villasukkapäiviä

Vapaaviikot on hukkuneet kaikkien tärkeiden, mutta pienten arkijuttujen alle. On toukokuu, ja kuljen villasukissa ja juon teetä. Villasukkapäiviä, teehetkiä, rakastan. Kirjoitan raamismateriaaleja ja hartauksia. Mä rakastan sitä, kuinka vasta kun ajatukset suodattuu sormien ja näppiksen kautta ruudulle, ne muuttuu selkeiksi ja loogisiksi kokonaisuuksiksi ja kauniiksi lauseiksi.



Viikonloppuna oli kesän eka leiri, kolme päivää maailman söpöimmässä leirisaaressa. Lauantain aamuaivoissa asui tahmeus ja se harmitti, mutta en voi lakata yllättymästä, kuinka siunattu oikein olen, kun saan tehdä tällaista työtä. Niin kivoja tyyppejä, niin kivoja ensi kesän isosia, niin kivoja asioita. En tiedä, kuinka voisin kiittää tarpeeksi.

Kirkkokupla tuntuu jälleen turvalliselta ja kiehtoo samalla. On pappisvihkimystä ja messua. Epäilyttää, että tällä tavalla tulen takaisin ja koen kaiken tutun, muuttumattoman niin rakkaana. On reformaatio ja piispanvaali, tää on ilmeisen hyvä paluuvuosi. (enkä tiedä, onko puhe paluusta relevanttia, kun mihinkään en varsinaisesti koskaan mennyt, enkä mun seikkailuseurakuntaa, kotia, oo jättämässä nyt myöskään) Haaveissa siis vahvana valkoinen kaulus, ainakin nyt just. Katsellaan uudelleen viikon kuluttua.

e l ä m ä

On niitä päivä:

joina makaan sängyssä kahteen, vaikken haluis. joina syön vadelmapuuroa, lohturuokaa, lämmintä peittoa kaikkeen ajatussolmuun ja ahdistavaan aivotoimintaan. joina vaellan ympäri kaupunkia tärkeiden asioiden perässä, törmään tyyppeihin, jotka sekoittaa mun pään, enkä saa hoidettua yhtään tärkeää asiaa, kun kimpoan takaisin ja seuraavaan.

joina oon epävarmin, heikoin luottamaan, pelokkain pieni. joina elämä on takkuinen ja sumea, likainen tuulilasi ja siitepölystä tahmea.

Sitten on niitä toisia päiviä:

joina sähköpostiin kiertyy viisaita sanoja, vastaan heti ja soitan tuntemattomiin numeroihin. joina varaan kalenterista päiviä toimille ja tapahtumille, suunnittelen kiirettä ja olen innostunut ja varma. joina nään mun tulevaisuuden kirkkaana tiilisissä kirkkosaleissa, tai jossain muualla, ihan sama. joina on helppoa laskea unelmia ja antaa niiden olla.

joina rakastan tuulta ja merta, rakastan hyvää ruokaa, leivon kakkua heti aamusta ja nauran. joina heittäydyn helpolla ja joina virheet saa vaan hymyilemään.

kaikenlaisia

arkitaivas

Tän kaupungin taivas on kirkas vielä yöllä. Elämä on kerrankin kauniina mun edessä ja tosissani uskon taas arkiunelmiin. Mua pelottaa innostua, koska pudotus on aina syvä, mutta tää heliumhaave meinaa karata, vaikka kiskon narua koko ajan alemmas.

(Tää haave käsittää taas kauluksen, niinku aina. En tajua, miten mun aivot toimii näin. Tällä kertaa tuntuu ihan samalta kun aina ennenkin eikä mikään ilmeisesti koskaan muutu. Mä uskon, että ratkaisu saattais olla armo, tässäkin.)


Viimeisen viikon aikana oon yrittänyt hoitaa viimeiset koulupaniikit (ainakin melkein) ja koittanut keksiä viimeiset kaksi kandinoppaa (ei tapahdu). Ajatellut syyskuu-joulukuuta, päättänyt olla kerrankin ajoissa tulevan arjen suhteen.

Oon ajanut mukamaalle askartelemaan kortteja ja katsomaan euroviisuja (miten sitä peltomaisemaa voi olla välillä niin ikävä, että keskellä yötä herää lukemaan matkailusivuja ja muistelemaan korkeimpia kallioita, hiidenkirnuja ja kunnankirjaston arkkitehtuuria?). Ja leiponut vegaanista juustokakkua äidille, ei makuhavaintoja, mutta äiti sanoi kiitos hyvää

Välissä oon havainnut, että aurinko paistaa vielä yhdeksän jälkeen ja tää kesä alkaa ihan tosi pian. Tiedän, että siitä tulee super, mulla on ympärillä kivoimmat tyypit ja niin inspiroivat työt, etten kestä!

välähdyksiä

Neljäs viidettä:

Arki on pätkiä, lyhyitä valon leikkaamia hetkiä, välähdyksiä ja sumentumia: nopeita tenttejä, lempeitä emojeita, kauniita sanoja ja rukouksia mun puolesta. Käyn opintoneuvojalla taas muuttamassa suunnitelmia. Se nauraa mulle ja mä lasken katseen. Oispa päämääriä, mutta miten elämää ois koskaan mahdollista elää suunnitelmien mukaan.

Puhun hyvin ruotsia, osaan kertoa mun kandista ja selittää, mitä aion tehdä kesällä. Lasken tunteja kesään ja tyhjyyteen, siihen kun ei ole messuja eikä ole esseitä, eikä enää yhtään suullista koetta.

Vappuna vietin messua, katsoin lakitusta ja toista, painoin hatun päähän ja lauloin kadulla. Kehitin teoriaa, kuinka mun on helppo olla villi, kun ympärillä kukaan ei muista mua huomenna. Vaikka mä muistan kaiken, enkä päästä kuplia liiaksi aivoihin. Piknikillä on tusina koiria ja glitter-skumppaa, rakkaita kasvoja.

Vapun jälkeen luen niin nopeesti kuin ehdin. Muistan taas, miksi halusin oppia, miksi ilmoittauduin random-kursseille, joille vaan sattui olemaan aikaa. Ja sitten unohdan, kun aikaa on vähän, kello käy kiivaana ja nauraa mulle, mä lasken katseen.




Kahdeksas viidettä:

Kevään viimeinen messu on ohi, täytyy miettiä markkinastrategiaa, mutta kiitollisuus sielussa näistä jutuista on päällimmäisin. Lisäksi oli lomankaltaisin kaksi päivää koko keväänä: yks kiva, kiasma, parsapäivät ja elämäni ekat sushiasiat. Mulla on ilo vastata sähköposteihin, jotka tietää hyvää. Ilo on mun puolellani.

Your name is life, your name is hope inside me

Your name is love, a love that always finds me

always finds me

(Praises - Bethel music)