Lokakuussakin leiri on parasta aikaa. Sanottiin leirisaarelle heippa talven ajaksi ja hiljaa lautassa mietin, että toivottavasti nähdään.
Arkiviikot on aina samoja kiireitä. Silti istun violetilla sohvalla, juon vaalikahvia ja soittelen puheluita, kun jaksan. Pilkon kaksitoista kiloa omenoita, tiskaan kolmetoista tuntia sitsikeittiössä.
Pelottaa valmistua maailmaan, jossa ei vihitä kauhean paljon pappeja. Samalla tiedän, että oon miettinyt tän niin loppuun kuin mahdollista, käynyt läpi kutsun jokaisen kohdan ja laskenut kaiken, niin tarkkaan. Ja tää on se, mitä haluan, enemmän kuin mitään maailmassa just nyt. Enkä mä edes ole valmistumassa heti nyt.
Enkä osaa päättää, oisko helpompaa olla kuustoista vai kolkytkuus. Eikä sillä oo ees väliä, koska en oo.
God You don't need me, but somehow You want me
Oh how You love me, somehow that frees me
To take my hands off of my life and the way it should go
To open my hands up and give You control
Control - Tenth Avenut North
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti