän haikea, koska luulin, että teologia oli elämässä parasta. Kreikka loppui ja vappu meni, mutta

silloin mulla oli mun elämän paras kesätyö. Oli kolme ihan parasta ja kolme ihan erilaista. Niissä kuukausissa kasvoin varmaan kilometrin, vaikka huomasinkin sen vasta syysloman lasten kanssa.

(Vuoden paras juttu oli se, kuinka:) syksyllä löysin viimein kotiin. Olen sitonut nimeni niiden ihmisten aivoihin, ryöpyttänyt kuulumisiani seurakunnassa niin kuin ennen aina. Tämä on tuttua. Olen varovasti opetellut halaamaan, olen ylistänyt Jumalaa. Muuten koko syksy sitten olikin yksi kalenterimaratooni, ei kovin järkevä, mutta ihan kiva.

Keväästä talveen kirjoitin varmasti vähemmän kuin ennen, mutta enemmän merkityksellistä, enemmän luettavaksi, painettuja sanoja ainakin opiskelijalehteen. Olen lukenut hyviä hyviä kirjoja enemmän kuin toivoin ehtiväni (vähemmän kuin halusin). Ajatuksissa on ainakin Taivaslaulu.

Listan mukaan kiitettävää on myös, että olen leiponut pullaa, tarjonnut ruokaa ja käynyt monella piknikillä. Istunut kahviloissa, poikennut kirppiksellä ja spontaanisti pitsalla. Katselin tähtiä, kirjoitin paperikirjeitä ja ripustin jouluvaloja. Lähdin liikkeelle ja olin joskus aika rohkea. Sanoin joo ihan liikaa, mutta (ainakin) kerran syljin suustani myös napakan ein.

Vaikken poistunut Suomesta kertaakaan, en rei'ittänyt korvia, tehnyt elämästä kevyttä enkä varsinaisesti tanssinut, kiitän viimeisestä. Sitä vähän tässä ihmettelen, että miksi mun to do 2015 -listalla on kuva nunnista. Haluun uskoa, että se on se Jeesus ja niiden iloiset ilmeet, eikä mikään nunnalupaus, josta olen haaveillut.